Natta

01/2018 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

21.5.2019  Natta sai kodin

6.4.2019 

Natta etsii kiireellä uutta kotia omakotitalosta, missä olisi aikaa ja aktiviteetteja nuorelle koiralle ja mielellään harrastuskin tiedossa. Natta ei ole sisäsiisti, ja varsinkin yksinollessa voi vielä tehdä pissat ja nakerrella jotain pientä. Nattaa ei sijoiteta pienten lasten perheeseen, mutta teini-ikäiset lapset sopivat kyllä. Leikkisä koirakaverikin voisi olla Natalle seuraksi, mutta kissojen kanssa Natta ei välttämättä tule toimeen.Natta on sijaiskodissa Lapinjärvellä, minne tyttöä pääsee sovitusti katsomaan.

2.7.2018 Nuori Natta neitonen on yhä pentu, ja pennun uteliaisuudella ja vähän vielä mörköiällä höystettynä Natta etsii kotia, jossa tämänikäiselle koiralle on tarjolla aikaa, koulutusta ja sosialistamista. Natta on hyvin leikkisä kaikkien koirien kanssa, joitakin ihmisiä ensin vähän puhisee ja arkailee, mutta on kaikkinensa hyvin ystävällinen, myös yli 10-vuotiaita lapsia Natta on tavannut. Natta kärsii jonkin verran eroahdistuksesta, ja ruokaa tyttö varastaa yksinollessaan sekä jos selkänsä kääntää, joten uudessa kodissa on heti oltava aikaa ja osaamista johdonmukaisesti kouluttaa Natalle sääntöjä ja yksinoloa. Paras paikka tytölle olisi koirakaverillisessa perheessä rivi- tai omakotitalossa. Natta painaa tällä hetkellä 17 kg ja säkäkorkeus on 55 cm. Natta steriloidaan ennen uuteen kotiin luovutusta.