Sänny
Lisätty sivulle: 2008-11-02
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia kodista:
31.7.2014 Moikka Rescuen väki ja koiranomistajat!
Vuonna 2008 etsiskelin meille uutta perheenjäsentä, koira hakusessa. Bongasin Sännyn sisaruksineen Rekkujen sivuilta ja Sänny muuttikin sitten meille Lahteen 11/2008. Silloiseen laumaan kuului mieheni ja minun lisäksi aussi Lotta ja villis Emma. Emma nukkui pois 2009 kuusitoistavuotiaana ja Lotalla on nyt ikää 14… Kolme vuotta sitten perheeseen liittyi jenkkipoika Musi.
Sänny on hyvin snautserimainen luonteeltaan ja vaati aluksi melko kovasti rajoja, ennen kuin kotielämä alkoi olla kaikille tyydyttävää. Asumme nykyään Lappeenrannassa ja koirilla on pihaa temuta. Sänny pysyy hyvin omalla tontilla, oravat ja naapurin kissa meidän pihalle eksyessään innostavat jahtaamaan ja raja unohtuu. :)
Mitenkään erityisen hellyydenkipeä halinalle Sänny ei ole, haukunta on hillittyä mutta juttelee, vinkuu ja örisee sitäkin enemmän. Olisiko huskyä sukuperimässä :). Kun läheisyyden tarve iskee, tulee Sänny itse halimaan ja kainaloon/päälle makaamaan. Koirapuistokoiraa ei Sännystä tullut, liian dominoiva etenkin nartuille ja tähän mennessä kaikki uroksetkin ovat saaneet nöyrtyä neidin alamaisiksi.
Sänny aka Säbä aka Sählä aka Säpinä saattaisi olla se Elämäni Koira, ja olenkin hyvin tyytyväinen siitä, että se meille päätyi!
Alla Sännystä muutama uusi kuva. Komea koira, säkä 62 cm paino 30-32kg. Pidän sen kesäaikaan lyhyessä snautseritrimmissä, talveksi turkki saa kasvaa lämmittämään.
2.12.2008 Oikein hyvin menee, rutiinit ja arvojärjestys alkaa olla hallussa. Perustottista treenaillaan, oppii nopeasti ja alkaa arvostaa sanallistakin palkitsemista namin sijaan. Rokotettiin eilen ja koirapuisto oli kiva paikka. Pientä isottelua puruluun ja ruokakupin kanssa, mutta antaa nopeasti periksi kun mä tiukennan ääntä ja pomotan. Mukava pentu, ei sählä joihin mä olen tottunut, vaan harkitsevampi. Tykkää miehistä kovasti, joten tuo mies pääsee vähän helpommalla sen kanssa. Tervepäinen ja voimakasluonteinen pentu, tulee kiva koira kunhan vaan pidetään järkevälinja kasvatuksen kanssa
***
Narttupentu, noin 4kk
Sänny löytyi tarhan lähellä olevalta museorautatieasemalta. Tyttönen istuskeli siellä yksinään. Paikalle sattui nainen, joka otti tarhalle yhteyttä Sännyn lähdettyä seuraamaan naista. Tarhan ollessa täynnä löydettin Sännylle hoitopaikka Virosta.
Sänny on iloinen ja energinen pentu joka rakastaa muita koiria ja niiden kanssa leikkimistä. Tulevassa kodissa voisikin Sännyä odottaa kaveri. Nykyisessä hoitopaikassa on 1-vuotias lapsi joten Sänny on tottunut pienen läsnäoloon. Sänny on kuitenkin todella leikkisä koira joten lapsia omaavaan perheen pitää miettiä tarkkaan omaa jaksamistaan sillä koulutusta Sänny tulee varmasti vaatimaan ja pentukoulu olisi varmasti tälle neitokaiselle omiaan. Sänny on tottunut olemaan päivät yksin hoitajan ollessa töissä ja tyttönen on lähes sisäsiisti. Sänny ei myöskään hauku kerrostalossa kuuluville äänille. Sännystä kasvaa isona n. 50-55cm korkea.
Sännyn kulukorvaus on 150€. Se on rokotettu kertaalleen, madotettu, ulkoloishäädetty sekä tunnistusmerkitty. Sännyn mukana tulee myös passi josta toimenpiteet käyvät ilmi. Tuleva omistaja noutaa Sännyn Tallinnasta.






