Toby (nyk. Tobi)

1/2007 Toby sai kodin Järvenpäästä.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

17.12.2008 Tobi on ollut nyt meillä tasan 2 v. ja paljon on mahtunut näihin vuosiin. Tobin paras kasvattaja, meidän PKn kautta tullut tyttönen Arianna jouduttiin nukuttamaan ikiuneen reilu vuosi sitten. Se oli pahin ja vaikein päätös, minkä olen koirien kanssa ikinä joutunut tekemään. Vanhat vammat tekivät Tobin kanssa leikkimisestä ja metsässä kirmailusta kivuliasta ja muutenkin aran koiran elämä muuttui pikku hiljaa huonommaksi. Tämän jälkeen Tobi masentui ja lakkasi syömästä. Eloa piristi silloin tällöin meillä vierailleet hoitokoirat, ensin RRn kautta tullut “Pärnunpoika” Alfred ja sitten PKn kautta tullut kolmen pennun lauma. Vierailut olivat kuitenkin lyhytaikaisia, ja Tobi kaipasi koirakaveria kotiin.

Keväällä 2008 meille tuli alunperin Venäjältä tullut piskuinen griffonipoika, joka oli joutumassa piikille käytöshäiriöiden ja myös fyysisten ongelmien takia. Poikien kanssa ei suurempaa ongelmaa ole ollut, mitä nyt huomiosta ja luista tulee joskus pientä kärhämää. Remus on ollut aika sairas koko meillä olonsa ajan, mutta onneksi Tobi on perusluonteeltaan erittäin kiltti ja hoivaviettinen. Kesäisen Hoiupaikkaan suuntautuneen tarhareissun myötä perheemme kasvoi vielä terrierisekoitusnartulla, joka oli tuotu Rakveren varjupaikkaan ja päätyi suoraan sieltä PKn Katarinalle kotihoitoon. Milli oli tuolloin ihan pentu ja otettu kodistaan potkimisen ym huonon kohtelun takia. Hain Millin kotiin tarhaturneen yhteydessä elokuussa ja täytyy sanoa, että Milli ja Tobi ovat ihan pariskunta. Remus on hieman kremppainen tosikko pikku ukkeli, joka sekin on kiinteä osa koirapoppoota, mutta leikkiä se ei oikein osaa. Millin kanssa Tobi kirmailee metsissä, koirapuistossa ja tietenkin omalla pihalla. Näiden kaverusten välinen hellyys on liikuttavaa, hihnalenkilläkin kosketellaan välillä toisen kuonoa.

Aloitimme Tobin kanssa syksyllä koiraetsintäharrastuksen, joka ikävä kyllä on jäänyt alkeiskurssin jälkeen aika vähiin muiden kiireiden takia (perustin toiminimen ja teen mm ongelmakoirakonsultaatioita). Tarkoitus on kuitenkin jatkaa harrastusta ja käydä jatkokurssi, kunhan olemme vielä hieman harjoitelleet Etsijäkoiraliiton treeneissä (kuuluimme siis Uudenmaan koiraetsijöihin, mutta nyt kaksi yhdistystä muuttui valtakunnalliseksi). Tämä on selvästi Tobin juttu, se on nenätyöskentelyssä lahjakas ja näin myös touhuenergia kanavoituu oikein.

Tobi on ollut pennusta asti hyvin herkkä erilaisille ärsykkeille ja sillä on ollut myös hihnarähinäongelmaa ihan siitä saakka, kun se tuli meille. Aikuistuminen, siedättyminen, koulutus (no tätä voisi olla enemmän) ja uusi harrastus ovat helpottaneet suhtautumista toisiin koiriin hihnassa todella hyvin. Vieraat ihmiset saattavat olla pelottavia edelleen, mutta varsinkin meillä kotona Tobi on todella kiltti ja ihmisrakas – jopa ensi alkuun hieman pelottavakin vieras saa rauhallisesti istuessaan Tobista rapsuja kerjäävän kaverin. Välillä Tobi saa olla työpaikallani mukana ja saa muutenkin osallistua arkeen kaikin tavoin, mitä nyt puutarhahommat se saisi kyllä jättää minulle. Arkuudesta huolimatta Tobi on mitä mainioin pakkaus. Syvä kiintymyssuhde meidän pikkuiseen Iidaan on säilynyt muuttumattomana. Lapset ovatkin selvästi Tobin mielestä helpommin lähestyttäviä kuin aikuiset.

Sekin on syytä mainita, että Tobi oli aktiivisesti läsnä koko ongelmakoirakoulutukseni ajan elikkäs hän oli oppilaana Turid Rugaasin vetämällä kurssilla. Tällä on varmasti osuutensa ihmisarkuuden ja muiden alkuajan ongelmien ainakin osittaiseen väistymiseen, tuollaisella kurssilla ihmiset osaavat olla nätisti koirien kanssa. Toista vuotta kestäneen koulutuksen aikana kehitystä tapahtui valtavasti. Olen kuitenkin joskus miettinyt, että jotakin ikävää Tobin synnyinkodissa on tapahtunut ja ehkä se ollut pentueessa hieman “pahnanpohjimmainen”, koska aivan normaali se ei ole – esim tuo ärsykeherkkyys on sillä ominaisuutena, jota ei saa siitä koskaan pois. Varsinkin pimeällä maailma on usein aika uhkaava ja se saattaa haukkua erilaisia hahmoja kivistä lumikasoihin. Olen joskus miettinyt, onko sen näössä vikaa tai onko sillä jokin neurologinen ongelma, koska se saa ajoittain (aika harvakseltaan onneksi) kohtauksia, joissa se ravaa ensin sinne tänne hakien jotakin näkymätöntä ja sen jälkeen se menee piiloon esim sohvan alle. Nämä muistuttavat lievää epileptistä kohtausta. Silmistä ei ole löydetty vikaa, onneksi. Näitä kohtauksia oli syksyllä muutama, mutta nyt niitä ei ole tullut (koputtaa puuta) lähes kahteen kuukauteen. Muuten Tobi on ollut hyvin terve, sillä on hyvä immuunivaste eikä mikään koirapuiston kennelyskä tms ole siihen tarttunut.

Noin vuoden ikäisenä pojan hormonit alkoivat hyrrätä ja karkailusta tulikin sitten iso ongelma, mäykkysekoitus kun on mestari löytämään verkkoaidasta ja porteista ne kolot, mistä pääsee läpi etsimään tyttöystäviä. Tobi kastroitiin viime keväänä ja karkailuongelma poistui lähes kokonaan, muuten käytös on erittäin urosmaista edelleen. Se on mielestäni vain hyvä piirre, koirapuistossa se osaa sanoa koska toisen käytös ylittää rajat. Koirapuistossa Tobi on aivan mahtava koira, se leikittää pennut ja on usein rauhanrakentajana aikuisten koirien välisissä riidanpoikasissa. Pahimmassa murkkuiässä sille tuli ajoittain kiistaa toisten urosten kanssa eikä tietyt naapuruston nuoret urokset ole suosikkilistalla edelleenkään, mutta kastrointi vähensi riidanhaluja hyvin paljon ja Tobin rauhanomainen käytös palasi Se on ollut pennusta saakka varsin ihmeellinen siitä, että jos havaitsi pienenkin konfliktin mahdollisuuden toisten koirien välillä, se saattoi haastaa jommankumman leikkiin tai teki oikein klassisen väliinmenon, tarvittaessa vaikka juoksemalla riidanhaastajien välistä niin vauhdilla, että hirveän usein riita raukesi siihen. Toinen ihme juttu on Tobi valtava hoivavietti: jos minulle tai lapsille tulee haava, sitä pitää hoitaa ihan valtavalla tarmolla ja se on myös hyvin huolissaan, jos joku on kipeä. Korvatulehdukset ja muut krempat se ilmoittaa myös, jopa ihan vierailta ihmisiltä jos saa siihen mahdollisuuden. Kyllähän meillä on välillä erimielisyyttä siitä, kenen vastuulla on esim oman pihan vahtiminen ja pitääkö esim luoksetuloa totella, mitä paremmin opin sitä lukemaan ja muistan myös sen valtavan herkkyyden, sitä paremmin meillä menee. Herran perusluonteeseen kuuluu myös itsepäisyys ja omatoimisuus, mikä olikin odotettavissa kun katsoo tuota rotuyhdistelmää Niilo Nokkela on myös yksi lempinimistä…

No tulipas pitkä juttu, mutta kyllä näistä jokaisesta voisi kirjoittaa vaikka pienen kirjan. Liitän myös muutaman kuvan! terkuin Riikka

22.7.2007 Toby tuli meille kotihoitoon kunniakkaasti itsenäisyyspäivänä v. 2006. Meillä oli mieli maassa varjuvanhuksemme Rikin lähdettyä enkeliksi, ja Toby toi kieltämättä hieman muuta ajateltavaa siinä elämäntilanteessa. Tobyn ei ollut tarkoitus jäädä meille, vaan olin ajatellut pikkupeikon jatkavan matkaa varsin pian. No kuinka ollakaan, meille kävi hieman vanhanaikaisesti. Toby lunasti oman paikkansa ennen pitkää ja jäi sitten omaksi koiraksi oltuaan meillä hoidossa useita viikkoja. Jotenkin minulla oli kaikesta tietämyksestä huolimatta hieman harhainen kuva, että tällainen taustoiltaan tunnettu, suoraan kodista tullut 4,5 kk pentukoira olisi suhteellisen helppo tapaus.

Jo silloin kun menin hakemaan Tobya Kairelta satamasta, tuli selvästi että tämä ukkeli on varsin herkkä koira, eikä hyväksy kaikkea automaattisesti. 4,5 kk iässä pennulla on usein pelkovaihe, mutta tuntuu siltä että Tobyn luonteeseen kuuluu taipumus pelkoihin. Hälisevässä satamassa musta luppakorvainen otus, kuin suoraan lelukaupan hyllyltä repäisty, tuijotti ympärillään olevia vieraita syvän epäluulon vallassa ja takertui Kaireen kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Se ei ottanut mitään kontaktia, vaan käänsi päänsä peloissaan pois. Kun koiruli saatiin boksiin ja autoon, se painautui boksin takaseinään ja tuijotti koko matkan sieltä minua varsin pelokkaasti. Kotona vein sen takkahuoneeseen bokseineen päivineen, avasin luukun ja istuin sohvalle. Lattialle oli heitelty nameja mutta pentu viis veisasi moisesta, se kyyhötti boksissa ja tuli ulos vasta kun lähdin sohvalta liikkeelle. Se oli hassun näköinen pieni pystytukka, jonka uteliaisuus minua kohtaan alkoi pikkuhiljaa voittaa. Ehkä en olisikaan niin vaarallinen tapaus…mieheni ilmestyminen sen sijaan aiheutti melkoisen haukkukonserton. Yllättävää kyllä, meidän perheen pienin, silloin vuoden vanha Iida oli Tobyn mielestä kaikkein ihanin. Oli kuin sen mieleen olisi tullut jotain tuttua ja mukavaa, Iidan lähestyminen sujui luonnostaan ja molemmin puolinen pitäminen alkoi välittömästi. Myös meidän 7 v. poikaan tutustuminen sujui hirmu mutkattomasti, tosin hiedän leikkinsä menevät yhä helposti hieman överiksi ja silloin äidin täytyy tulla väliin. Toinen yllätyksen aihe oli meidän Ariannan suhtautuminen Tobyyn. Se on joskus pentujen suhteen ärhäkkä, ja näyttää hanakasti pennulle rajat. Toby käyttäytyi Ariannaa kohtaan rohkeasti, mutta sopivan kunniottavasti. Ilmeisesti pitkäksi venynyt oleskelu äitikoiran kanssa oli saanut aikaan sen, että Toby osaa kommunikoida varsin hyvin toisten koirien kanssa. Arianna ja Toby ovat tulleet kaiken aikaan toimeen hyvin, mitä nyt joskus Arianna on pyllähtänyt pennun päälle tai murahtaa, kun riehunta yltyy liialliseksi.

Koiralapsi oli siis alun alkaen hieman pelokas ja varsinkin isokokoiset, vieraat aikuiset ja isommat koirat saivat aikaan pelokkaan haukunnan, joskus jopa isoa murinaa. Moni muukin asia oli outoa, esim roskikset ja jätesäkit olivat aika pelottavia. Tämän lisäksi se tukeutui minuun liiankin voimakkaasti: se alkoi ulvoa, vinkua ja haukkua, jos menin eri huoneeseen. Ulos meneminen ilman Tobya oli aivan mahdotonta, se änkesi mukaan aivan paniikinomaisesti vaikka muitakin perheenjäseniä olisi ollut paikalla. Ulvominen on tietty emon kutsumista paikalle, eikä kaikkea voi laittaa eroahdistukseksi, mutta Tobyn tapauksessa metelöinti ja levottomuus oli ilmeistä. Mammaa ei saanut päästää silmistään, ties mitä olisi tapahtunut. Yksinoloa alettiin opetella todella pikku askelin, eikä koirua voitu jättää Ariannan kanssa keskenään pitkään aikaan. Kukkaro ei siis keventynyt tammikuun alennusmyynneissä, koska me olimme pienten lasten kanssa kotona! Toby oli monessa mukana, esim isoäidin luona vanhainkodissa ja joulukuusen haussa. Onneksi olin hoitovapaalla vaavin kanssa, muuten totutus ei olisi onnistunut. Nämä pelot ja eroahdistus tietty kavensivat kodinsaantimahdollisuuksia. Kerrostalo olisi ollut tällaiselle metelöitsijälle mahdoton paikka, ja moni kysyjistä oli päivät töissä tai koulussa. Hoitosuhteen jatkuttua noin kuukauden kypsyi päätös pitää Tonttu Torvinen omana koirana. Se oli sopeutunut meille hyvin ja olisi tuntunut väärältä luopua siitä, varsinkin kuin koiru on tällainen herkkä persoona.

Pieniä ongelmia oli myös Tobyn muoviesineiden järsimishalujen takia, kaikki mahdollinen muovi joulukoristeista, hiuslenkeistä ja lasten leegoista alkaen päätyi Tobyn suuhun ja osa myös vatsaan saakka myös hampaiden vaihtumisen jälkeen, vaikka luvallista purtavaa oli yllin kyllin. Onneksi mitään pahempaa ei sattunut. Tästä emme ole vieläkään päässeet täysin, ja puruluiden kulutus onkin yhä melkoista. Tobylle suu on todellakin tutkimusväline ja se myös pitää asioiden kantamisesta. Ihmisten kenkiä yms tavaraa löytyy ympäri puutarhaa, samoin Toby osallistuu aina kaikkiin talon töihin esim ryöväämällä äitin puutarhatyökalut. Ehkä huvittavimman näköistä on, kun se raahaa suussaan jättimäistä raparperin oksaa lehtineen päivineen, edes kirpakka maku ei näytä estävän tällaista hauskanpitoa!

Peloistaan huolimatta Toby on ihana otus. Se on kuin pieni runopoika ja iso äijä samassa paketissa. Kerrostaloeläjäksi siitä ei taida koskaan olla (koputtaa puuta ettei tarvitsisi koskaan muuttaa), ja yksinolot ovat vieläkin aika lyhyitä. Koiralapsi stressaantuu herkästi, mutta olemme löytäneet mielestäni aika hyvän tasapainon aktiviteettien ja levon välillä. Omassa pihassakin riittää tutkittavaa (tosin äitin kukkapenkit eivät tarvitsisi olla tutkimuskohteita) ja Ariannan kanssa leikit sujuvat yhä. Suhtautuminen omiin ihmisiin on todella rakastettavaa ja vieraiden ihmisten pelko on alkanut hellittää, siitä on kiittäminen kaikkia niitä ymmärtäväisiä ihmisiä, jotka meillä käyvät ja joita kohtaamme esim ongelmakoirakouluttajakurssilla. Ei Toby edelleenkään ole suuna päänä vieraiden hellittävänä, mutta ehkäpä terve varovaisuus on ihan ok. Haukuntaa saattaa ensi alkuun tulla, mutta pääsääntöisesti kaikki vieraamme on hyväksytty, kunhan koiruli on saanut tulla omaehtoisesti ja rauhassa tutustumaan. Jotkut ihmiset, kuten äitini ja siskoni saavat pojan suorastaan pipanoiksi.

Toby on myös hirmuisen oppivainen ja toiminnanhaluinen koira. Sohvaperunaa siitä ei saa tekemälläkään. Tobyn ehdoton bravuuri on kaikenlainen nenätyöskentely. Sitä on pikku hiljaa ohjattu erilaisin etsintäleikein, ja toivon hartaasti, että saamme järjestetyksi aikaa ihan oikeisiin jälkitreeneihin. Pieniä jälkiä ollaan tehty jo, mutta Tobyn kapasiteetti on vasta minimikäytössä. Toby on itse asiassa aika omalaatuinen, vahingossa syntynyt rotukokeilu: mäyris, terrieri (ehkä karkeakarvainen kettuterrieri) ja snautseri ovat melko haastava yhdistelmä. Meillä on paljon asioita, joiden harjoittelu on vielä puolitiessä. Kynsienleikkuu ja turkin hoito ovat vielä aika jännittäviä. Kaikki tehdään hitaasti siedättämällä, tärkeää on myös oikean hetken löytäminen oli kyse mistä tahansa oppimisesta. Naksutin ja kaikenlainen palkitseminen ovat hyväksi havaittuja. Väkisin tekeminen on aivan turhaa, ja omat mokailut ja kiirehtimiset näkyy kyllä heti Tobyn käytöksessä. Toisten koirien kanssa kohtaaminen ei aina suju, Toby reagoi herkästi esim tuijotukseen. Ehkäpä hihnassa oleminen ei ole vieläkään aivan luontevaa (ongelma on siis minussa, huokaus…), koska koirapuistossa se on varsin rento, loistava konfliktien ratkaisija ja suosittu leikkikaveri lähes kaikkin koirien keskuudessa. Pientä vipinääkin on jo nähtävissä, Tobyn suosikkeja ovat mm englanninbulldoggi-nartut ja reippaat pystykorvatytöt. Vinttikoirien kanssa se juoksee hurjaa laukkaa ja hitaampien koirien kanssa tutkii pusikoita.

Olisiko Tobyssa myös ripaus kissaa, se nimittäin rakastaa lämpimiä paikkoja ja tulee mielellään myös saunaan. Iidan kanssa otetaan lempeitä löylyjä ja Toby nuolee hartaasti riemusta hihkuvan tytön varpaita. Iltaisin, kaiken touhun jälkeen Toby rauhoittuu ja nauttii hellimisestä ja lempeästä hieronnasta. Se nukkuu yöt hyvin ja on aamulla suunnattoman innoissaan uudesta päivästä!

Tänään 21.7. me vietämme Tobyn 1 – vuotissynttäreitä. Siitä on kasvanut komea poika ja hieno persoona. Haluan kiittää erityisesti Kairea ja Marittaa, että Toby tepsutteli meidän elämään.

***

Urospentu, noin 5kk

18.12.2006 Toby on nyt noin 5 kk ikäinen pojankoltiainen, juuri murkkuiän kynnyksellä. Toby on erittäin vilkas ja nokkela poika, se osaa jo tehdä tarpeensa ulos ja hieman hihnassakulkemistakin on harjoiteltu. Toki pisuvahinkoja sattuu ja joskus tulee haahuiltua esim aidan väärälle puolelle tai tehtyä muuta pöljää. Tämä on tietty ymmärrettävää kun on lapsi vasta. Huumoritajua siis tarvitaan, ja naurua kyllä piisaa, kun seuraa pojan touhuja. Moni normaali arjen asia on Tobylle täysin tuttua, mutta sosiaalistaminen on jossain määrin jäänyt puolitiehen eli vieraat ihmiset joskus pelottaa. Se ei siis ryntää vieraiden luo onnesta soikeana, vaan tarvitsee hieman aikaa tutustumiseen ja turvallisen ihmisen läsnäolon. Hoitokodissa mennään tarvittaessa “ihmisäiskän” taakse kurkkimaan, jos jännittää liikaa. Osaa ja ymmärtää mm rauhoittavia signaaleja varsin hyvin ja seuraa tarkkaavaisesti tuttujen ihmisten reaktioita.

Tobylle etsitään kotia omakoti- tai rivitalosta. Se tarvitsee paljon aikaa yksinolon opetteluun, joten olisi hyvä jos sillä olisi seuranaan esim vanhempi narttukoira ja että yksinoloa ei tulisi montaa tuntia päivässä. Uroksen kanssa samaan kotiin Tobya ei varmuuden vuoksi sijoiteta. Hoitokodin n. 3,5 v narttukoiran kanssa Toby tuli välittömästi toimeen, mutta välillä leikit pitää
pistää poikki ihmisen toimesta eli mopo karkaa käsistä. Onpa nähty sekin että narttu istuu pojan päällä kun ei muuten lopeta korvissa roikkumista. Osaa kyllä tarvittaessa rauhoittuakin, kukas sitä nyt yksin jaksaisi riehua koko päivää. Toby tarvitsee kodin, jossa on tarjolla lempeästi mutta päättäväisesti asetettuja rajoja ja rakkautta, sekä sopivassa määrin virikkeitä ja rodulle
ominaista toimintaa (esim jäljestys). Tobylla on metsästysviettiä, joten sen kodissa ei tule olla pieniä lemmikkejä (mm jyrsijät). Kissoihin suhtautumisesta ei ole tietoa. Toby sopii lapsiperheeseen, se on jo synnyinkodissaan tottunut pieniin lapsiin. Toki koiran ja lapsen touhuja pitää valvoa, murkkuiässä asiat eivät välttämättä ole itsestään selviä ja se saattaa jossakin vaiheessa alkaa testaamaan rajojaan myös lasten kanssa. Hoitokodin vauvan kanssa tutkitaan yhdessä maailmaa ja kaikki laitetaan vuoronperään suuhun eli tällä hetkellä suhtautuu hyvin kärsivällisesti ja kiltisti ihmislapsen touhuihin, vaikka toki äiskä vahtii molempia lapsia, koska joskus Toby on melko vauhdikas ja saattaa juosta hurjaa vauhtia ympäri taloa, eikä saa vauhtia pysäytettyä vaikka olisi mitä edessä.

Kokoarvio: isona suunnilleen kettuterrierin kokoinen. Perimässä on mäyräkoiraa, snautseria ja jotakin terrieriä. Ei ensimmäiseksi koiraksi. Vaikka koira jää kooltaan pienehkön ja keskikokoisen välille rotuyhdistelmä on jossakin määrin vaativa ja esim karkailu saattaa muodostua ongelmaksi, mikäli omistaja ei pysty tarjoamaan koiralle tarpeeksi virikkeitä.

Tobyn luovutusmaksu on 150 eur

28.11.2006 Toby-pentu on 3 kuukautta vanha pikkumies, joka on mäyrakoiran ja terrieri rakkaudesta syntynyt vahinko-lapsi. Rokotukset kunnossa ja valmis tuleman Suomen puolelle alkaen 6.12.2006.