Werner
Lisätty sivulle: 2012-12-27
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Leikattu uros, noin 3 v.
22.2.2014 Aktiivit kävivät tarhalla ja Werneri sai kehuja käytöksestään. On mukavan avoin luonne. Vieras ihminen saa tervehdyksen ja naamanpesun. Ja kaikki rapsutukset ovat pojalle mieluisia. Hihasta näykkimistä ei ollut havaittavissa enää :)
9.1.2014 Werneri on asustellut Tallinnan tarhalla nyt reilut vuoden päivät ja tarhan työntekijät toivovatkin kovasti, että Werneri olisi seuraavien kotiin lähtijöiden joukossa. Tavanomaiseen tapaan ensimetrit lenkille lähdettäessä olivat vauhdikkaita ja hetken päästä taluttaja saikin samassa paketissa silmälaisien pesun ja ison kuraisen pusun. Werner rakastaa lenkkeilyä ja toisten koirien jättämien uutisten lukemista. Pari innostunutta hepulia tuli kun mentiin metsään kävelemään, mutta näiden ohella Werner kulki nätisti hihnassa. Wernerille on opetettu tarhalla, että kun poikaa kieltää ottamasta hihasta kiinni, poika menee maahan makaamaan. Kunhan riittävä ulkoilutusmäärä on taattu, voisi Wernerin kuvitella ihmisen vieressä isommalla sohvalla nautimassa rapsutuksista ja huomiosta, joka tähän mennessä pojan kohdalla on ollut hyvin satunnaista.
20.12.2013 Werner koira käveli hetken kuluttua remmi löysänä ja rapsutuksia hakien. Tästä koira keliin kuin keliin, vapaana saa heppuli hepuleita ja naurua ei puutu kun tästä itselleen koiran valitsee. Lisätty Wernerille poseerauskuvia sekä yksi kuva, jossa Werneriä kovasti kiinnostaa kamera!
11.11.2013. Nyt me teimme sen ja saimme Werner-pojasta uudet kuvat. Pojalla on pilkettä silmäkulmassa ja se onkin päässyt tarhan sisätiloihin, jotta josko se hurmaisi tarhalle sisääntulijat, eikä nököttäisi ulkorivissä muiden isojen koirien rivissä. Werner on edelleen se iso, aluksi energinen poika, joka menee lujaa koiratarhassa. Leikkiäkin poika kovasti tykkäisi, mutta itse olen aina toisinaan eri mieltä meidän leikeistä. Kerran Werner ottaa napakasti leikkimielisesti ranteesta kiinni riehaantuessaan, mutta pojan saa nopeasti rauhoitettua sekä se uskoo kun sitä kieltää. Tämän tavan takia Werneriä ei kuitenkaan luovuteta lapsiperheeseen, koska se ei aina ymmärrä kokoaan. Kun Werner saa hetken juosta, se rauhoittuu mukavasti ja alkaakin lekotella koira-aitauksessa ja nauttii kovasti rapsutuksista. Enää tarvitaan ihminen, joka huomaa ison pojan silmien loisteen ja omaa sen verran hyvälaatuista auktoriteettia, että Wenerista tulee kunnon koirakansalainen joka tilanteessa!
25.10.2013 Werneri on asustanut tarhalla 300 päivää. Mahtaisikohan iloiselle Wernerille löytyä koti ennenkuin vuosi tarhaelämää täyttyy? Werneri ottaisi mieluusti katsojan tarhalla vastaan, pitkästä kodinetsimisajasta huolimatta pojasta ei ole tullut ainokaistakaan tiedustelua.
20.6.2013 Werneri piti viedä ensimmäisenä tarhareissulla lenkille. Harmiksemme lenkin aikana tuli kunnon rankkasade ja uudet kuvat jäivät sen takia ottamatta. Rankkasade ei muutoin Wernerin lenkkeilyä haitannut. Werneri on ollut tarhalla jo pitkään, koska isommat terrierisekoitusket eivät löydä koteja hyvin Virosta. Werner kulki lenkillä vauhdikkaasti ja välillä hölkkäsimme, jotta Werner sai hieman energioitaan purettua. Werner ei enää ottanut ranteesta kiinni, vaan keskittyi lenkkeilyyn. Wernerin näkisin hieman rauhallisemmalla asuinalueella ja parasta olisi jos Werneri saisi oman aidatun pihan, jossa saisi touhuta.
4.3.2013 Wernerin kanssa lähdettiin ulkoiluaitaukseen. Werneri kävelee hihnassa suhteellisen nätisti, toki alussa hitusen vauhdikkaasti. Werneri on sellainen velikulta, että välillä leikittää ja pitää ottaa ihmisen ranteesta kiinni, mutta tätä Werner ei tee voimalla vaan ennemminkin pentukoiramaiseen tapaan vaikka Werner jo parivuotiaaksi onkin arvioitu. Werner pitää kovasti, kun ihminen puuhastelee hänen kanssaan ja lempihommiin kuuluu lelun hakeminen, tosin hakuliikettä pitää vielä hitusen harjoitella, jotta se olisi mallikelpoinen. Werner varmasti nauttisi kovasti, jos uudessa kodissa olisi oma piha, jossa saisi jolkotella sekä jos omistaja olisi valmis kouluttamaan ja touhuamaan koirapojan kanssa.
27.12.2012 Werner on isompikokoisempi, mutta suurisydäminen kaveri. Suuresta koostaan huolimatta Werneristä tiedetään, että se on aiemmin asunut myös kerrostalossa. Kuitenkin Werner on löydetty Itä-Virosta jolkottelemasta, eikä sen omistaja ole halunnut poikaa lunastaa takaisin tarhalta. Werner pitää kovasti palloleikeistä. Tarhalla Werner on tullut toimeen narttujen kanssa, uroskotiin sitä ei kuitenkaan luovuteta. Isosydämiseen poikaan on mahdollisuus lähteä tutustumaan Tallinnan tarhalle. Wernerin rotuperimästä ei ole tarkempaa tietoa. Werner luovutetaan kotiin, jossa on aiempaa koirakokemusta hieman isommistakin kavereista.
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä sekä leikattuna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen Eviran vaatimuksia noudattaen. Koiran mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun. Kulukorvaus leikatusta koirasta on 250 euroa.






