Viivi

03.10.2017

Alkuperä: Suomi

04.09.2020  Viivi sai kodin

12.8.2020 Viivi on jäänyt nuoruudessaan vaille sosiaalistamista ja oikeanlaista rohkaisua, joten monet asiat saavat tytön haukkumaan pelokkaana ja jopa pissaamaan alleen. Viivi on kuitenkin hyvin kiltti ja alistuva, ja kovasti haluaisi tehdä tuttavuutta ihmistenkin kanssa, jos oikealla tavalla sekä omistaja että uusi ihminen osaa Viiviä kannustaa. Kun Viivi tutustuu, se on hyvin riippuvainen ihmisestä, ja eroahdistus on hyvin mahdollista, jos Viiviä ei osata rohkaista myös itsenäiseen toimintaan ja siedättää yksinoloon. Viivi etsii kotia vain omakotitalosta aikuisten ihmisten luota, lapsiperheeseen Viiviä ei luovuteta. Viivi pelkää myös toisia koiria, mutta tulee toimeen paremmin pienten koirien kanssa, ja Viivillä voisikin olla sosiaalinen pieni uroskaveri, joka näyttäisi reipasta esimerkkiä tytölle. Viivi voi asua myös kissan kanssa, vaikka vähän niitäkin aristelee. Viivi on sijaiskodissa Hattulassa, minne tyttöön pääsee tutustumaan sovitusti.