Viivi

Lisätty sivulle: 2013-12-01

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Viivi
12.1.2014 Viivi sai kodin Pohjois-Satakunnasta toisen koiran kaverina.

***

9.12.2013 Viivi on ollut kaksi viikkoa kotihoidossa ja hän on kiltti, peruskäskyt osaava tyttö. Viivin asumismuodoksi sopii rivitalo tai omakotitalo, koska hän saattaa haukahdella aina silloin tällöin, mutta mikään kova haukkuja hän ei ole. Viivin tulevassa kodissa on vähän vanhempi koirakaveri oltava, koska Viivi tarvitsee kaverin. Viivin säkäkorkeus on 50 cm ja hän painaa 16 kg eli Viivi on mukavan kokoinen koira, ja sopii vaikka lapsiperheeseen.

1.12.2013 Viivi on suomalainen kodinvaihtaja, joka tuli yhdistykselle edellisestä kodista ajanpuutteen ja siellä havaitun haukkuherkkyyden vuoksi. Viivi on nuori koira, joka kaipaa runsaasti aktiviteettiä. Hänestä saisi mukavan kaverin esimerkiksi agilityharrastukseen tai vaikkapa metsälle. Kerrostalo ei ole Viiville paras mahdollinen asumismuoto, koska hän saattaa silloin tällöin intoutua haukkumaan esim. ovikelloa. Viivi tulee toisten koirien kanssa toimeen ja hänen mielestään tulevassa kodissa voisi olla kaveri. Kissat ja lapsetkin ovat ok.

Ennen luovutusta Viivi rokotetaan, sirutetaan ja steriloidaan. Viivi on hoidossa Satakunnassa jossa häneen voi käydä tutustumassa.

Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on rokotuskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kulukorvaus on 250 euroa.