Nappi

10/2023 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

Sijainti: Suomi

Varattu

Nappi on utelias pikkukissa, joka etsii omaa kotiansa yhdessä sijaisäitinsä Tytin kanssa. Nappi on sijaiskodissaan päässyt elämään turvallista pentukissan elämää, vaikka sen matka alkoikin kissapopulaatiosta, josta saadut terveysongelmat pitkittivät kodinetsinnän aloittamista. Nappi on nyt  vihdoin terveenä ja etsii kotia, jossa energistä kissaa jaksetaan leikittää ja totuttelemista ihmisiin jatketaan.

14.4.2024

Napin matka ikioman kodin etsintään on ollut pitkä. Se pelastettiin kissapopulaatiosta toisen kissanpennun kanssa, joka ei valitettavasti selviytynyt muutamaa viikkoa vanhemmaksi. Myös Nappi oli nälkiintynyt ja huonokuntoinen, mutta alkoi reipastumaan ensimmäisen sijaiskotinsa hoivissa. Samoihin aikoihin Rekuilla oli myös toinen kissaperhe hoidossa, joten Nappi siirrettiin Tytin ja sen pentujen kanssa yhteiseen sijaiskotiin.

Alussa uusi sijaiskoti oli Napille jännittävä kokemus; etenkin vilkkaat pennut saivat sen pelokkaaksi. Sijaisemoonsa Tytiin Nappi kuitenkin ihastui ensisilmäyksellä, ja ajan kanssa Nappi rohkaistui tutustumaan myös sisaruksiinsa.

Muut pentukissat ovat jo löytäneet omat kotinsa, mutta terveysongelmien vuoksi Napin kodinetsintää jouduttiin lykkäämään. Sinnikäs infektio keuhkoissa vaati useamman antibioottikuurin. Tyti jäi sijaiskotiin Napin seuraksi siihen asti, kunnes sekin on valmis muuttamaan. Ajan kanssa Tytistä ja Napista on tullut erottamaton parivaljakko, vaikka toisinaan pentukissan energia saa hieman vanhemman Tytin väsymään. Tästä syystä Tyti ja Nappi etsivät kotia, jossa Napin kanssa leikkii myös oman kodin ihmisasukkaat.

Napista on kasvanut utelias ja vilkas pieni kissa! Se on aina valmis leikkeihin ja tutkimusmatkoihin, mutta ihmisen syli ja rapsutukset vielä hieman jännittävät. Hiekkalaatikolla Nappi käy moitteitta ja ruokailukin sujuu hyvin.