Terri (nyk. Morrison)
Lisätty sivulle: 2008-02-23
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
9.2.2015 Kuvaterveisiä Morrilta!
15.1.2015 Asumme Morrin kanssa Englannissa, Cornwallissa ja olemme olleet täällä vuodesta 2010. Koira juoksee siis beachilla jylhissä maisemissa, toki lunta vähän kaivattaisiin missä peuhuta.
17.12.2008 Sattuipas sopivasti tämä kysely, käytin juuri tänään Morrisonin kastroitavana. Meillä on mennyt hyvin, muutimme maalta Tampereelle. Morrisonilla on aika kovat vietit, tuossa keväällä kun oppi nostamaan jalkaa niin hajut alkoivat kiinnostaa ja niitä tuntuu olevan joka puolella. Muut urokset ovat myös hänelle ärähtäneet tavatessa, Morrisonilla on niin suora lähestymistapa. Selvä snautserisekoitus siis! Tyttöjen kanssa sitten leikitään kovasti. Nopea on liikkeissään ja on kasvanut vahvaksi koiraksi joka tarvitsee paljon liikuntaa. Kovapäinenkin on, mutta on oppinut istumaan kiltisti jopa bussipysäkillä kun olen vain jaksanut olla kärsivällinen. Kovin on minuun leimautunut ja tykkää ihmisistä. Jouluisin terveisin, Katri & Morrison
8.5.2008 Terristä tuli Morrison, tumma ja komea kaverihan se on. Huomasin sittemmin, että tarhalla oli toinenkin Morrison. Hän istuu nyt tuossa mun vieressä kysyvän näköisenä, jotakin on vailla. Lenkille mennään kohta. Luulempa että hän haluaisi herkkuja. Trimmasin Morrisonin ja turkista tuli siisti, koiran on helpompi olla kesällä. Vähän jätettiin otsatukkaa ja partaa kuten snautserilla. Mulle tuli suuri epäilys, että Morrisonissa on mustaterrieriä, sen on näköinen mutta pienempi.
Meillä on mennyt oikein hyvin ja Morrison on ollu mukana tunneillanikin kuviskoulussa ja nuorille se tekee hyvää olla koirakaverin seurassa. Paperitollerot vain meinaa hävitä parempiin suihin. Morrison on oikein reipas ja rohkea koira, menee tutustumaan muihin koiriin eikä pelkää ihmisiä. Omistajalleen hän on kuitenkin uskollinen ja on nuoruudestaan huolimatta oppinut olemaan paikallaan. Istu – käskystä hän saattaa mennä maahan tai kierähtää, voi olla kielimuuri syynä :) lihapullan vuoksi hän istuu, menee maahan ja tekee saman tuplasti vaikka en sanoisi mitään.
Tuntui mahtavalta kahden viikon karanteenin jälkeen päästää Morrison vapaaksi metsään. Se juoksi sydämensä kyllyydestä ja kylki viisti maata. Nyt kun menemme metsään lenkille, tutuksi on tullut mätäs mistä juoda vettä ja kahlata, mutta sama juoksemisen riemu jatkuu. Ja hämmästyttävästi hän tulee vislauksesta paikalle ja antaa laittaa remmin. Ei kyllä aluksi onnistunut. Eli oppivainen otus, ihana kaveri ja onnellinen omistaja! Kuvissa Morrison on ensimmäistä päivää kotona. Laitan myöhemmin lisää kuvia. Terveisin Katri.
***
Uros, noin 6kk
23.2.2008 Terri on nuori snautserisekoitusuros, joka päätyi Haapsalun tarhalle läheisestä kylästä. Terri oli päätynyt paikallisen päiväkodin lasten kanssa leikkimään, 3 päivää työnkeijät odottivat että Terri palaisi kotiinsa, mutta kun koira näytti jääneen päiväkodin hoitolaiseksi :), ottivat työntekijät yhteyttä tarhalle.
Terri on keskikokoinen, noin saksanpaimenkoiran kokoluokkaa. Tarhalla tähän asti tullut toimeen kaikkien kanssa ja ihmisiä rakastaa!
Terri luovutetaan tunnistusmerkittynä, loishäädettynä rokotettuna ja sillä on lemmikkipassi. Uusi omistaja hakee Terrin yhdistyksen avulla Tallinnasta.






