01.02.2022 Tessa sai kodin
30.11.2021
Ystävällinen ja energinen Tessa ottaa vieraat vastaan luottavaisin mielin ja heittäytyy pian selälleen rapsuteltavaksi. Mikäli rapsutukset loppuvat Tessan mielestä kesken kaiken, tämä tyttö alkaa pian vaatimaan lisää tassuillaan tomerasti huitoen. Tessa tarvitsee rodulleen tyypillisesti runsaasti liikuntaa ja meno onkin lenkeillä hyvin reipasta. Hihnakäytökseen tyttö tarvitseekin vielä paljon harjoitusta. Tessa ei rähjää remmissä, mutta kaikki vastaantulevat koirat olisi tytön mielestä päästävä moikkaamaan ja tällöin kontaktin saaminen on vaikeaa. Kärsivällisyyttä hihnalenkeillä helpottaisi varmasti säännöllinen reipas liikunta esimerkiksi aidatulla alueella vapaasti juosten tai vaikkapa canicrossin muodossa. Tessalla on voimakas riistavietti jonka vuoksi vapaana pitäminen on mahdollista vain turvallisella, aidatulla alueella. Tessa tarvitsee harjoitusta myös yksinoloihin, sillä se stressaantuu huomatessaan ihmisen poistuvan paikalta ja tällöin saattaa haukkua ja ulvoa. Tessa osaa myös avata ovia elleivät ne ole lukossa, mutta ei ole tuhonnut mitään. Tessa osaa joitakin peruskäskyjä ja häiriöttömässä ympäristössä sitä on helppo motivoida herkuilla. Tessa on sisäsiisti ja tottunut lapsiin. Kissoihin suhtautumisesta ei ole tietoa. Toisiin koiriin vaikuttaisi suhtautuvan ystävällisesti, mutta mikäli uudessa kodissa olisi koirakaveri odottamassa niin koirien tulisi tavata ainakin kerran ennen uuteen kotiin siirtymistä. Tessalle etsitään kotia omakotitalosta tai rivitalosta ja ihanteellisin olisi koti omalla aidatulla pihalla. Uudella omistajalla täytyy olla aikaa koulutukselle ja uuden omistajan tulee sitoutua tarjoamaan Tessalle päivittäin riittävästi liikuntaa. Painoa Tessalla on arviolta +20kg ja säkäkorkeus on n. 55cm. Tessa on sijaiskodissa Vantaalla, jonne sitä voi mennä sovitusti tapaamaan.