21.12.2021 Tiltu sai kodin
12.12.2021
Suloinen, monirotuinen Tiltu etsii uutta kotia. Tiltu on oikein ystävällinen tyttö joka ottaa vieraat vastaan iloisesti ja hypähtelee vasten. Aiemmin arahko tyttö on reipastunut kovasti sijaiskodissaan. Tiltun rotuperimästä on sanottu löytyvän tiibetinspanielia ja villakoiraa. Tiltu tuli yhdistykselle ystävänsä Aadan kanssa kotia etsimään, tytöt päätettiin kuitenkin erottaa sillä Tiltu oli Aadaa kohtaan liian pomottava. Tästä syystä Tiltulle haetaan kotia ainoana eläimenä jotta tulevan omistajan huomiosta ei tarvitsisi kilpailla. Tiltu ei myöskään tule toimeen kissojen kanssa. Iästään huolimatta erittäin pirteä ja lähteekin mielellään hihnalenkeille. Alussa saattaa vetää hihnassa innostuksesta mutta rauhoittuu hetken päästä ja kuuntelee myös hienosti käskyjä. Toisille koirille ei rähise hihnassa, on tavannut isompia koiria lenkeillä ja tervehdyksen jälkeen ei juurikaan kiinnitä huomiota toiseen. Automatkustus ei kuulu Tiltun mielipuuhiin, ei voi pahoin mutta voi olla levoton matkan aikana. Tiltu ei ole tottunut lapsiin eikä mielellään hakeudu niiden lähellekään, tyttöä ei sijoiteta lapsiperheeseen. Yksinolo on Tiltulta sujunut ongelmitta, ei ole tehnyt tuhoja tai pitänyt ääntä yksin ollessaan. Tiltulle haetaan aikuiskotia mielellään rivi-tai omakotitalosta. Tiltu on sisäsiisti ja sijaiskodissa Tampereella jonne tyttöön pääsee sovitusti tutustumaan.