Yessi

Lisätty sivulle: 2015-01-12

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Yessi
10.02.2015 Yessi sai kodin Jyväskylästä.

***

Leikattu narttukoira, noin 5v.

15.01.2015 kuulumisia kotihoidosta: Yessi on rauhallinen rouva joka tykkää makoilla ja seurailla hoitajan tekemisiä. Harjauksenkin aikana Yessi mielellään kellahtaisi selälleen nautiskelemaan saamastaan huomiosta. Ulkona Yessi kuitenkin reipastuu ja alkuun mennäänkin reipasta vauhtia, vauhti kuitenkin hiljenee kun alkuinnostus menee ohi. Kävimme Yessin kanssa juoksemassa ja Yessistä saisi oikein mainion juoksukaverin. Yessi ei ole mikään hihnaräyhääjä, mutta toisen koiran haukkuessa ohitustilanteessa kokee Yessi tarpeen haukkua vähän takaisin. Ainoaksi koiraksi eikä kissaperheeseen, sillä suhtautumisesta kissoihin ei tiedetä. Ei myöskään ihan pienten lasten perheeseen.

12.01.2015 Yessi on ystävällinen ja liikunnasta pitävä tyttö, joka saapui yhdistykselle kotia etsimään itsestään riippumattomista syistä. Yessi on tällä hetkellä kotihoidossa Helsingissä ja lisätietoja koirasta tulee sivuille kunhan tyttöön ehditään tutustua hiukan enemmän. Yessille etsitään kotia joko rivi-tai omakotitalosta ja tulevalta omistajalta odotetaan kokemusta saksanpaimenkoirista tai muista palveluskoiraroduista. Ei ensimmäiseksi koiraksi.

Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Koira on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koiran mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun. Kulukorvaus steriloidusta nartusta on 300e.