Unna
Lisätty sivulle: 2011-01-10
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia kodista:
6/2012 Terveisiä Unnalta ja Alpilta! Unna on nyt viettänyt perheessämme vuoden, nopeasti on aika rientänyt. Alpi kissa (ent. Valgusfoor) on ollut meillä kohta kaksi vuotta. Meille kuuluu pelkkää hyvää, Unna ja kissat tulevat tosi hyvin toimeen keskenään kuten kuvasta näkyy ;) Varsinkin nämä meidän virolaiset, kuten heitä joskus nimitän, tykkäävät kovasti toisistaan. Vanhemmat kissamme eivät ihan Unnan viereen mene nukkumaan, mutta eivät hänestä häiriinnykään.
Unna on aivan loistava mimmi, kiintynyt kylläkin kovasti minuun. Joskus kun poika on häntä lähtemässä viemään ulos niin ei se suostu lähtemään, kun olen näkösällä, ihan siis mamman tyttö. Unna onkin minulla monissa menoissa mukana, koska en raaski jättää kotiin, autoilu on tosi mieleistä puuhaa ja penkillä istuminen kaikessa rauhassa sujuu hienosti. Enää Unna ei arkaile miehiäkään toki ei niistä vieläkään kovasti innostu. Muutenkin Unna on sellainen nokka tuulta päin kulkeva, yleensä muut koiratkin saavat olla ihan rauhassa. Kovaääniset mopot ärsyttävät ihan kauheasti ja jotkut tyttökoirat saavat ärripurrin irti, varsinkin naapurin Lola, jonka hyökkäyksen kohteeksi Unna viime kesänä joutui. Selvittiin onneksi pelkällä säikähdyksellä ja yhdellä hampaan reiällä.
Paljon Unna juoksee minulla vapaana, pihassamme ja lähimetsissä, uskoo tosi hyvin eikä karkaile. Naapuritkin ihmettelee miten olen sen saanut opetettua niin hyvin kulkemaan perässä, mutta mitään poppakonsteja en ole käyttänyt muuta kuin kovasti kannustanut ja puhumalla on selvitty. Alpi kulkee myös pihalla perässämme, siitäkin on tullut samanlainen seuraaja eikä häivy omille teilleen. Olemme siis aika hupaisan näköinen trio, lähiseutu tuntee meidät jo hyvin ;) Kissat oleilevat näin kevään tultua paljon myös tarhassaan, kunhan vain aurinko paistaa. Tarha on kyllä tosi hyvä ratkaisu, suosittelen muillekin;)
Kovasti tänä keväänä on jo punkit kiusanneet, tänä aamunakin kuristin yhden Unnan korvan takaa. Toivottavasti kesän kuluessa häipyvät, en oikein ole innostunut punkkipannasta, voisihan sitä jotain muuta punkkistoppia kokeilla. Kaikkea hyvää kesäänne.
Kesäkuu 2011 Hyvää kuuluu Unnallekin, on se aivan ihana tapaus. Lenkkeilty ollaan tosi paljon ja molempien kuntokin on kohonnut. Unna vartioi liikkeitäni tosi tarkkaan ja on aina kaikessa touhussa mukana. Kovin on välillä mustasukkainen kissoista niitä rapsutellessani, änkeää aina väliin ja ynisee, että häntä kanssa.
Turkkia olen yrittänyt hoitaa ja karvan lähtö onkin jo laantunut alun mahdottomasta pöllyämisestä. Muutaman kerran olen joutunut Unnaa kylvettämään, kun se mielellään kieriskelee mutaojissa ja kerran naapurin lehmän kasa oli ihan vastustamaton.
Unna kulkee tosi hienosti hihnassa ja sama tyyli jatkuu ilman hihnaakin, pihassamme viihtyvät rusakot saavat sen kyllä välillä karauttamaan niitä kauemmaksi, mutta mitään ongelmaa ei irtipidossakaan ole ollut. Toisiin koiriin suhtautuu tosi neutraalisti, melkein kaikki saavat ihan rauhassa kävellä ohitse, joitakin hieman haukutaan ja joistakin ollaan vähän enemmän kiinnostuneita.
5/2011 Nimi päätettiin pitää Unnana, koska selkeästi tuon nimen tunnistaa. Meillä on mennyt oikein hyvin, yksin olosta Unna ei vielä oikein pidä. Jää aamuisin töihin lähtiessäni suorastaan ulvomaan ja naapurin mukaan sitä kestää noin kaksi tuntia. Olen nyt tehnyt hieman lyhyempää työpäivää, mutta toivotaan että ikävä asettuu, kun Unna huomaa että aina kuitenkin kotiin palataan. Kissojen suhteen Unna on melko neutraali ja ne ovat saaneet olla rauhassa, Alpi-kissa hieman kiertää vielä kauempaa, mutta mitään konflikteja ei ole ollut.
Hihnassa Unna kulkee hienosti, ensin ei uskaltanut juurikaan pysähdellä haistelemaan, mutta nyt on jo hieman rohkaistunut tutkimaan ojan pohjia. Autossa matkaamista olemme opetelleet, kun ensin aika lailla pelkäsi, nyt hyppää jo itse kyytiin. Arkuutta vielä on ja mopot on ihan kamalia hau, pienet lapset ja isot miehet pelottavat myös. Naapureiden koirat ovat ihan ok, vaikkakin ihan liian pieniä leikkikavereiksi Unnan mielestä. Ruoka maistuu ja vatsa toimii, joten mikä tässä on yhteiseloa opetellessa.
***
Leikattu narttukoira, noin 1,5 v.
18.3.2011 Unna etsii kotia Raplamaalla. Unnan pennut ovat kasvaneet ja Unna olisikin valmis matkaamaan uuteen kotiin huhtikuun puolessa välissä. Unnaa ihan hieman jännitti uudet ihmiset alussa, jotka kävivät Unna moikkaamassa, mutta tyttö rentoutui pian ja nautti kovasti saamistaan rapsutuksista. Unna on leikkisä ja kävelee hihnassa nätisti. Tarhaolosuhteissa Unna ei juurikaan hauku. Unnan on arvioitu syntyneen loppuvuonna 2009, joten tyttö on melko nuori. Unna painaa noin 20 kiloa.
20.2.2011 Valitettavasti Unnan tiineys oli liian pitkällä, ennenkuin tyttö saatiin Virossa hoitokotiin, eikä tyttöä saatu steriloitua vaan Unna sai 9 pentua. Unna on valmis tulemaan Suomeen, kun pennut ovat luovutusiässä.
10.1.2011 Unna on nuorehko narttukoira, joka toimitettiin tarhalle juoksuisena usean muun uroskoiran kanssa. Urokset menivät takaisin koteihinsa, mutta Unnaa ei kukaan kaivannut. Unna tullaan steriloimaan ennen uuteen kotiin menoa. Luonteeltaan Unna on ystävällinen ja kooltaan keskikokoinen.
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä ja leikattuna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira noudetaan Tallinnasta. Koira tuodaan Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle. Kulukorvaus leikatusta koirasta on 250 euroa.






