Tino (nyk. Ukko), Tipsun pentu
Lisätty sivulle: 2007-01-02
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia kodista:
6.7.2006 Heips! Meillä menee ihan ok, Ukko tuntuu kasvavan silmissä. On määrätyt asiat oppinut hyvin ja huomannut, ettei osaa kiivetä puuhun vaikka kissa osaakin :-) Tessi-vanhus, 12v on piristynyt kummasti, kaipa sillä heräsi hoivavietti pennun tullessa. Pitää tarkan huolen, ettei Ukko mene minnekään sänkyyn eikä lähde omia aikojaan pois pihalta. Hihnassa kävely käy kuin elokuvissa, jos olen Ukon kanssa kahdestaan liikkellä, vanhuksen mukana ollessa Ukko koheltaa. Toisaalta vanhus ei oikein kovin mielellään edes lähde kävelylle, jää mieluummin rauhassa nukkumaan. Mitään tuhoja ei (vielä) ole tullut, mutta puruluita on kulunut mielettömiä vääriä. Ukolla on hyvä ruokahalu ja on oppinut kellon: jos ruoka ei ilmesty kuppiin oikeaan aikaan, alkaa kupin kolistelu ja kantaminen. Nyt kuumilla ilmoilla on juonut todella paljon ja tuntuu kuin vesileikit olisivat muutenkin mieleen. Juhannuksena olimme tuttavan mökillä ja siellä sai peuhata järvessä. Oli oikein elementissään. Pitäis keksiä jostain joku käytöstä poistettu santakuoppa mihin vois viedä koiria uimaan ilman että kukaan häiriintyy, ei aina viitsi häiritä mökillisiä tuttaviakaan. Sisäsiisteys ei oikein vielä luonnu, mutta ei kai se tuossa iässä olekaan mikään ihme. Lätäköitä ei enää ilmesty kuin ulkoeteisen lattialle, oikea suunta siis; vielä kun huomaisi vaikka haukahtaa mennessään sinne päin, niin joku avaisi oven.
Korvat ovat edelleen lurpalla. Panta häiritsi alkuun niin paljon, että tuli raavittua korva verille mutta se meni ohi kun tottui. Eläinlääkärissä kävimme ja hänen sanojensa mukaan “reipas ja hyvinvoiva pentu, sopivan hoikka”, minua huvitti kun mielestäni on varsin kömpelö ja ehkä pikkaisen pulleakin. Vahtikoiran piirteitä ei ole pahemmin ilmaantunut, nousee kyllä ikkunalaudalle katsomaan jos joku auto tulee pihaan ja ulkona ollessa lähtee vanhuksen kanssa tarkistamaan, että ketä tuli. Ukko seuraa tarkkaan Tessin reaktioita kun meille on tullut vieraita. Jos Tessi ottaa tulijan iloisesti vastaan, Ukkokin on hyväksynyt hänet. Jos Tessi on varautunut; Ukko on myös. Ukko ei hauku, vieraitakaan vaikka Tessi niin tekeekin. Tällaista siis meidän kesään, toivottavasti helteet helpottavat pian; minusta tuntuu että koirilla on vielä tukalammat olot kuin meillä. Ainakin nukkuvat paljon enemmän kuin viileämmillä ilmoilla. terv. Henkka
***
Urospentu, noin 4vkoa
3.5.2006 Olen 4 viikon ikäinen nuorimies vailla omaa kotia, tällä hetkellä asustelen Turussa, emoni on Tipsu, joka löytyy myös yhdistyksen sivuilta. Olen normaali iloinen pentu. Mahdollisesti sakemannimix, saattaa olla jopa kaukkaria, minusta tulee iso ja sen vuoksi en sovellu kerrostaloon. Luovutus alkaen 21.5.2006.






