28.04.2023 Sammy sai kodin
28.03.2023
Nuori, arka kiinanharjakoira Sammy etsii uutta kotia. Sammy on hyvin herkkä luonteinen poika jota ei voi lähestyä liian innokkaasti. Sammy tulee varovasti haistelemaan toisten koirien mukana tulijaa, ainoastaan takaapäin mikäli mahdollista ja kohteen kääntyessä Sammy perääntyy turvallisen matkan päähän. Tutun ihmisen kanssa Sammy on reippaampi vaikkakin arastelee kosketusta ja pitää aina vähän omaa turvaväliä. Sammy tarvitsee paljon aikaa ihmiseltään jotta oppii luottamaan ettei mitään pahaa tapahdu. Tutun ihmisen antaa nostaa syliin, antaa silittää vaikka yrittää tässäkin tilanteessa tehdä itsestään mahdollisimman pienen, herkkuja ottaa kädestä ja niiden avulla tämänkin pojan arkuutta saa karistettua. On hyvin paljon herkkujen perään.
Ulos Sammy lähtee reippaasti, tulee kutsusta tai hihnan nähdessään iloisesti eteiseen, hihnan laittoa arastelee mutta kehujen avulla tämäkin toimenpide onnistuu hienosti. Hihnassa kävelee reippaasti, parhaiten toisten koirien mukana, yksin lenkillä ollessaan hieman epäillen katselee menosuuntaa, jatkaa matkaa kyllä hienosti kun hieman kehuu eikä jää ihmettelemään Sammyn touhuja. On oikein reipas lenkkeilijä, lenkin aikana myös häntä nousee hienosti pystyyn jalkojen välistä jolloin näkee kuinka Sammy on tyytyväinen oloonsa.
Tulee toimeen toisten koirien ja kissan kanssa, liian innokkaille kuitenkin saattaa hieman vilautella purukalustoa tai ärähtää mutta mitään isompaa ongelmaa ei ole ollut. Ennemmin Sammy hakeutuu omiin oloihinsa kuin alkaisi haastamaan riitaa. Tulevassa kodissa olisi hyvä olla koirakaverina reipas, sosiaalinen ja kiltti narttu. Isoja koiria arasteli alussa hyvin paljon mutta nykyään Sammy voi hyvinkin kävellä isompien vatsan alta jos joku on sattunut hänen kulkureitilleen.
Autossa matkustaa hyvin hienosti, ei pidä mitään ääntä vaan kiltisti omalla paikallaan odottaa matkan päättymistä.
Sammylle haetaan kotia hyvin rauhalliselta asuinalueelta, mieluiten maaseudulta ja tulevalta kodilta odotetaan kokemusta aran koiran kanssa elämisestä. Aran koiran kanssa erilaisiin tilanteisiin totuttelu voi viedä aikaa joten kärsivällisyys ja rauhallisuus on näissä asioissa hyvin tärkeää.
Sammya ei sijoiteta pienten lasten perheeseen arkuuden vuoksi. Sammy on sisäsiisti ja sijaiskodissa Pukkilassa jonne poikaan pääsee sovitusti tutustumaan. Sammy on rekisteröity.