Topi

10.10.2010

Alkuperä: Suomi

12.03.2021 Topi sai kodin

01.03.2021 Pirteä maltankoiramix Topi kaipaa uutta kotia. Topi on hieman hitaasti lämpiävä paketti jonka kanssa rauhallisuus on valttia. Parhaiten Topin kaveriksi pääsee kun antaa papalle tilaa ja aikaa jolloin hän itse saa päättää miten lähestyä vierasta. Tutustuttuaan Topikin rentoutuu, häntä heiluu iloisesti ja tulee itse hakemaan läheisyyttä. Tulee toimeen toisten koirien kanssa, parhaimmillaan oman kokoistensa seurassa ja tulevassa kodissa olisikin hyvä olla pieni narttu koira kaverina. Kissan kanssa yhteiselo sujuu mikäli kissa on koiriin tottunut. Yksinolo tuottaa Topille eniten ongelmaa, pappa aloittaa erittäin äänekkään haukkumisen jo jäädessään toiseen huoneeseen ihmisestä. Sijaiskodissa on nyt aloitettu harjoittelemaan ihmisen poistumista yhteisestä tilasta ja huomattu että toisen koiran rauhallinen läsnäolo auttaa hieman tilanteeseen. Harjoittelua jatketaan päivittäin ja tulevan kodin tulee jatkaa harjoituksia jotta Topin elämä ei romahtaisi joka kerta kun ihminen poistuu näköpiiristä. Automatkustaminen sujuu herralta mallikkaasti, ei pahoinvointia tai haukkumista. Hihnassa kävelee reippaasti, ei ole rähjännyt toisille koirille vaan tassuttelee omia polkujaan. Topille haetaan aikuista eläkekotia omakotitalosta jossa oltaisiin mahdollisimman paljon kotosalla. Ei sijoiteta lapsiperheeseen. Topi on sisäsiisti ja sijaiskodissa Pukkilassa jonne pappaan pääsee sovitusti tutustumaan.