Sonne
Lisätty sivulle: 2009-12-16
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Narttuepntu, synt. 4.7.2009, kotihoidossa Toijalassa.
14.3.2010 Sonnea voi kuvailla iloiseksi ja rauhallisen energiseksi pennuksi. Touhua riittää, mutta touhuaminen ei ole riehumista ja riekkumista. Sonne pääsi tutustumaan kissoihinkin ja ne pelottavat jonkin verran. Sonne väistää kissoja kyllä joten rauhallisen kissan kaveriksi siitä varmasti olisi. Itsenäisyyttä neidistä löytyy myös, sillä hajuja pitää haistella tarkasti ja niiden perässä mennään välillä kauemmaksikin.
Sonnesta paljastui yllättäväkin piirre sen tutustuessa uuteen narttuun, toiselta pitikin puollustaa luita, ruokaa ja omaa turvapaikkaa irvistellen ja muristen. Uusi narttu uskoi pennun selkeitä vihjeitä antaa sille tilaa ja väisti. Uuden omistajan onkin hyvä pohtia millaisen koiran kaveriksi on Sonnea ottamassa jotta ongelmilta vältytään. Sonne kuitenkin lämpeni uudellekin nartulle hetken päästä ja pääsi epävarmuudestaan sen verran yli, että leikkiminen saattoi alkaa.
12.2.2010 Sonne on hyvin reipas ja utelias pentu. Kaikki ihmset se ottaa häntä heiluen vastaan. Energiaa tässä nuoressa koirassa on paljon ja jatkuvasti pitäisi olla jotakin puuhasteltavaa. Lelut ja luut ovat Sonnen mieleen! Kotonani olevan narttukoiran kanssa pitäisi kokoajan leikkiä ja riehua. Ulkona Sonnella riittää paljon ihmeteltävää. Ensinnäkin hihnassa on toisinaan hyvinkin ärsyttävää mennä, kun ei pääse niin lujaa, kun itse haluaisi ;) mutta myös kaikki mitä ympärillä tapahtuu pitää tutkia ja katsella tarkkaavaisesti. Lumi on Sonnesta ihan pop! Kinoksiin on hauska hyppiä ja hukuttaa päätä! Aitauksessa Sonne tulee hienosti käskystä luokse ja antaa ottaa nätisti kiinni.
Sisäsiisti Sonne ei vielä ole, mutta asiaa harjoitellaan jatkuvasti. Yksin jäädessä Sonne ei tuhoa eikä hauku. Hetken aikaa yksin jäädessään vinkuu, mutta sekin loppuu hyvin pian. Kaikin puolin hoitotädin mielestä ihana pentu :) Paljon on Sonnella opittavaa, mutta hyvällä ja johdonmukaisella koulutuksella Sonne oppii varmasti. Namien vuoksi kun Sonne tekisi mitä vaan :)
8.2.2010 Sonne siirtyi Suomeen kotihoitoon
16.12.2009 Virumaan tarhalla kotia etsinyt Ella-dobberisekoitus sai kotonaan vahinkopennut jotka etsivät nyt omaa kotiaan tarhalla. Sonne on pentueen pahnanpohjimmainen ja toisaalta itsenäisin pentu. Se ei koe tarvetta kilpailla ihmisen huomiosta sisarustensa kanssa, vaan kiertelee häkkiä ja etsii maahan heitettyjä nameja. Tokihan nyt Sonnellekin huomio kelpaa ja kun nosta tytön syliin kuvia varten, alkujännityksen jälkeen huomaan Sonnen olevan porukan rennoin ja tyttö jopa painautuu minua vasten. Kun lasken tytön maahan, jatkaa Sonne taas maailman tutkimista omaan tahtiinsa. Sonne on nartuista matalin ja jyhkein.
Sonnesta kasvaa tod. näk. iso (n. 60-65cm korkea) neitokainen. Sonnelle etsitään kotia jossa neidin koulutukseen ollaan valmiita panostamaan ja jossa ollaan valmiita tarjoamaan neitoselle myös aivojumppaa, vaikkapa sitten sitä namien etsintää.
Sonne luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi.
Kulukorvaus 180 euroa






