Rocky

05.08.2019

Alkuperä: Suomi

22.10.2022  Rocky sai kodin

30.7.2022

Rocky on 3 vuotta täyttävä ihmisystävällinen russelimix, joka etsii liikunnallista ja aktiivista kotia. Rocky on nameilla hyvin aktivoitavissa ja Rockysta voisikin saada hyvän harrastuskaverin, intoa ja motivaatiota varmasti riittäisi. Rocky ottaa vieraaat vastaan riehakkaasti häntä vispaten ja jalkoja vasten hyppien, myös lelut ja pallot tuodaan pian vieraalle esiteltäväksi. Rocky on elänyt ainoana koirana, mutta tulee pääsääntöisesti hyvin juttuun muiden koirien kanssa. Rocky on toisten koirien kanssa hyvin innokas ja riehakas ja haluaisi kovasti leikkiä kaikkien kanssa. Rocky on asunut kerrostalossa, mutta saattaa välillä haukahdella rappukäytävästä kuuluville äänille. Rocky on sisäsiisti ja osaa olla yksin kotona, toki kodinvaihdosta aiheutuva muutos saattaa aiheuttaa eroahdistusta, jota Rockylla on nuorempana ollut. Rockylla on atooppinen iho ja ruoka-aineallergiaa, joka pysyy kurissa ruokavaliolla ja säännöllisellä ihon hoidolla. Rockyn edellinen koti on tehnyt sille geenitestin, jonka perusteella Rockyssa olisi myös malinoisia. Rocky onkin kooltaan russelia kookkaampi, painoa sillä on noin 20kg. Rocky on alkujaan Espanjasta.