Sämmi (nyk. Sepe)

Lisätty sivulle: 2007-02-25

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Sämmi (nyk. Sepe)
29.4.2007 Sämmi sai kodin Turengista.

***

Kuulumisia kodista:

12.1.2009 Sepe on ollut meillä pian kaksi vuotta (huhtikuun 30pv). Aika on mennyt nopeasti ja koiruus on muuttunut. Vaikka alussa olikin kaiken maailman ongelmat eroahdistuksesta korvatulehdus kierteeseen, olemme tykänneet Sepestä. Se on lasten kanssa todella kärsivällinen ja antaa istua jopa itsensä päällä. Alku oli hankalaa mutta se kannatti.

Meillä on kiltti, vaikka hieman epäluuloinen vieraita kohtaan oleva 35kg kastroitu uros. Lenkillä Sepe räyhää toisille koirille, mutta sekin on vähentynyt. Sepe on omiaan kun saa juosta meidän pihalla ja peuhata toisen koiramme kanssa. Edes linnut eivät pääse tontillemme ilman Sepen ulvontaa… Vahtimisvietti varsinkin pihalla on kova. Liitteenä pari kuvaa.

***

Uros, noin 1-2v.

15.3.2007 Sämmi on noin 1-2-vuotias uroskoira Haapsalusta. Tietoja Sämmistä: “Sammy tuotiin tarhalle veljensä kanssa. Veli sai jo kodin, mutta Sammy ei. Haapsalussa ihmiset eivät juurikaan ota koiria tarhalta. Sammy on hyvin viehättävä koira, sillä on vaalean ruskeat silmät (jollaiset näen ensimmäistä kertaa elämässäni) ja vaalean ruskea kirsu :) Tämäkin on epätavallista. Se on hyvin lojaali ja luotettava, ja se rakastaa pentuja. Kun tarhalla pennut juoksentelevat vapaana, Sammy on se joka huolehtii niistä – urahtaa kun ne menevät liian kauaksi. Se on kuin lapsenvahti Sipsikille. Sammy aina saattaa minut kotiin, ja sitten palaa takaisin tarhalle. Sitä ei pidetä lukkojen takana, koska se ei karkaa mihinkään. Sammy on noin 1-2 vuotias, luotettava, ystävällinen, ja leikkisä. Ovela myös – se varastelee aina tavaroita meiltä :) Sammylla ei ole omaa koppia, vaan se nukkuu yönsä heinäkasassa.”

About Sammy: Sammy was brought to shelter with his brother. Brother has got
home, but Sammy not yet. In haapsalu people doesn`t take much dogs from
shelter. Sammy is very attractive dog. he has light brown eyes (witch i see
first time in my life) he has light brown nose:) Again this is very unusual.
He is very loyal and trustful. He loves puppys. When puppys are running free
in shelter- he is the one who`s looking after them- urhs when they go too
far- his like somekind of babysitter for Sipsik. Sammy always walks me home
and then always gome back to shelter. He doesn`t have to be in lock because
he doesn`t go anywhere. Sammy is about 1-2 years, loyal, friendly, and loves
to play a lot. He is sneaky too- he is stealing always things from us:)
Sammy doesn`t have his own house, he sleeps in haysteak.