4.4.2020 Stella sai kodin
16.03.2020 Nuori ja leikkisä monirotuinen Stella etsii uutta kotia. Stella on erittäin ystävällinen tyttö joka tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa, mutta kissoihin suhtautumisesta ei ole tietoa. Vieraat ihmiset ottaa hyvin vastaan, tulee rohkeasti tutustumaan häntä heiluen. On tottunut myös lapsiin, leikkisän luonteen vuoksi innostuu helposti lasten leikkeihin mukaan joten ei suositella ihan pienten lasten perheeseen. Innoissaan voi satuttaa tahtomattaan ihan pienempiä. Stella tarvitsee päivittäin mahdollisuuden purkaa energiaansa runsaalla liikunnalla, leikkien tai mahdollisesti jonkin harrastuksen parissa. Automatkustus sujuu vaikka autoon meneminen saattaa alussa hieman jännittää ja vaatiikin hieman suostuttelua. Stella on sisäsiisti ja sijaiskodissa Tampereella johon tyttöön pääsee sovitusti tutustumaan. Kooltaan Stella on keskikokoinen, painoa noin 20kg.