Sissi

Lisätty sivulle: 2007-01-23

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Sissi
2007 Sissi jäi nykyiseen kotiinsa

***

Narttu, noin 2v.

24.1.2007 Sissi on kohta 2 vuotias narttukoira, tullut taloon 8kk ikäisenä. Sekarotuinen (saksanpaimenkoira-pystykorva). Sissi on todella aktiivinen, tarvitsee paljon liikuntaa ja mielellään jonkin harrastuksen. Osaa peruskäskyt mutta ei ole sen kummemmin koulutettu. Jääräpäinen koira, joka tarvitsee koulutuksessa määrätietoiset otteet.

On erittäin ihmisläheinen ja seurankaipuinen. Toisista koirista pitää yli kaiken! Ei viihdy yksin kotona, on eroahdistunut. Tekee siis tarpeet sisälle yksin ollessaan. Tämän vuoksi en suosittele perheeseen jossa joutuu olemaan yksin pitkiä aikoja. Olen kokeillut Dap-haihdutinta. Rauhoittaa jonkin verran, mutta ei ole vaikuttanut tarpeiden tekemiseen millään tavalla. Pitkäjänteisellä koulutuksella eroahdistuksesta saattaa päästä eroon.

Sissi on todella kiltti koira ja pitää ihmisistä ja läheisyydestä. Lapsien kanssa tulee hyvin toimeen (ensimmäisessä perheessä oli 3 lasta). Hihnassa räksyttää muille koirille. Koirapuistossa on tullut hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa. Vetää hihnassa ja olenkin käyttänyt Sissillä kuonopantaa, joka jonkin verran hillitsee vetämistä. On kovin innokas ulkona ollessaan!

23.1.2007 Sissi ja Serko etsivät kotia perheen elämänmuutoksen vuoksi. Olisi hienoa jos Sissi ja Serko löytäisivät samaan kotiin. Sissi on keskikokoinen narttukoira. Lisätietoja myöhemmin.