Tico
Lisätty sivulle: 2013-08-11
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
26.11.2013 Tico tuli meille 17.8.2013 ja siitä alkoi aika, josta en päivääkään vaihtaisi pois. Edes alkuun meillä ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia Ticoon liittyen ja toisen koiramme Akun kanssakin laumanmuodostus sujui Ticolta leikiten. Tico pitää lenkkeilystä ja hyvästä ruuasta, sekä isoista pehmoleluista. Kastroinnin myötä onkin vähän tasapainoteltu painon kanssa, mutta onneksi lenkkeily ja juoksu onnistuu, joten ei siinä suuria ongelmia ole ollut. Alkuun Ticoa vaivannut korvatulehdus saatiin hoidettua kuntoon jo elokuussa ja nyt ovat korvat olleet kunnossa jo kolmisen kuukautta.
Tico asuu nyt rivitalossa, jossa takapihakin jonkin verran kiinnostaa, mutta vain hyvällä tavalla.
***
Tico, 4-vuotias kastroitu uros. Kotihoidossa Kiikoisissa.
11.8.2013 Tico etsii uutta kotia perheen elämänmuutoksen vuoksi. On erittäin ihmisrakas, tulee toimeen toisten koirien kanssa ja on tottunut lapsiin.
Tico tullaan kastroimaan ennen luovutusta.
Lisätietoja myöhemmin.
Kulukorvaus Ticosta on 250 euroa. Tiedustelut Ticosta ensisijaisesti puhelimitse, en välttämättä ehdi vastata sähköpostikyselyihin.






