Amanda ja superpennut

Emo n. 1 v., pennut 4-7 vko (julkaisupäivänä 30.7.) (arvioitu)

4.8.2022

Pentueessa on tapahtunut tällä viikolla muutoksia, kun Yoshilla todettiin kehityshäiriö, jonka vuoksi se ei pystynyt ulostamaan normaalisti, mikä oli sille paitsi kivuliasta, myös infektioriski. Tästä syystä Yoshin kohdalla päädyttiin tekemään päätös eutanasiasta.

Samana päivänä porukkaan liittyi samasta punaisesta populaatiosta pentukaveri Bowser, jonka aiempi pentukaveri oli menehtynyt samasta syystä kuin Yoshi. Bowser oli erittäin epäileväinen uusista kavereistaan, mutta pikku prinsessa Peach päätti heti, että Bowser on kaveri, ja pakotti itsensä sen seuraan.

Jäljelle jääneet pennut vaikuttavat tällä hetkellä hyvinvoivilta ja terveiltä.

31.7.2022

Kuusihenkinen kissaperhe saapui Rekku Rescuen sijaiskotiin hieman yllättäen, kun Etelä-Suomessa sijaitsevasta kunnasta huostaanotettiin yhteensä 17 kissanpentua ja aikuista kissaa. Amanda-emolla on nyt huollettavanaan viisi eri-ikäistä pentua: noin 4-viikkoiset Super Mario ja Peach, 5-6-viikkoiset Toad ja Goomba sekä joukon vanhin, arviolta noin 7-viikkoinen Yoshi. Nopeasti huomattiin, että koko poppoo kärsii eriasteisista vatsavaivoista ja ripulista. Vatsoja alettiin heti hoitamaan kuntoon lääkkein, tukivalmistein ja erikoisruoin.

Amanda on emona erittäin suojeleva, mutta ei lainkaan aggressiivinen. Se tarkkailee herkeämättä pentujen menemisiä, ja kun hoitaja ottaa jotakin käteensä, on Amanda haukkana paikalla tarkistamassa, ettei ihminen vain yritä mitään epäilyttävää.

Pennuista pienimmät, Super Mario ja Peach kasvavat hurjaa vauhtia ja ottavat jo ensimmäisiä juoksuspurttejaan. Molemmat opettelevat hiekkalaatikon käyttöä ja kiinteän ruoan syömistä hyvällä menestyksellä, vaikka äidin hoiva on toki vielä ensisijaisen tärkeää.

Sisaruksista keskimmäiset, Goomba ja Toad, ovat joukon epäileväisimmät. Saipa sijaiskodin hoitaja jo maistaa Goomban hammastakin. Leikin varjolla kaksikko kuitenkin reipastuu nopeasti.

Porukan johtotähti Yoshi on jo kiintynyt ihmisiinsä ja kehrää hurjasti, kun sitä silittää (mikäli häneltä silityksille liikenee aikaa kaiken touhun lomassa). Vaikka Yoshi on hieman muita vanhempi, on se ottosisarustensa tavoin vielä hyvin riippuvainen emonsa hellästä hoivasta.

Rekku Rescue luovuttaa pentuja uusiin koteihin aikaisintaan 14 viikon iässä.

Summary in English

4.8.2022

There have been some changes in the group this week. Yoshi was diagnosed with a developmental disorder, due to which he could not defecate normally, which was not only painful for him, but also a risk of infection. For this reason, it was decided to euthanize Yoshi.

On that same day the group was joined by Bowser, a kitten friend from the same ginger population. Bowser’s previous buddy had died for the same reason as Yoshi. Bowser was very suspicious of these new friends, but little princess Peach immediately decided that this is a friend, and forced herself in the same crate with Bowser.

The remaining kittens seem well and healthy at the moment.

31.7.2022

A family of six cats arrived at Rekku Rescue’s foster home somewhat unexpectedly, when a total of 17 kittens and adult cats were taken into care from a municipality in southern Finland. Mama Amanda now has five kittens of different ages to take care of: Super Mario and Peach, about 4 weeks old, Toad and Goomba, 5-6 weeks old, and Yoshi, the oldest of the bunch, estimated to be about 7 weeks old. It was quickly noticed that all cats suffers from various degrees of stomach problems and diarrhea. The cats were immediately treated with medicines and special foods.

As a mother, Amanda is very protective, but not aggressive at all. She watches over the kittens at all times, and is alert when it comes to the kittens.

The smallest of the kittens, Super Mario and Peach, are growing up fast and are already taking their first sprints. Both learn to use the litter box and eat solid food with good success, although they still need their mama’s care the most.

The middle siblings, Goomba and Toad, are the most suspicious of the bunch. Goomba has even tested its teeth on foster human’s hand. Playing cheers them up quickly, though.

Yoshi, the leader of the pack, is already attached to his people and purrs wildly when petted (if it has time for petting form being so busy). Even though Yoshi is a bit older than the adopted siblings, it is still very dependent on the mama cat’s tender care.

Rekku Rescue does not give kittens to adoption earlier than at 14 weeks of age.

Haluan kodittoman eläimen sponsoriksi

Avaa lomake

Haluan kodittoman eläimen sponsoriksi







    Tarkista, että kirjoititi sähköpostiosoitteen varmasti oikein. Saat ohjeet tähän osoitteeseen.



    Voit lukea lisää Rekku Rescue ry:n tietosuojakäytännöistä täältä.