Ronjuli
Lisätty sivulle: 2013-06-30
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Leikattu narttu, noin 3-4 v.
24.2.2014 Kuvaterveisiä Ronjulilta.
9.1.2014 Tämä energinen tyttö ei ollut muuttunut ja ulos lähdettiin tavanomaiseen tapaan erittäin mielellään ja ulkoiluaitauksessa pelailtiin jalkapallon kanssa pitkät ajat välillä itsekseenkin. Usein Ronjuli tuo myös pallon ihmiselle ja haukahtaa, että nyt saisi laittaa palloon vauhtia ihmisen toimesta. Välillä toki piti nauttia myös rapsutuksista. Jalkapallon lisäksi leikittiin myös tennispallolla ja asiat toimitettiin pikaisesti lenkillä. Ronjuli on hyvä koira ketä pitää bokserisekoituksen ystävällisyydestä ja energisyydestä ja puuhailusta iloisen koiran kanssa. Ronjuli on viettänyt aikaa jo kovin pitkään tarhalla ja se lähtisin jo mieluusti omaan kotiin ja ottaisi katsojia vastaan tarhalla.
11.11.2013 Ronjuli on tarhalla vierailijoiden suosiossa ja tytön näkeekin usein koira-aitauksessa leikkimässä ja tyttö hakee palloa sen heittäjälle. Pallot ovatkin Ronjulin lempiasia. Ronjuli voisi sopia myös ystävällisen luonteensa takia lapsiperheeseen, jossa lapset ovat jo sen verran isoja, etteivä jää koiran jalkoihin. Ronjuli rakastaa tekemistä ja pallon noutamisen lisäksi tytölle voisi opettaa muita taitoja, esimerkiksi näin talven tullessa pulkan vetohommia.
29.7.2013 Lisätty vedestä nauttivalle, iloiselle ja energiselle Ronjulille muutama uusi kuva.
30.6.2013. Ronjulin epäillään olevan iloinen ja aktiivinen bokserisekoitustyttö. Aivan ihana harrastuskoira jollekin kenellä riittää motivaatiota. Haki kontaktia ahkerasti ja katseli kysyen “mitä nyt tehdään” ja “minne nyt mennään”. Tuntui odottavan taluttajalta ohjeita ja tekemistä suurella innolla. Ahkerasti myös nuuski eteenpäin, mutta kiinnostus ihmiseen ei kuitenkaan missään välissä kadonnut. Rakasti palloleikkejä, nouti lelut suurella innolla ja tiputti jalkojen juureen. Vedessä kahlailu oli myös kivaa. Tuntui että tämä koira todella odotti pääsevänsä töihin. Tulevassa kodissa tulee olla kokemusta palveluskoiraroduista.
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna,steriloituna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen Eviran vaatimuksia noudattaen. Koiran mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun. Kulukorvaus 250 euroa.






