Vooster

Vooster sai uuden kodin tammikuussa 2006.

EDELLISEN OMISTAJAN KERTOMAA: Joudun luopumaan Voosterista, koska elämäntilanteeni on muuttumassa niin erilaiseksi, ettei minulla ole enää mahdollisuutta pitää Voosterin kaltaista koiraa. Haussa on ihminen, jolla on ymmärrystä sekä kokemusta kovaluonteisista koirista. Dominoivan luonteensa takia Vooster sopisi kenties parhaiten joko ainoaksi koiraksi, tai vähemmän dominoivan (narttu)koiran kaveriksi. Paras asuinseutu olisi varmasti maalla, vaikka koti onkin tähän mennessä ollut omakotitalo Helsingissä.
Vooster on kookas (säkä 75cm, paino 45kg), terve, n.4-vuotias koira, jossa on todennäköisesti jotain molossityyppistä rotua. Vaikka suojelunhalua omaa perhettä kohti löytyy, se on toisaalta valmis myös aina tutustumaan uusiin ihmisiin, ja myös muistaa tapaamansa ihmiset todella hyvin. Vaikka sen tarhaluonnekuvaus luokitteli sen araksi, arka se ei kuitenkaan ole. Luonteeltaan se on leikkisä, utelias ja nopea oppimaan. Se on myös itsevarma, eikä sillä ole eroahdistusta. Tarhamenneisyydestään huolimatta se on leppoisa koira, jolla ei näyttäisi olevan pahoja traumoja.
Voosterin suuresta itseluottamuksesta johtuen se on enemmän kuin valmis ottamaan tilanteen haltuun, jos kokee perheensä uhatuksi tai ajattelee omistajan pelkäävän. Tästä kumpuaakin suurin ongelma Voosterin kanssa. Lenkeillä koirakohtaamiset ovat muuttuneet vaikeiksi. Oma jännittyneisyyteni estää tehokkaan ohitusharjoittelun, sillä Vooster vaistoaa kyllä tunnetilani. Alussahan ohitukset sujuivatkin hyvin, koska Vooster ei ole luonnostaan aggressiivinen. Toinen ongelma on metsästysvietti, joka kohdistuu jäniksiin. Vainun saadessaan Vooster on erittäin vaikea hallittava.
Kävimme Voosterin kanssa 18.11.2005 luonnetestauksessa Peetsan luona Koirakoulu PEVIssä. Luonnetestissä se sai parhaat mahdolliset pisteet, mikä tarkoittaa sitä, että se on kovaluontoinen, mutta tervepäinen, ja jossa ei ole aggressiivisuutta. Peetsa oli sitä mieltä, että Vooster on ihanteellinen koira vaikka minkälaiseen toimintaan – oikeanlaisen omistajan ja johtajan ohjauksessa.

Voosterin vanha teksti ja kuulumiset:
Voosterin tie kävi tarhalle jo kolmatta kertaa. Se jaksoi aina vain odotella. Vihdoin pojan vuoro koitti. Se sai kodin Helsingistä syyskuun alussa 2004.

Kertoilenpa tässä nyt joitain alkukuulumisia yhteiseltä taipaleeltamme. Kaikki on kyllä mennyt ylipäätään tosi hyvin tähän asti. Tuntuu hassulta, että sama koira, joka vielä lauantai-aamuna meni kiireen vilkkaa koppiinsa piiloon ihmisten lähestyessä, on näin viiden päivän kuluttua kaikkien kaveri. Askel on lenkillä reipas, ja kuonopanta tuntuisi nyt tarpeettomalta ostokselta. Vooster ei nimittäin vedä enää juuri koskaan, ainoastaan vähän silloin, kun jokin mielenkiintoinen haju tarttuu kirsuun. Silloinkin meno laantuu helposti heti, kun meitsi pysähtyy.

Kissan olemme nähneet vain kerran omalla pihalla, mutta reaktio oli suurin piirtein samaa luokkaa kuin melkein millä tahansa koiralla. “Maanisuutta” ei siis näkynyt. Tietenkin tilanne olisi varmaan erilainen, jos Vooster olisi ollut vapaana. Hihnassa oli Vooster kiltisti myös silloin, kun jänis ponkaisi juoksuun muutaman metrin päästä, ja kun fasaani lähti rääkäisten lentoon metrin päästä.
Koirakontakteja ei ole juurikaan ollut, koska lähes kaikilla vastaantulevilla ulkoiluttajilla on kääpiökoiria… Varmuuden varaksi olemme kiertäneet nämä mahdolliset uudet tuttavuudet kaukaa. Ainoastaan kaksi kertaa olemme kohdanneet lenkillä isompia koiria, joista toisen tiedän aika ärhäkäksi kaveriksi – ohittaminen sujui siis rähisevissä merkeissä – ja toinen oli nuori shäferuros, jonka kanssa oli ihan kiva nähdä ja haistella. Retki koirapuistoon häämöttää lähitulevaisuudessa.

Ehkä osasyy Voosterin hoikkuuteen on se, että ruoka ei oikein kiinnosta. Tarhallakin jäi herkullinen sianturpa syömättä. Kotona ei maistu eläinkaupan koirannappulat. Sunnuntaina syötin sille purkkiruokaa Rajalta lainattujen nappuloiden kera. Silloinkin oli kyllä nirsoutta ilmassa… Ostin kuitenkin 20 kg Large Breed Sportmixiä Mustista ja Mirristä, kaipa se tässä lihan keralla menee… En ole ottanut kovaa linjaa jos ei puolen tunnin kuluessa syö, kuppi piiloon iltaan asti, koska kylkiluutkin näkyy, joten nappulakupponen on koko ajan saatavilla. Yleensäkin on vaikea sanoa enempää, kun tuttavuutemme on vasta alle viikon ikäinen. Oli nimittäin meikänkin ruokahalu kateissa Varju- reissun jälkeen!
Yksinolo sujuu rauhallisissa merkeissä, Vooster ei järsi edes puruluitaan… Kalkkunankaula, jonka sille kouluun lähtiessäni jätin, maistui vasta silloin, kun tulin kotiin. Pientä surumielisyyttä on varmaan hänen mielessään, mutta viikon kuluttua olen tässäkin asiassa viisaampi. Pitempinä päivinäni (8-16) ovat systerini vieneet ihan mielellään Voosteria lenkille. Samoin äiteeni, joka ennen Viroon lähtöäni sanoi, että pienen koiran kanssa voisi auttaa, ei ison, kyselee jo päiviä, milloin voisi käydä poikaa lenkittämässä.
Olen kyllä todella iloinen ja kiitollinen tästä koirasta! Hyvä juttu oli myös se, että lähdin itse Viroon Voosteria katsomaan, ihan jo senkin takia, että esimerkiksi autoon siirtyminen sujui silloin Katajannokalla hyvin, samoin kun koko loppuilta.
No niin, kertoilen tässä taas lisää joku päivä, ja myös digikuvapostia tuleepi pikkuhiljaa. Ter. Oili