03.10.2020 Tara sai kodin
23.09.2020 Vauhdikas kääpiösnautseri Tara etsii uutta kotia. Tara tulee iloisesti vastaan häntä heiluen ja innoissaan voi pyrkiä ihan syliinkin asti rapsutuksia hakemaan. Toisten koirien kanssa tulee hienosti toimeen, kovasti hakee toisia koiria leikkimään kanssaan ja tytön innokkuus voi joitakin koiria ärsyttää. Kissojen kanssa toimeen tulemisesta ei ole tietoa. Hihnassa kävelee reippaasti, ei rähise vastaantuleville koirille, mielellään menisi tutustumaan ja silloin intoutuu nelivedolla vetämään. Osaa muutaman peruskäskyn, mielellään oppii jatkuvasti lisää ja nameilla on hyvinkin kuuliainen. Autoilu sujuu hyvin, ei ole pahoinvoiva tai äänekäs matkustaja. Joitakin kovia ääniä saattaa säikähtää mutta pääsee tilanteesta kuitenkin hienosti yli ja pystyy jatkamaan matkaa normaalisti. Taran tulevassa kodissa olisi hyvä olla koirakaverina saman kokoinen uros joka jaksaisi energisen tytön kanssa leikkiä. Sijaiskodissa on muita koiria joiden läsnäolo on rauhoittanut Taran oloa yksin jäädessä. Aiemmin oli kovinkin itkeväinen ihmisen perään mutta nykyään saattaa haukahtaa pari kertaa ja rauhoittuu sitten muiden kanssa lepäämään. Taralle etsitään liikunnallista kotia rivi-tai omakotitalosta ja kodin tulee olla sitoutunut koiran koulutukseen sekä aktivointiin. Vauhdikkaalle Taralle sopisi varmasti myös jokin harrastus jonka parissa voisi purkaa energiaansa. Tara on sisäsiisti ja sijaiskodissa Pukkilassa jonne tyttöön pääsee sovitusti tutustumaan.