Voice (nyk. Hippie)
Lisätty sivulle: 2012-01-29
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia kodista:
24.9.2012 Hippie on voittanut autopelkonsa ja pääsee nyt juoksemaan Sipoon mökillä. Ikää on reilu vuosi, ja vauhtia riittää. Koira on utelias, iloinen ja oppimishaluinen. Koirakoulu on aloitettu, ja siellä pääasiamme on malttamisen opiskelu. Hyvää syksyä!
8/2012 Hippie nauttii vihreistä lenkkimaastoistaan. Autoon se ei ole vielä uskaltautunut, mutta uskon sen vielä oppivan, että autolla pääsee mukaviin paikkoihin. Aloitamme pennuille tarkoitetun kurssin elokuun lopussa. Sieltä saamme apua myös autopelkoon, jos se jatkuu. Ymmärtäähän tuon autopelon – autoon meno on aina tähän mennessä merkinnyt ihmisten ja paikan vaihdosta. Koira on iloinen (sanoisin jopa, että huumorintajuinen, oikea velmu), syö hyvin, ei edelleenkään hauku ollenkaan. Ja mikä parasta: siitä on hauska oppia uusia asioita. terveisin Tiina
5.8.2012 Hippie sai pysyvän kodin Helsingin Vanhastakaupungista. Paljon on uutta ja ihmeellistä: jo ensimmäisellä lenkillä bongattiin kettu jänisjahdissa. Hiiri oli hirmuisen kiinnostava, samoin hevosen hajut. Hippie on omaksunut hyvin paikkansa perheessämme, jossa on kaksi aikuista ja 16-ja 19-vuotiaat tytöt. Autoon nousemista pitää hiljalleen harjoitella, jotta pääsemme juoksemaan mökille Sipooseen. Samoin siltoja näköjään pitää harjoitella, ne ovat vähän pelottavia.
Kiitos kotihoitaja-Jennille, jolta Hippien haimme. Tästä on hyvä jatkaa.
***
Leikattu narttukoira,
10.6.2012 Hei! Voicen kuulumiset: Voice ei ole kertaakaan haukkunut sisätiloissa. Yksin osaa olla ja on ollut pakko opetella alusta lähtien, joten nimi on ollut harhaan johtava. Voice on hyvä luonteinen koira ja hän on rohkaistunut paljonkin mm. muiden koirien ja ihmisten suhteen. Pientä reviiri ajattelua hänestä löytyykin. Voice viihtyy lähi-puistoalueilla ja melkein joka päivä on kellimässä ruohoalueilla. Myös lähialueen linnut saavat kyytiä. Voice voisi sopeutua paremmin omakoti / rivitalo alueelle. Itse asun kerrostalossa ja mitään ongelmia ei ole ilmenyt. Tietysti keskikokoinen koira tarvitsee paljon liikuntaa, mutta on jo täysin sisäsiisti. Lähialueen liikenteestä Voice ei ole moksiskaan. On selvästi rohkaistunut siitä, kun tuli luokseni.
22.5.2012 Lisätty kuvia hoitopaikasta.
6.4.2012 Minulla ei ole vaakaa itselläni mutta otin ympärysmitan kun ostin valjaat ja se oli n. 65 cm ja korkeus 50 cm. Voice oli aluksi aika ronkeli ruoansuhteen. Nyt alkanut ruoka paremmin maistumaan. Leikeleet ja lihapullat on maistunut. Voice oli aluksi aika pelokas portaiden ja hissien suhteen. Mutta nytten oppinut kulkemaan portaat ylös ja alas. Valjaisiin on jo totutellut. Hihnassa kävelemistä pitää vielä harjoitella. Aika pitkiä lenkejä saa tehdä. Voice on oppinut sisäsiistiksi jo toisena pvänä. 3-4 x vrk viety ulos. Ja heti opetettu Voicea olemaan yksin. Ei ole pahemmin haukunut. Radio jätetty päälle, välillä valo eteiseen ja väliovi kiinni. Sekä puruluita ja kenkiä esille. En ole opettanut Voicea nukkumaan pedissä vaan oma paikka on lattialla villapeittojen päällä mutta viihtyy lattialla. Olen koettanut totuttaa muihin ihmisiin.
Eilen kävi 2 hyvää naispuolista ystävääni kylässä ja toisen kaverini leikattu uros koira oli mukana. Muuten meni hyvin mutta pientä “reviirin vahtimista oli jo ilmassa.” Ystäväni rapsutti molempia koiria ja loppuilta meni hyvin. En ole vienyt vielä koirapuistoihin. Muita koiria on tullut vastaan ja hyvin Voice on suhtautunut heihin. Tuntuu että pienet chihuahuat ovat haukuneet Voicen pystyyn nähdessään hänet. Voice viis veisanut. Ihmeen hyvin Voice on antanut leikata kynnet, harjata, pestä, huuhdella tassut ulkoilun jälkeen ja antanut laittaa Tummelia anturoihin. Pientä arkuutta ollut tassuissa. Ja tietty parin pvä:n jälkeen tulostaan kelli jo minulle. Pikkuveljelleni kelli ensimmäisenä perheestäni. Olen saanut apua perheeltä mm. isäni käynyt katsomassa Voicea kun olen töissä ja vienyt sen ulos. Kotikatuni on aika vilkas, joten Voice on pelänyt ohi meneviä isompia busseja, rekkoja jne. Muuten kaikki mennyt ok tähän asti. Luottavainen, oppivainen ja kiltti koira on.
1.4.2012 Kuulumisia sijaiskodista: Ensimmäinen yö meni hyvin uudessa kotihoitopaikassa. Totuttelin heti Voicen nukkumaan omaan petiin. Pientä ininää oli muuten nukkui hyvin. Aamulla ei ihan ehditty ajoissa ulos, joten teki pissat sisälle. Sisäsiisteydessä on opettelemista. Voice ei ole pahemmin haukunut muita koiria, joita ollaan nähty ulkona. Päinvastoin. Hihnassa kävelyssä on opettelemista. Voice myös pelkäsi mennä hissillä alas sekä portaita pitkin. Pienen hetken ja suostuttelun jälkeen Voice meni portaita ylös ja alas, kuin vanha tekijä. Selvästi pientä pelkoa on. Totuttelin olemaan jo tänään yksin, kun vein roskia ja piti lähteä töihin. Voice kerkesi olla n.1h yksin, kun perheenjäsen tuli katsomaan, että miten täällä pärjätään. Ei mitään haukuntaa ollut kuullut. Voice on utelias ja kiinnostunut uudesta ympäristöstään, kuten pennut ovat. Alku on lupaava.
31.3.2012 Voice on sijaiskodissa Helsingissä.
24.3.2012 Voicen sisko löysi kodin, mutta Voice edelleen innokkaasti odottaa sitä omaa paikkaansa.
28.1.2012 Sound ja Voice (reg nrot 1515 ja 1516) ovat kaksi mustaa pörhöturkkista tyttökoiraa Tallinnan tarhalla. Muuten koirat ovat hyvin samannäköisiä, mutta Voicella on tassuissa enemmän valkoista. Koirien ikäarvio on tällä hetkellä puolen vuoden tienoilla. Sound ja Voice ovat tulleet tarhalle marraskuun alussa. Kooltaan koirat ovat polven korkeudella, mutta ovat vielä kasvavassa iässä. Sound ja Voice ovat lupsakoita, iloisia, energisiä ja meneviä lenkkikavereita. Mennessäsi niiden luokse et luultavasti saa hetken rauhaa, vaan sylisi on koko ajan täynnä elämäniloista nuorta koiraa. Tytöt vaikuttavat aika vahvatahtoisilta ja helposti kiihtyviltä, Voice ehkä vielä aavistuksen Soundia enemmän. Uuden omistajan kannattaa alkaa tutkiskella oman paikkakunnan koirakoulutarjontaa, jotta koiran kanssa tulee tehtyä yhdessä asioita. Ja ääntähän näistä tytöistä lähtee kuten jo nimikin kertoo.
Kulukorvaus leikatusta koirasta on 250 euroa. Kulukorvauksella koira on saanut mikrosirun, rokotukset, ulko- ja sisäloishäädöt sekä se on leikattu. Koiralla on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on tuotu Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista on tehty ilmoitus Eviralle.






