Vesta

Lisätty sivulle: 2011-04-26

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Vesta
28.5.2011 Vesta sai kodin Tampereelta

***

Kuulumisia kodista:

26.2.2013 Vestalle kuuluu hyvää :) Vesta oli 4kk ikäinen pörröinen rasavilli, kun haimme sen kaksi vuotta sitten keväällä Tallinnan satamasta, jonne se tuotiin valmiiksi Raplamaan tarhalta. Vesta on nyt kaksi vuotias, kaunis, vahva ja kiiltäväturkkinen energiapakkaus. Nimen säilytimme ennallaan.

Vesta muistuttaa ehkä ulkonäöltään ja luonteeltaan eniten Bööminpaimenkoiraa Shodsky Pes. Hyvin usein Vestaa luullaan vieläkin pennuksi, ehkä johtuen lurpattavista korvanpäistä ja leikkisästä olemuksesta. Rekku Rescuen pentutiedoissa silloin oli maininta villakoira/bolonka mix, mutta ei tuo taida olla villakoiraa nähnytkään. Korkeuttakin on jo n.55cm ja painoa yli 20kg, että isompi tuli mitä oli arveltu.

Vesta oppi pian tavoille ja sisäsiistiksi. Alussa oli aika säikky ja pyrki usein lenkilläkin syliin. Pikkuhiljaa tuli rohkeutta lisää. Koirakoulua kävimme kaksi kurssia. Hihnassa kulkee muuten hyvin, mutta joskus tahtoo vetää, ja toisen koiran tullessa vastaan Vesta “liimaantuu” asfaltiin odottamaan, josko pääsisi kaveriin tutustumaan. Läheisessä koirapuistossa käymme leikkimässä muiden koirien kanssa. Irti ollessaan ei karkaa, vaan ennemminkin vahtii meitä että pysymme laumassa. Yleensä ei juurikaan kenellekkään ärhentele, mutta jos joku sille rähisee niin kyllä se vastaa.

Kotona ei ole ollut mitään ongelmia yksin olemisen kanssa. Tavarat ja kengät ovat saaneet olla rauhassa ja Vesta ei onneksi hauku turhia. Parvekkeelta ja omasta pihasta seuraa hiljaa muiden touhuja, ohikulkevia ihmisiä ja koiria. Ovikellon soidessa kyllä ilmoittaa haukahduksella jonkun olevan tulossa, että haukkuakkin tarvittaessa osaa.

Vesta pitää erilaisten pulmien ja pelien ratkaisemisesta. On nopea oppimaan uutta. Omien lelujensa kanssa menee niin että on matot rullalla. Vestalla on erittäin tarkka hajuaisti, paimennusviettiä ja ehkä metsästysviettiäkin löytyy, linnut, jänikset ja oravat saa kyytiä. Samoin palveluskoiran piirteitä on. Vesta rakastaa jalkapalloa, lumessa piehtarointia, lumipallo ja keppileikkejä, uimista ja saunaa. Jalkapallossa sillä on tassutekniikka ihan omaa luokkaansa ja kuljettaa palloa ketterästi. Saunaan se on ensimmäisenä jonossa ja makoilee lauteilla leveästi. Uimaan pitäisi päästä aina kun on vettä näkyvissä. Ylpeästi kuljettaa aamulehteä ja postia. Kaikessa haluaa olla mukana ja seuraa meitä koko ajan. On kovin leimautunut meihin, että voi olla vaikeaa joskus jättää hoitoon jos on tarvis.

Toistaiseksi ainakin on ollut terve ja voinut hyvin. Sterilointileikkaus tehtiin viimevuoden keväällä ja siitä toipui nopeasti. Ainakaan vielä ei tunnu, että olisi mitenkään vaikuttanut vauhtiin tai luonteeseen. Vaikka löytökoiran otto meitä jännitti, mitä tuleman pitää. niin meitä onnisti saada tälläinen hyvä yksilö, meille niin rakas Vesta.

***

Narttukoira, noin 4 kk

26.4.2011 Vesta on noin neljän kuukauden ikäinen villakoira/bolonkkamix tyttöpentu Raplan tarhalla.Vestasta kasvaa noin 30-35 cm korkea. Vesta on valmis lähtemään Suomeen 27.5.2011 jälkeen.

Kulukorvaus koiranpennusta on 200 euroa. Kulukorvauksella koira on saanut tunnistemikrosirun, rokotukset, loishäädöt sekä traces-tarkastuksen. Koiralla on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Uusi omistaja noutaa koiran Tallinnasta. Koira tuodaan Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.