Tessi
Lisätty sivulle: 2014-01-11
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
28.2.2014 Kuvaterveisiä kotoa.
***
Narttupentu, noin 3,5 kk kotihoidossa Hämeenlinnassa.
Kuulumisia kotihoidosta:
13.01.2014 Tessi on pentu, joka ei ole todennäköisesti tavannut pentukotinsa ulkopuolella ketään, ei koiria tai ihmisiä. Ja varsinkin nyt, kun se viimeisenä pentuna erotettiin emästään, tyttö on hyvin epävarma uusissa tilanteissa.
Koirille se aluksi haukahtelee ja murisee peloissaan, mutta jos toinen koira kutsuu leikkiin, Tessikin uskaltautuu mukaan, ja pian hippajuoksu on vauhdissa. Ihmiset on hankalampi juttu. Kun Tessi näkee vieraan ihmisen, se perääntyy haukkuen ja piiloutuu, eikä halua tulla tutustumaan ollenkaan. Toisaalta taas Tessi on jo kahdessa päivässä leimautunut aika vahvasti minuun, ja haluaisi olla kokoajan aivan liki. Tessiä aletaankin nyt rohkaista uusissa tilanteissa ja uusien ihmisten kanssa. Tytölle koitetaan saada lisää itsevarmutta, jotta se voisi lähteä uuteen kotiin.
11.01.2014 Tessi-pentu saapui yhdistykselle kotia etsimään emänsä Sisin kanssa. Lisätietoja tulossa kunhan hoitopaikassa on tutustuttu tyttöön enemmmän.
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on rokotuskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kulukorvaus on 200 euroa.






