Roomet (nyk. Romppu)
Lisätty sivulle: 2013-09-30
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia kodista:
25.3.2014 Roomet nykyinen Romppu saapui 1.3. ja kotona odotti iloinen vastaanotto, sillä meillä on entuudestaan RR:n kautta hankittu pari tytsyä. Kunhan alkuväsymyksestä ja stressistä selvittiin, on kaveri osoittautunut sen verran energiseksi ja itseriittoisaksi, että hyvä kun piha riittää ja likat perässä pysyy.
Koira on osoittautunut käsittämättömän sosiaaliseksi ja oppivaksi. Ottaen sen lähtökohdat huomioon, olimme varautuneet paljon paljon pidempään sopeutumisaikaan. Toki iso kiitos kuuluu ”vanhoille” koirille, joista Romppu esimerkkiä ottaa. Hyvinkin nopeasti on siis paikka sängyssä/sohvalla löytynyt ja mukavaa nähdä, kuinka nyt jo koirat nukkuvat peput vastakkain.
Kaikki kuvat on melkein nukkumatilanteita, sillä Romppu inhoaa kuvaamista ja taas sen liikkeessä ollessa kameran kanssa on täysin mahdotonta pysyä perässä. Lelut on löydetty ja ne saavat aika kyytiä ympäri kämppää.
Jälleen suuret kiitokset RR:n väelle tämänkin koiran pelastamisesta ja loistavasta käsittelystä tarhalla. Tuloksena on aivan ihana pakkaus!!!!!
Mukavaa kesän odotusta!!! Romppu, Mandi, Pekka ja muut karvanaamat
***
Leikattu uros, noin 2 v.
20.12.2013 Lisätty uusia kuvia.
30.9.2013 Roomet on löydetty yhdessä Roosi koiran kanssa. Koirat ovat eläneet syrjäisessä talossa yli kymmenen koiran laumassa. Löydettäessä nämä pikkuiset olivat kuitenkin enää ainoat elossa olevat..
Roomet oli tarhalle tullessaan todella arka ja pelokas pikkukoira. Pikkuhiljaa Roomet on alkanut kuitenkin reipastumaan, ja kävely hihnan päässäkin sujuu jo hyvin tuttujen ihmisten seurassa. Vieraan ihmisen kanssa Roomet kuitenkin yhä jännittää ja ainakaan tällä kertaa emme päässeet kävelemään tarha-aluetta kauemmaksi. Roomet haluaa kuitenkin pelosta huolimatta ottaa kontaktia ihmisiin ja varovaisen tyytyväisen oloisena se vastaanotti saamansa rapsutukset.
Roomet etsii itselleen koirakokemusta omaavaa kotia rauhalliselta seudulta. Omistajalta tulee löytyä kokemusta aran koiran kanssa elämisestä.
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä sekä kastroituna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tuodaan Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle. Kulukorvaus leikatusta koirasta on 250 euroa.






