Bea on noin 7-vuotias, mustavalkea naaraskissa.
21.5.2023
Tultuaan sijaiskotiin Bea oli aluksi ujompi, ja katsoi ihmisten touhuja sivusta silloisen kissakaverinsa leikkiessä ja touhutessa energisesti ympäri taloa. Sittemmin, kun kämppis muutti uuteen kotiin, ja Bea on saanut omaa tilaa ja rauhaa, on hänestä kuoriutunut sosiaalinen ja seurallinen neiti – Bean lempipuuhaa onkin jutella ihmiselle, kun he saapuvat kotiin, ja käydä sen jälkeen vierelle tai syliin silitettäväksi. Yöt Bea nukkuu jo rauhallisesti ihmisen kanssa.
Uuden kodin on hyvä huomioida, että Bea voi olla uusien tilanteiden tullen stressiherkkä ja reagoida muutoksiin. Myös uusien tapojen totuttelu voi viedä hetken aikaa. Eläinlääkärissä Bealla on poistettu hammaskiveä ja huonokuntoisia hampaita, joten uuden kodin tulisi sitoutua ylläpitämään hänen suunhoitoaan.
Bea on tottunut sijaiskodissaan ihmisen käsittelyyn hyvin, ja antaa esimerkiksi pitää itseään sylissä tai kantokoppaan laittaessa mainiosti. Bealle voisi parhaiten sopia rauhallinen aikuisista koostuva koti, jossa on hänelle hyvin aikaa; mahdollisesti rauhallinen lapsiperhe voisi hyvän totuttelun jälkeen olla vaihtoehto. Mikäli Bean tulevassa kodissa on kissakaveri, tulisi kissan olla luonteeltaan rauhallinen ja suunnilleen saman ikäinen, sillä nuoremman kissan leikkiyritykset kävivät Bean hermoille aiemman kissakaverin kanssa.
Summary in English
When Bea came to the foster home, she was a bit reserved towards people. She mostly watched people and the younger cat she arrived with from a safe distance. When the other cat left, Bea has become a social little lady who loudly greets people when they come home. She has grown to like being with people and often sleeps beside people.
Bea is a bit prone to stress, so she’d need a calm home that knows about cats dental care, as she has had some teeth removed recently. If her future home has a cat already, the cat should be calm and around the same age as Bea.