Rocky

Lisätty sivulle: 2015-07-10

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Rocky
31.7.2015 Rocky sai kodin Espoosta.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

27.6.2016 Rockyn tulosta on pian vuosi aikaa ja poitsu on edelleen juuri niin hurmaava kuin aavistin jo kun ekaa kertaa tavattiin. Isoimmatkin ongelmat, kuten kynsienleikkuu, on voitettu eikä enää tarvitse tapella senkään suhteen (alkuun tuli reikiä sormiin kun koitinkin leikata). Agilityssä ollaan nyt kisattu muutamia epiksiä ja hienosti menee, joskin pihakoiramaiseen tapaan hajut ja kivannäköiset ihmiset välillä vetää puoleensa. Rockyn myötä olen myös tutustunut muihin saman rodun edustajiin ja meille taitaapi muuttaa pieni pihistyttönen jonkin ajan päästä näiden kahden pojan seuraksi. Ihana koira ja mulle niin Se Oikea, kiitos Rekut :)

25.11.2015 Rocky on asunut meillä nyt reilu 4kk ja olen niin tyytyväinen, että päätin Rockyn ottaa. Rocky on kaiken aikaa menossa mukana mitä ikinä kotona puuhaankin. Agilityssa me käydään kaksi kertaa viikossa ja joka toinen viikko kolmesti. Esteet ja lyhyet radat sujuu erinomaisesti, koira irtoaa mainiosti jne. Rocky on kuitenkin herkästi nenä maassa noilla tekonurmilla, joten se pitää pitää koko ajan käskyn alla ja liikkeessä tai tylsistyy ja alkaa nuuhkimaan mattoa.

Rockyn ottaessani olin tietoinen siitä, että sillä perimän kautta saattaisi kehittyä silmiin linssiluksaatio, joten tehtiin dna-testi. Helpotukseksi Rocky oli terve luksaation ja muidenkin perinnöllisten sairauksien osalta. Kävimme myös lonkkakuvissa, joista odotellaan vielä virallista lausuntoa, mutta eläinlääkärin mukaan lonkatkin on lähes terveet.

14.8.2015 Rocky muutti meille vajaa kuukausi sitten ja on sopeutunut hyvin. Kaverinsa Onnin (Loto Valgasta) kanssa ovat tulleet toimeen ihan alusta asti. Rocky on tosi helppo koira, tosin mikäli ei olla päivän aikana touhuttu tarpeeksi, niin Rocky huolehtii siitä, että tekemistä ja leikkimistä riittää hänelle ihan nukkumaan menoon asti. Meillä menossa myös laihdutuskuuri. Rockyn kokoiselle koiralle n. 8-10kg lienee sopiva. Viimeisin punnitus tänään ja jo 1100g lähtenyt alkupainosta (13 kg).

Agilityä ollaan harjoiteltu sekä ohjatusti, että ominpäin. Treenejä on vähintään kaksi viikossa. Rocky jaksaa olla kiinnostunut ja on innoissaan kun mennään kentälle tai hallille. Toistaiseksi ollaan tehty vain lyhyitä ratoja, mutta kyllä me vielä kisataan jokin päivä :). Poitsu on kovin itsepäinen, eikä varmaan ole vieläkään ihan selvillä laumajärjestyksestä. Tämä näkyy satunnaisina karkailuyrityksinä, joista koitan kovasti opettaa pojua pois. Silti treenit ja juoksentelut vapaana metsässä on sujuneet ihan mainiosti ja hyvin tulee luokse kutsuttaessa. Lenkit sujuu tosi hienosti, koska Rocky ei ole mitenkään ylitse kiinnostunut vastaantulijoista.

***

Leikattu uros, 2v. kotihoidossa Helsingissä

10.7.2015 Rocky on rekisteröity tanskalais-ruotsalainen pihakoira joka tuli yhdistyksen hoitokotiin odottelemaan uutta kotia. Rockysta jouduttiin luopumaan allergian takia. Poika on energinen mutta ystävällinen paketti joka tarvitsee paljon liikuntaa ja varmaankin olisi mielissään jostain harrastuksesta. Omaa vahvan metsästysvietin, joten ei kissaperheeseen. Tulee vaihtelevasti toimeen toisten koirien kanssa, aina ne kemiat ei vaan kohtaa. Energisyytensä ja vauhdikkaan luonteen vuoksi ei suositella ihan pienten lasten perheeseen.

Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä sekä leikattuna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen Eviran vaatimuksia noudattaen. Koiran mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun. Kulukorvaus leikatusta uroksesta on 250 euroa