Robi

2014 (arvioitu)

Alkuperä: Viro

20.09.2022  Robilla todettiin syöpä ja pojasta tuli enkeli.  Lämmin osanottomme kotiväen suruun :(

14.2.2019 Robi sai kodin.

09.02.2019 

Upea Robi on miehistynyt sijaispaikassaan ja eroahdistus on selätetty, nykyään poika osaa odotella nätisti työpäivän ajan isäntäväen paluuta. Uuden kodin on kuitenkin hyvä varautua että alussa voi esiintyä yksinjäädessään haukuntaa johon on puututtava harjoittelulla saman tien. Robilta löytyy energiaa ja halua touhuta kaikkea, pelkällä lenkityksellä poikaa ei saa väsymään. Energisyytensä vuoksi Robista saisi varmasti hyvän harrastuskaverin ja tulevalta kodilta olisi hyvä löytyä intoa koiran aktivointiin. Pelkästään sohvanvaltaajaksi Robista ei ole, vaikka sohvalla tykkääkin torkkuilla.

20.4.2018

Robi odottelee edelleen omaa kotiaan. Poika on edistynyt hoitopaikassa jo hienosti, ulvominen sekä yksinjäämisen pelko on vähentynyt. Tarvitsee vielä kuitenkin koulutusta yksinoloonsa. Vedestä pitävä Robi etsii metsälenkeillä lähes jokaisen ojan mihin pääsisi kahlailemaan joten uiminen on varmasti tämän pojan mieleen. Lenkeillä on kohdannut myös toisia koiria ja innostunut leikkimään joten koirakaveri olisi erittäin toivottu lisä uudessa kodissa.

13.03.201

Robi on energinen ja ystävällinen dobermannmix uros joka etsii uutta kotia. Robi on pentuna tuotu virosta suomeen yksityisen henkilön toimesta. Poika ottaa vieraat ihmiset vastaan haukunnalla mutta saatuaan rauhassa tutustua, hyvin pian on kerjäämässä rapsutuksia ja nauttii suuresti hellyydestä. Osaa joitakin käskyjä mutta tarvitsee vielä koulutusta käyttäytyäkseen mallikelpoisesti. Hihnassa vetää hieman, mutta kuuntelee kyllä hienosti ja osaa ottaa kontaktia taluttajaan. Robi on asunut narttukoiran kaverina joten tulevassa kodissa voisi olla kaverina samaa kokoluokkaa oleva narttu, urosten kanssa samaan kotiin poikaa ei suositella. Energisen luonteen ja tottumattomuuden vuoksi Robia ei sijoiteta lapsiperheeseen. Kärsii eroahdistuksesta, joka ilmenee yksinollessa ulvomisella sekä ovea vasten hyppimällä. Tästä syystä sijoitetaan ainoastaan omakotitaloon. Robille etsitään kotia, jossa ollaan valmiita panostamaan pojan koulutukseen ja tulevalta kodilta odotetaan kokemusta kyseisestä rodusta tai muista palveluskoiraroduista. Robi on sisäsiisti ja kotihoidossa tällä hetkellä Tuusulassa.