Mace

2-3v (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

3.8.2023 Mace löysi oman kodin.

***

Mace on peräisin isosta kissapopulaatiosta ja sillä on vielä edessään pitkä taival kotikissaksi, mutta edistystä tapahtuu koko ajan pienin askelin.

4.7.2023 Arka herrasmies Mace etsii loppuelämän kotia, jossa olisi ymmärrystä ja aikaa aralle kissalle. Talvella sijaiskotiin tullessaan Mace oli täysin ihmisiin tottumaton, mutta kuitenkin kohtelias arkajalka. Kuukausien aikana Mace on alkanut hitaasti tottumaan ihmiseen ja nyt jopa messevä kehruukone on löytynyt! Mace on kokenut karkuri, joten mahdollisuuksia katoamistempuille ei saa ihminen antaa – Mace varmasti edelleen osaisi ottaa tilanteesta kaiken irti. Mace on alusta asti hoitanut vessakäynnit mallikkaasti laatikolle(lukuun ottamatta paria säikähdystä huonetta siivotessa) ja syönyt hyvin. Herkkupalat ovatkin auttaneet kesytyksessä. Mace ennemmin alistuu kuin hyökkää ihmisen käsitellessä, antaa siis esimerkiksi tutkia korvat ja hampaat päällisin puolin ihan sopuisasti. Harjaamisesta taas on tullut jopa mahtavan mukavaa! Se onkin hyvä, sillä Macella on pitkä ja silkkinen turkki, joka jouduttiin talven karkureissun jäljiltä huopaantumisen vuoksi ajelemaan isoilta osin pois. Hyvä siis pitää nyt jo hienosti palautunut turkki kunnossa. Tällä hetkellä Mace edelleen viettää aikaansa piilossa, mutta nauttii kovasti rapsutuksista kehräten. Tulee myös herkkujen perässä pois piilosta, mutta palailee sinne pian takaisin. Edistymistä kuitenkin tapahtuu hienosti koko ajan, joskin pienenpienin Macentahtisin askelin. Mace voisi mainiosti oikean oman loppuelämän ihmisen kanssa jatkaa näitä harjoituksia ja tiedä vielä millainen persoona Macesta vielä voisi ajan kanssa kuoriutua. Mace rentoutui kevään aikana, kun pääsi kahden muun kissan kanssa tutustumaan. On käynyt kuitenkin selväksi, että nuoren kollikissan rajummat leikkiyritykset eivät ole Macen mieleen ja niitä arkailee. Rauhallisemman tyttökissan kanssa taas oleminen rentoa. Rauhallinen kissaseura voisi varmasti olla hyvä juttu Macelle. Tulevan kodin tulisi olla rauhallinen aikuiskoti, jossa olisi antaa aikaa tälle silkkiturkkiselle Macelle. Olisiko sinulla juuri Macen mentävä paikka elämässäsi?