Romeo

Lisätty sivulle: 2016-05-24

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Romeo
10.9.2016 Romeo sai kodin Kuopiosta.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

06.01.2017 Romeolla on mennyt hyvin. Romeo osaa olla hyvin herttainen ja ehkä myös vähän hölmö. Romeo Tykkää edelleen nukkua peiton päällä ja rynnii muutenkin pienenä sylikoirana jokaisen raajan päältä. Pusuja jaellaan kaikille ahkerasti ja kaikki ovat rompun kavereita ainakin rompun mielestä. Ketteränä poikana juokseminen ja hyppiminen on kivaa. Ehti jo yhden koira aidan yli pompata, mutta onneksi saatiin nopeasti poika karkuteiltä takaisin.

Alussa oli tappeluita Nalan kanssa laumajärjestyksestä, mutta niistä päästiin onneksi yli ja pienillä haavoilla. Nykyisin erittäin harvinaista, että tulisi rähinää. Sovussa nukkuvat toisissaan kiinni ja antavat toistensa syödä rauhassa. Uusien ihmisten kanssa saattavat rähähtää toisilleen huomiosta, mutta muuten huomioimisongelmat on kadonneet. Välillä on ollut pientä ongelmaa sisäsiisteydessä, kun Romeo jää yksin varsinkin työpäivän ajaksi.

Havahduttiin noin kuukausi sitten siihen, että Romeolta oli tippunut paino kolmisen kiloa. Jätettiin raakaruoka toistaiseksi pois ja on syötetty pelkkää nappulaa nyt suuremmalla annoksella viimeinen kuukausi. Näyttäisi, että on paino lisääntymässä, mutta lisää massaa tarvitsisi selkeästi. Ajattelin kokeilla jos syöttää osaksi aktiiviselle koiralle tarkoitettua nappulaa ja jos sekään ei auta niin käydään eläinlääkärissä. Huolestuttaa, että rompulla on haiman vajaatoiminta.

Muutettiin rivitaloon pari viikkoa sitten ja täällä on nyt ollut paljon enemmän tilaa ja lenkki- ja metsäpolut lähtevät talon vierestä. On ehditty jo jokuseen kertaan ulista jäniksille! Romeo on asettunut jo tänne ihan hyvin. Alussa hermoili huomattavasti. Nyt jännätään uutta vuotta ja raketteja, kovat äänet tuntuvat olevan häiritseviä pojalle. Pysytellään kotosalla vahtimassa, miten menee.

***

Leikattu uros, 2,5 v.

5.7.2016 Romeo on aktiivinen mutta myös tottelevainen poika, jolle sopisi rajujakin leikkejä kestävä koirakaveri. Harrastuskaveriksikin tästä pojasta varmasti olisi, ja mitä enemmän päivässä on puuhaa, sitä paremmin poika osaa myös ottaa rauhassa ja rennosti.

20.06.2016 Romeo siirtyi yhdistyksen kotihoitopaikkaan Nurmijärvelle

24.05.2016 Romeo siirtyi yhdistyksen sivuille etsimään uutta kotia. Poika on ystävällinen ja iloinen mutta erittäin energinen paketti. Romeo on amstaffimix jonka perimästä löytyy mm. dobermannia,saksanpaimenkoiraa sekä belgianpaimenkoiraa, joten virtaa tästä koirasta ei tule puuttumaan. Romeon hihnakäyttäytymistä täytyy harjoitella, sillä poika vetää hihnassa. Ei kuitenkaan rähjää remmissä, enemmän haluaisi vaan päästä tutustumaan toisiin koiriin. Tulee toimeen narttujen kanssa, vaihtelevasti myös urosten mutta kissatalouteen poikaa ei sijoiteta. Myöskään lapsiperheeseen Romeo ei kokonsa eikä energisyytensä takia sovi. Romeolle etsitään kotia rivi-tai omakotitalosta sekä liikunnallista ja harrastavaa kotia. Sohvaperunaksi tästä energiapaketista ei ole. Romeolla on harrastettu tokoa, joten sitä poika varmasti mielellään jatkaisi.

KULUKORVAUS leikatusta uroskoirasta on 250 €. Kulukorvauksella koira on saanut rabies- ja viitosrokotuksen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja leptospiroosi), ja on madotettu vähintään kertaalleen. Se on tunnistemerkitty ja siru on rekisteröity Turvasiru.fi- palveluun. Koira on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi.