Zerline (nyk. Zeri)
Lisätty sivulle: 2007-01-10
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia kodista:
18.12.2008 Hei! Zerline on nykyisin vain lyhyesti Zeri. Zeristä on kasvanut iso tyttö, n. 40kg. Murrosikä oli haastava, Zeri yritti kovasti dominoida, näykki ja hyppi ym. Sopu on palannut, Zeri on jo yli 2v. Lasten kanssa tulee hyvin toimeen ja vahtii todella voimakkaasti. Kotona sisätiloissa Zeri on oikea sohvaperuna ja nukkuu isin ja äidin vieressä. Aluksi Zeri oli kovin pelokas ja laiha, pelkäsi erityiseti miehiä ja pakettiautoja, ovista ei uskaltanut mennä sisään. Luottamuksen palautuminen ihmisiin on ottanut aikansa. Iloksi on kuitenkin kääntynyt, Zeri tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, koirapuistossa juokseminen ja leikkiminen ovat mieleistä puuhaa. Terveenä Zeri on myös ollut koko ajan. Kuvia ei valitettavasti ole, mutta tiikerinjuovaisena Zeri on pysynyt ja luppakorvaisena. Jouluterveisin; Zeri ja kotiväki
***
Narttupentu, noin 6kk
3.2.2007 Zerline saapui Suomeen kotihoitoon.
29.1.2007 Zerlinen aika tarhalla alkaa olla lopussa.
28.1.2007 Kävin ulkoiluttamassa Zerlineä ja se on aivan ihana tyttö! Käveli hihnassa nätisti ja teki heti asiat ulos, vaikuttaa sisäsiistiltä, joskin siitä ei voi olla koskaan varma. Aitauksessa leikki nuoren uroksen kanssa ja niillä oli tosi vauhdikasta menoa. Zerline on kovin laiha ja ollut tarhalla jo kauan, siksi sillä on nyt Kiire-merkintä. Zerlinen olisi jo aika päästä omaan kotiin ja hyvälle ruualle. Aikuisena Zerline saattaa olla säkäkorkeudeltaan n.60cm. Tuntui pahalta viedä se takaisin häkkiin, kun tyttö ei olisi sinne halunnut. Vein sille uuden pallon ja siitä näytti olevan kovasti mielissään. Makupalat maistuivat erittäin hyvin laihalle tytölle.
6.1.2007 Zerline on n. 4 kk ikäinen narttupentu. Zerline on reipas, rohkea ja eloisa koira. Zerline leikki aitauksessa aikuisen saksanpaimenkoiramixin kanssa. Pienestä suloisesta pennusta kasvaa aikuisena vähintään keskikokoinen koira. Zerline on odottanut Tallinnan Loomade Hoiupaikissa kotia jo pitkään, 29.11. lähtien. Zerline on löytynyt Ehitajate tieltä, rek nro 4264. Zerline etsii omistajaa, joka haluaa kouluttaa pentua esim. koirakoulussa.
Uusi omistaja hakee koira Tallinnasta yhdistyksen avustuksella.






