11.1.2021 Barista muutti omaan kotiin Espooseen Sigrid-kissan ystäväksi.
17.1.2021 Kuulumisia kodista:
Barista muutti meille maanantaina toisen kissamme Sigridin ”Siggen” kaveriksi ja sai nimekseen Bella. Ensimmäiset tunnit Bella vietti sängyn alla rohkeutta keräillen. Myöhemmin illalla hän uskalsi ottaa herkkuja vastaan ja rohkaistui lopulta leikkimään ja tutkimaan huonetta tarkemmin. Otti hän kehräten vastaan jo rapsutuksiakin! Tytöt eivät olisi ekana iltana malttaneet millään pysytellä omilla puolillaan, sillä toisella puolella odotteleva kissakaveri kiinnosti niin paljon😁 Bella kailottikin koko ensimmäisen yön ajan kovaan ääneen, miten makkarissa oleskelu alkaisi jo riittämään.
Tiistaina Bella oli yhä enemmän rapsutusten perään ja juoksi tyytyväisenä höyhenkeppien ja laservalon perässä. Tytöt nuuhkivat jatkuvasti oven luona toisiaan ja kilpailivat palvelijoiden huomiosta. Välillä piti tietenkin yrittää myös toiselle puolelle livahtamista! Vaihdoimmekin puolia välillä niin, että utelias Bella pääsi makuuhuoneen lisäksi tutustumaan myös olohuoneeseen rauhassa. Illalla päästimme tytöt ensimmäistä kertaa tutustumaan toisiinsa.
Tutustumishetkiä jatkettiin parin päivän ajan, mutta yöt nukuttiin vielä alkuun erillään. Kovasti tytöt maukuivat toistensa seuraan! Sigge halusi tietysti alkuun näyttää, kuka täällä määrää, mutta Bella ei ollut moksiskaan ja yritti antaa Siggelle rauhanomaisesti rakkautta. Loppuviikosta eristystä ei enää tarvittu ja tytöt pääsivät riehumaan ja nukkumaan yhdessä. Ekasta yhteisestä yöstä otettiinkin kaikki irti ja juostiin ympäriinsä minkä kerettiin! Nyt Bella seuraa uteliaana Siggeä joka paikkaan ja tytöt tekevät kaiken yhdessä.
Bellan lempipaikaksi on muodostunut raapimapuun ylin taso, josta on hyvä tarkastella kaikkea talossa tapahtuvaa. Öisin hän kuitenkin kömpii kanssamme sänkyyn aina silloin, kun malttaa nukkua.
Bella on ollut kaikkea sitä, mitä toivoimmekin! Hän on todella aktiivinen ja leikkisä, mutta myös hyvin kiltti ”sähköjänis”. Hän sopii perheesseemme todella hyvin, kuten olimme arvelleetkin. Olemme onnellisia siitä, että tytöt ovat tulleet niin hyvin toimeen ja uskomme, että heistä tulee ajan myötä erottamattomat ja Bella saa yhä enemmän rohkeutta myös meidän ihmisten suhteen.
***
Barista on söpöksi kissanpennuksi naamioitunut sähköjänis.
4.1.2021
Barista tuli Rekkujen hoiviin isommasta kissapopulaatiosta. Aluksi hän oli sitä mieltä, että ihmiset on hyödyllisiä vain kissanruokapurkin avaamiseen, mutta pikkuhiljaa hän on alkanut muuttaa mielipidettään suopuisampaan suuntaan ja nykyään hän seurailee ihmisten touhuja uteliaana ja kulkee häntä pystyssä perässä. Vieläkin välillä juostaan karkuun jos ihminen lähestyy nopeasti, mutta koko ajan useammin hän jää jo ottamaan vastaan rapsutuksia. Yöksi hän tulee sänkyyn viereen nukkumaan. Ja koska kaikki päivät riehutaan, niin yöt nukkutaan kiltisti.
Muita kissoja Barista rrrakastaa! Hän ei juurikaan halua tehdä mitään yksin, vaan kaikki toiminnot (nukkuminen, syöminen, riehuminen, leikkiminen) suoritetaan mieluiten kissakaverin kanssa ja läsnäollessa. Kissakaverin puuttuessa (nukkuessa) ihminenkin kelpaa leikkikaveriksi. Uudessa kodissa tulisikin olla vähintään yksi aktiivinen kissakaveri. Ja silti myös ihmiset saavat varautua leikittämään Baristaa useita kertoja päivässä.
Vaikka Baristalla on virtaa vaikka pienen kylän tarpeisiin, on hän kuitenkin hyvin kiltti kissa. Vain hieman on revitty sijaiskodin sohvaa, jyrsitty viherkasveja ja roikuttu verhoissa. Mutta käsittely, lääkitykset, kopitus ym. toimenpiteet onnistuvat Baristan kanssa sujuvasti.
Kommunikoinnin Barista hoitaa maukumisen sijaan pienillä hassuilla kurisevilla äänillä ja piippauksilla. Ruuan suhteen se on melko kaikkiruokainen ja laatikkoasiat hoituvat siististi.
Summary in English
Barista is an active young kitten girl from a larger cat colony. She likes to attend everything that happens in the house and sleep in the bed with humans. She sleeps rather well during the nights, as the days are filled with play.
Barista loves other cats and needs at least one active cat friend to play with at the new home. However, her new family should be prepared to activate her a lot too, as she is highly energetic and requires a lot of attention.
Barista is easy to handle and is a proper good girl, she has only scratched the sofa a little at the foster home, tasted some house plants and climbed the curtains. Christmas tree didn’t fall down even once during the holiday season.