Sillu (nyk. Aryona)

2.12.2005 Sillu sai kodin Vantaalta kahden vanhemman uroskoiran pikkusiskona

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

13.1.2009 Aryona on ihana ystävällinen, raisu tyttö, jolla on edelleen kaksi vaihdetta, mennään täysillä tai otetaan lunkisti. Hän pelkää kamalasti pamauksia, pelkäsi jo aivan alusta asti. Mutta ennenkaikkea herttainen, hupsu tyttö. Ja minulla on edelleen myös kaksi urostani, joista vanhempi on jo 11 vuotias, mutta hyväkuntoinen. Eli Aryona elelee edelleen kahden vanhemman “veljensä” ja emäntänsä kanssa. Ikää hänellä on nyt noin 3,5 vuotta. Tässä kuva tältä päivältä, vaikka huonolaatuinen, kun oli niin hämärää.

3/2006 Aryona on ollut mulla nyt reilut 3 kk. Tullessaan se oli arviolta 3,5-4 kk vanha ja on nyt siis siinä 7 kuukauden kieppeillä. Mulla on kaksi uroskoiraa ennestään, 8 vuotias ja kohta 4 vuotias, jotka on nyt molemmat leikattu, kuten tarkoitan leikkauttaa myös Aryonan sitten kun ensimmäisten juoksujen jälkeen voi.

Meillä menee kaikki oikein hyvin. Tämä kolmikko-anteeksi nelikko!-itseni mukaan lukien- tulee erittäin hyvin toimeen. Aryona on todellinen luonnonvoima. Siinä on valtavasti energiaa ja kaikkein mieluiten se vain riekkuisi kaiken päivää. Välillä mun on vaikea saada sen huomiota, varsinkin ulkona, koska muut koirat ja niiden hajut ovat sille etusijalla. Uskon että tämä johtuu sen taustastakin, siellä Tehon kopissa kun ei tapahdu mitään ja varmaan suurin ilon aihe on ollut joku leikkisessio toisen koiran kanssa. Eikä sen kontakti ihmiseen ole varmaan ollut häävi. Joten tämä on se, mitä yritän tällaisena tavallisena koiranomistajana vahvistaa kykyjeni mukaan, eli Aryonan kontaktia itseeni.

Mutta vauhtia ei siis puutu. Ja tarkoitukseni on yhä enemmän ilmojen hiukan lämmetessä viedä Aryonaa erillään muista ja yrittää opettaa sille perusjuttuja (kintaat kädessä kun tuntee itse olevansa niin kömpelö, koiraa ei kylmät haittaa). Jotain tässä tietysti ollaan koko ajan jo tehtykin. Vauhdin vastapainoksi Aryona on älyttömän kiltti, hyväntahtoinen koira ja hiljainen (huohotus vain kuuluu kun se höseltää) ja osaa se rauhoittuakin. Eli oikein mahtava pakkaus.

Tyttö on ollut terve. Ainut mikä aiheutti hiukan huolta alussa oli, että sen alakulmahampaat kasvoivat ylähampaiden sisäpuolelle kohti kitalakea, mutta päivittäisellä nykyttämisellä niiden kasvua sai autettua ulospäin ja näyttäisi siltä, että ne tulevat nyt ulos ihan ok, eikä A:lla ole ainakaan syömisen kanssa mitään ongelmaa, eivätkä ikenet näytä hiertyneiltä. Se on ollut jo jonkin aikaa sisäsiisti, mutta vien sitä kyllä edelleen ylimääräisille pissatauoille, kun tuntuu että riehumisen jälkeen sen tarvitsee päästä ulos. Eikä ne nyt tietenkään koko aikaa riehu, ollaan meillä ihan rauhassakin!

Eli oikein mahtavan kiva koira, hiukan liian superhyperenerginen, mutta toisaalta se on vielä pentu ja vauhtia pitääkin olla ja tarkkaavaisuutta asioille. Ja välillä sen säntäily lumivalleilla itseasiassa näyttää ihan elämänilolta!!! Ja niin, tiedän hiukan liiankin hyvin että lähinnä minusta itsestäni riippuu saanko Aryonan kiinnostumaan itsestäni ja oppimisesta ja kontaktin otosta, niin että minusta tulisi hänelle se ensimmäinen, eikä näistä muista koiristani. Mutta onhan meillä elämä aikaa. Tällaisin kuulumisin, Pauliina

29.12.2005 Aryona (entinen Tallinnan Varjupaikan Sillu) on ollut minun koirani nyt kaksi viikkoa. Oma tieni koiran adoptioon on tapahtunut näin: viimeisen vuoden aikana on muutamalta ihmiseltä ympärilläni kuollut koira, joka on ollut suuresti rakastettu, mutta kun tulee puhe uuden koiran ottamisesta, niin he sanovat ettei enää, koska sen menetys tuntuu sitten niin pahalta. Olen ollut tästä hiukan kummissani, koska itseltänikin jouduttiin puoli vuotta takaperin lopettamaan koira, joka oli minulle äärettömän rakas ja koko prosessi oli kipeä ja kaunis, mutta en ole koskaan ajatellut että sen surun takia en ottaisi uutta koiraa.

Minusta ilo ja suru kulkevat käsikädessä ja niin sen pitää olla, silloin asia on ollut arvokas. En kuitenkaan ollut hakemassa itselleni uutta koiraa juuri tällä hetkellä, koska minulle jäi vielä kaksi ihanaa koiraa jäljelle ja ajattelin olla nyt niiden kanssa ja kaikki sujuukin nyt rauhallisesti ja helposti ilman suuria huolia. Nämä keskustelut saivat minut kuitenkin ajattelemaan yleisellä tasolla koiria, joita koiria rakastavatkaan ihmiset itseään suojellakseen siis eivät halunneet. Ja kuin sattumalta löysin itseni lukemasta nettisivuilta Tallinnan hylätyistä koirista.

Erityisen kauhealta tuntui lukea koirista, jotka on kodin omistettuaan tuotukin tarhalle ja jätetty sinne, ja niistä jotka eivät osaa kiinnitää vierailijoiden huomioita ja joita ei koskaan valita “omaksi koiraksi”, ja niistä jotka kuolevat ehtimättä saada omaa kotia. Kai se oli melkein välttämätöntä, että minulle tuli polte edes yhden koiran suhteen jälleen “haluta hänet”, antaa hänelle “koti”, antaa hänelle itseni “emännäksi”. Niin aloin katselemaan sivujen koiria uudella tavalla, nyt etsien sellaista joka sopisi meidän poppooseen ja olosuhteisiin; olen yksin koirien kanssa, entiseni ovat uroksia, asumme kerrostalossa, käyn töissä.

Meinasin ensin ottaa vanhemman koiran ikäänkuin vanhenemaan toisen, jo 8 vuotiaan urokseni kanssa ja varasinkin jo yhden vanhemman tyttökoiran, mutta sitten kävi ilmi että hän odottikin pentuja, ja sellaisesta minä en näissä olosuhteissa olisi voinut ottaa vastuuta, joten tämä peruuntui. Sitten löysin Sillun, ystävällisen, laihan ja nälkäisen narttupennun.

Kyselin hänestä ja sain tietää, että häntä oltiin juuri lähdössä hakemaan Suomeen kotihoitoon, koska tarhalla Sillu oli jo niin lähellä lopettamista. Sitten asiat etenivät nopeasti ja viikon sisällä Sillusta tuli minun koirani ja sai uuden nimen Aryona. Sain aivan ihanan tyttöpennun! Odotin jotain arkaa ja hentoa, mutta sain rämäpäisen tarmonpesän! Aryona on juuri sellainen kuin pennun kuuluukin olla. Ja selvästi hänessä on jotain vahvaa rotua tai useampaakin, niin määrätietoista valppautta ja toiminnanhalua hänessä on. Paitsi vahva luonteeltaan, rohkea ja nopeasti sopeutuva, hän on todellakin hyvin ystävällinen ja kertakaikkiaan suloinen ja ulkonaisesti hyvin kaunis.

Olen todella ihastunut “tyttäreeni” ja on ihanan mielenkiintoista nähdä mitä hänestä tulee, kun tarkkaa ikää ei tiedä eikä rotusisältöä tiedä, niin kaikki tulee yllätyksenä. Nyt saa vain tarkkailla viitteitä esim. kuinka suuri hänestä tulee. Olen todellakin saanut ihanan koiran ja sen ilon, että hänkin erityisesti tarvitsi ihmisen. Suosittelen lämpimästi avaamaan sydämen ja kodin näille arvokkaille Jumalan luoduille, jotka ovat meidän ihmisten armoilla, eivätkä pysty itse auttamaan itseään. Vaikeuksiakin voi tulla, ja monen koiran kanssa varmaan tulee enemmän kuin pennun, mutta haluan rohkaista uskomaan että rakkaus löytää keinot. Ja tehdä vaikka vajavaisesti on enemmän kuin olla tekemättä mitään. Sydän on kai tarkoitettu jaettavaksi, niin paljon tämä koiran adoptointi ainakin minua palkitsee.
Pauliina

***

Narttupentu, noin 3-5kk

Tarhalla: Sillu on narttupentu, iältään n. 3-5kk. Se on ollut jo pidemmän aikaa Teholla. Ystävällinen ja hyvin laiha ja nälkainen pentu. Pelkää vähän kättä, mutta kunhan se huomaa, ettei sille tehdä pahaa se rauhoittuu. Rotuina Sillussa on ilmeisesti ainakin sakemannia, mutta jää varmasti aikuisenakin huomattavasti sakemannia pienemmäksi.