Semu
Lisätty sivulle: 2015-08-24
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
24.04.2016 Meillä on mennyt LOISTAVASTI! Semu on ollut mitä mainion pikku herrasmies ja hän on kotiutunut erinomaisesti. Kun hain Semun teiltä hän oli hiukan etäinen, kuten olit kertonutkin että vieraat ihmiset eivät hetkauta herraa. Kun lähdimme ajamaan Semu pisti maaten melkein saman tien ja torkkui rauhallisesti. Minä juttelin niitä näitä ja yritin pysyä äänessä että tottuu minuun.
Pysähdyimme Forssan autokeitaalle jossa aukaisin oven ja annoin Semun olla vaan. Otettiin kaikessa rauhassa namuja ja joitakin minuutteja tuumailtuaan Semu rohkaistui ja kipusi itse ulos. Heti maahan päästyään hän alkoi ottaa kontaktia minuun ja hetken päästä minulla olikin hihnan päässä häntää heilutteleva ja luokse pyrkivä iloinen pikku herra.
Säkylään päästyämme tapasimme uuden kodin Iineksen puistossa. Suunnitelma oli törmätä risteyksessä ja jatkaa matkaa samaan suuntaan hajutuntumalta. Iines ei välittänyt Semusta tuon taivaallista, sillä oli vain kova hinku minun luokseni. Vaihdoimme pari kertaa hihnoja jotta Semu sai tutustua myös Toniin. Pienen lenkin jälkeen Semu olisi halunnut nuuskaista Iineksen puoleen jolloin Iines ärähti ja Semu perääntyi. Sen jälkeen Semu ei ollut kiinnostunut mokomasta nirppa nokasta ollenkaan.
Menimme kotiin ja pidimme molemmat koirat hihnassa. Semu sai haahuilla ja tutkia huoneita rauhassa (kuvassa haahuilee hihna mukanaan) mutta palasi pian minun kylkeeni.
Kun levitimme Semun oman kodin viltin hänen koppaansa Semu hyppäsi saman tien sinne ja ääneen huokaisten painui kerälle ja uuvahti siihen.
Seuraavana aamuna molemmat koirat olivat vapaana talossa, hajutuntumaa otettiin aina “törmätessä” sen suurempaa reaktiota aiheuttamatta. Tosin oma pesä oli Semulle tärkeä ja silloin Iineksen lähestyessä Semu antoi pienen varoituksen jota Iines kunnioitti. Iineksestä huomasi koko päivän että sitä kiehtoi suuresti tämä uusi tulokas mutta se ei änkenyt lähelle.
Toisena päivänä Semu ei enää varoitellut Iinestä vaan antoi sen tulla pesän viereen nukkumaan :)
Siitä lähtikin liikkeelle Semun elämä maalla, hän on reipastunut kovin ja painoa on tällä hetkellä 9,8kg. Olemme käyneet pari kertaa Säkylässä Semun kotiutumisen jälkeen ja siellä hän pötköttelee Pekan sylissä nojatuolissa. Semu on istunut perheensä arkeen mainiosti. Aluksi oli pientä epämukavuutta hihnan laiton kanssa mutta luottamuksen synnyttyä on kaikki asiat kääntynyt hyvin :)
Tuula käy Semun kanssa kahdestaan monta kertaa päivässä lyhyen lenkin ja muuten he nuuskivat omalla pihalla, siellä otetaan kaikessa rauhassa uusi koti omaksi niin toivottavasti kesän tullen Semu ja Iines pääsevät leikkimään yhdessä vapaana :)
Parhain terveisin,
Irene Virtanen & co
***
Leikattu uros, noin 6-7 v.
16.12.2015 Semu on nyt ollut 9 kuukautta kotihoidossa ja on reipastunut huimasti! Semun kanssa on harjoiteltu remmissä kulkemista ja se sujuukin jo mallikkaasti. Semusta on kuoriutunut oikein sylikoira ja Semu hakeutuu mielellään viereen rapsuteltavaksi.
24.08.2015 Semu ja sen kaveri Timmy ovat kuuluneet vanhalle pariskunnalle, jotka ovat joutuneet luopumaan koirista jouduttuaan vanhainkotiin. Semu asustelee tällä hetkellä kotihoidossa Virossa.
Semu ja Timmy ovat koko elämänsä saaneet kulkea vapaana eikä niitä ole totutettu kulkemaan remmissä tai koulutettu. Kotihoitopaikassa koirat ulkoilevat omassa aitauksessaan tai vapaana talon pihalla.
Semu suhtautuu uusiin ihmisiin hiukan arastellen ja onkin kaksikosta selvästi arempi. Semu tarkkailee tilannetta mielummin hiukan etäältä eikä heti ryntää tekemään tuttavuutta.
Semua ei ole opetettu kulkemaan remmissä ja jo kaulapannan laittaminen on uusi asia pojalle. Semu antaa tutun hoitajan käsitellä itseään kiltisti, mutta vieraan ihmisen käsittelyyn suhtautuu hiukan epäröiden. Semun totuttaminen uusiin asioihin ja remmissä kulkemiseen vaatiikin uudelta kodilta paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Semu ei tule toimeen kissojen kanssa ja sille etsitään kotia perheestä, jossa ei ole pieniä lapsia.
KULUKORVAUS leikatusta uroskoirasta on 250 €. Kulukorvauksella koira on saanut rabies- ja viitosrokotuksen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja leptospiroosi), ulkoloishäädön vähintään kerran sekä heisimadotuksen vähintään kerran (ekinokokki). Se on tunnistemerkitty ja siru on rekisteröity Turvasiru.fi- palveluun. Koiralla on virallinen EU-lemmikkieläinpassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.






