Taika
Lisätty sivulle: 2015-02-15
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
5.5.2015 Terveisiä Taikalta: Meillä on mennyt tosi hyvin, Taika on rauhoittunut huimasti, ei enää riehu sisällä ja antaa Maxinkin olla rauhassa. Toisinaan meinaa villiintyä, mutta kun kielletään niin Taika rauhoittuu. Hihnassa käveleminenkin sujuu jo tosi hyvin, Maxin kanssa käveleminen ei vielä ihan onnistu ilman riehumista ja räyhäämistä, mutta pikku hiljaa parempaan päin :) Taika käy myös järven rannalla kaivelemassa mutaa ja kiusaa Maxia menemällä veteen karkuun ja haukkumalla siellä, Maxi kun ei oikein vedestä tykkää :D
25.3.2015 Kuvaterveisiä Taikalta omasta kodista!
***
Narttu, leikataan, 10 kk, kotihoidossa Hämeenlinnassa
15.2.2015 Taika on paimenkoirasekoitus, joka osaa jo jonkin verran koira-arjen perusasioita. Taika käyttäytyy nuoreen ikäänsä nähden rauhalliseti, mutta tarvitsee vielä rajojen opettelua ja varmuutta remmikäyttäytymiseen. Taika tulee toimeen lasten ja toisten koirienkin kanssa, vaikka koiria Taika ennemmin väistää, kuin menee suoraan katsomaan. Taikalla on paimentamisviettiä, ja innostuessaan voikin ottaa hampailla kiinni jaloista tai käsistä, eikä Taikaa suositella kissalliseen kotiin, koska kissojen jahtaaminen on hyvin todennäköistä. Taika osaa kuitenkin jo paljon käskyjä; istu, maahan, odota, oma paikka, irti ja seuraa, ja tästä on hyvä lähteä hiomaan koulutusta. Taika on kaikille ihmisille ystävällinen, ja saattaa leimautua vahvasti ihmiseensä. Vaikka Taika osaa olla kiltisti yksin kotona, eikä välttämättä kauheasti hauku, voi Taikalle parempi vaihtoehto olla rivi- tai omakotitalo, sillä Taika on ison lapinkoiran kokoinen. Taika steriloidaan ennen uuteen kotiin sijoittamista. Taikaan saa tulla tutustumaan hoitokotiin.
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Koira on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koiran mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun. Kulukorvaus leikatusta narttukoirasta on 300 euroa.






