29.4.2021 Aster muutti omaan kotiin ainoaksi lemmikiksi ja on hurmannut uuden perheensä täysin. Aster sai uudeksi nimekseen Jupiter.
***
Aster on vauhdikkaita leikkejä ja loputtomia rapsutuksia rakastava suloinen nuori herra.
2.4.2021
Hurmaava Aster on ymmärrettävästi herättänyt paljon kiinnostusta, eikä siitä toistaiseksi oteta enempää tiedusteluja vastaan.
We no longer accept new adoption requests for Aster.
1.4.2021
Aster saapui Rekku Rescuen sijaiskotiin, kun yhteiselo kahden muun kissan kanssa edellisessä kodissa ei sujunut. Aluksi hieman aran oloisesta kissasta kuoriutui muutamassa päivässä reipas ja riehakas kaveri.
Aster on todella seurallinen. Hän tykkää hengailla ihmisten kanssa samassa huoneessa ja seurailla elämänmenoa ikkunalaudalta tai nojatuolissa loikoillen. Toisinaan hän tulee hakemaan rapsutuksia ja saattaa kellahtaa jalkoihin maha kohti kattoa. Silloin tällöin Aster saattaa yhä säikähtää outoja tai kovia ääniä sekä äkkinäisiä liikkeitä, mutta tulee jo innokkaasti moikkaamaan vieraitakin ihmisiä ja ottaa mielellään rapsutuksia vastaan keneltä vaan. Öisin Aster kömpii usein kainaloon nukkumaan, tai tulee heti aamulla sänkyyn hengailemaan ja nauttimaan päivän ensimmäisistä silityksistä. Nostelusta tai sylissä olemisesta hän ei kuitenkaan välitä.
Pikkuhiljaa Aster on alkanut myös jutella enemmän ja enemmän, mutta lähinnä silloin kun pitäisi saada ruokaa. Aster ei ole lelujen suhteen nirso, mutta lemppareita ovat ehdottomasti erilaiset narut, kaikenlaiset höyhenlelut ja rapisevat pallot. Raapimapuuhun Aster juoksee usein niin kovaa, että toisinaan koko kapistus on kumossa. Uudessa kodissa tulisikin varautua Asterin saapumiseen hankkimalla riittävän tukevia ja turvallisia kiipeilytelineitä.
Nuorelle kissalle tyypillisesti Aster vaatii paljon leikittämistä ja ilman kunnon viihdytystä ja väsytystä hän juoksee pitkin seiniä. Aster on myös suuri viherkasvien ystävä ja söisi pois mielellään kaikki kuivahtaneet lehdet. Kiinnostus on sijaiskodissa saatu suunnattua parempaan kohteeseen, kun Asterille on tarjottu oma vehnänoraspuska, joka kelpaa tietysti vain kuihtuneena.
Aster on todella kiltti, eikä lainkaan aggressiivinen, vaikka leikin lomassa saattaa vahingossa hieman huitaista tassulla. Pienet toimenpiteet, kuten korvien putsaaminen sujuvat suhteellisen helposti, ja kantokoppaankin Aster menee kiltisti. Kaikki ruoka kelpaa ja erityisesti hän tykkää, kun heitellään herkkuraksuja, joiden perässä saa vähän juosta. Asterin sijaiskodissa ei ole lapsia, joten ei tiedetä, miten hän tulisi toimeen pienten lasten kanssa. Rauhallisten kouluikäisten lasten kanssa hän saattaisi viihtyä hyvin.
Aster sijoitetaan uuteen kotiin ainoaksi kissaksi.
Summary in English
Aster is a young, playful male cat looking for a home as the only pet.
12.4.2021
We no longer accept new adoption requests for Aster.
1.4.2021
Aster arrived to his foster home after it became clear that he was no longer getting along with the other cats of the family. Aster loves human company and he will often hang out in the same room as humans, following his surroundings from the window sill or from an armchair. Sometimes Aster gets scared of loud noises or sudden movements, so a family with small children is not ideal for him. Sometimes Aster will come to ask for pets and lay down on the floor with his belly up. He will also jump on the bed in the mornings to enjoy the day’s first pets. He enjoys being pet, but does not like to be held. He is not picky about toys, and will play with almost anything. Sometimes he’ll run up his cat tree so fast that the whole thing will fall over.
As a young cat Aster needs a lot of attention and activation, so his new people should have enough time to spend with him. His new home should not have small children (or plans to have any), or other pets.