Vesseli (nyk. Luna)
Lisätty sivulle: 2008-07-29
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia kodista:
9.3.2012 Lunasta on kasvanut mitä hienoin tyttö. Kavereinaan edelleen maatiaiskissa Jojo sekä vuonna 2009 kodin saanut maatiaiskissa Nero (ent. Doff). Luna rakastaan uimista yli kaiken ja kesäisin saakin tehdä kaikkensa ettei olisi koko ajan mökillä järvessä. Tässä muutamia kuvia Lunasta. T: Pia, Luna, Jojo & Nero
10.10.2008 Luna on kotiutunut todella hyvin. Tyttö on iloinen, reipas ja rauhallinen. Kissakaveri Jojo on vielä sitä mieltä, että täällä on joku ylimääräinen otus hänen reviirillään. Alkaa kuitenkin jo olemaan kiinnostunut uudesta asukista, joten ajan kanssa näistä kahdesta tulee taatusti kaverukset.
Luna osaa myös olla päivät kotona nätisti, muutamaa pahetta lukuunottamatta. Tämän hetkinen purtujen kenkien saldo on kaksi. Ensin lähti lenkkareista nauhat ja seuraavaksi sandaalit purtiin käyttökelvottomiksi, mistä itse opin, että kengät ovat kaapissa piilossa. Autolla matkustaminen sujuu myös hyvin. Luna nukkuu yleensä koko sen ajan kun auto on liikkeessä. Alussa Luna yritti kovasti tulla sänkyyn ja sohvalle, mutta on nyt oppinut sen ettei se ole hänen paikkansa. Hyvää syksyä kaikille! Terveisin Pia, Luna & Jojo
***
29.7.2008 Naskali, Vesseli, Kehveli ja Rasseli ovat Tallinnan Loossa 4 tehdasalueelle syntynyttä saksanpaimenkoirasekoitusemon pentua. Pennuista kasvaa keskikokoisia, saksanpaimenkoiratyyppisiä. Ne etsivät aktiivista, peruskoulutuksen tarjoavaa kotia, jossa mahdollisesti myös harrastetaan jotain tulevan perheenjäsenen kanssa.
Aiemmasta pentueesta oleva uros (sivuilllamme nimellä Höpö) elelee vielä äitinsä Mutsin seurassa. Sisko Lucky jäi hiljattain auton alle, ja se on nyt hoitokodissa toipumassa leikkauksesta. Koko suurperhe etsii yhdistyksen avulla uusia koteja. Yhdistys huolehtii paikallisten yhteyshenkilöiden tuella Mutsi-emon ja Höpö-veljen leikkaukset ja rokotukset kuntoon.
Osa pennuista oli jo menehtynyt, nämä neljä ovat vielä jäljellä. Lapsoset toimitettiin Haapsalun tarhalle omaa kotia odottelemaan, koska tehdasalueen ympäristö oli pennuille todella vaarallinen ja ne tarvitsevat myös loishäädöt sekä kunnollista ruokaa ja ihmisseuraa kasvaakseen kunnon perhekoiriksi. Pennut ovat valmiit omaan kotiin syyskuussa 2008.
Kulukorvaus koiranpennusta on 150 euroa. Koira haetaan yhdistyksen avulla Tallinnasta. Pennulla on lemmikkipassi, sekä rokotukset, sisä- ja ulkoloishäädöt annettu.






