Rimy-Moona

Lisätty sivulle: 2012-08-17

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Rimy-Moona
20.10.2012 Rimy-Moona sai kodin Palojoelta.

***

Kuulumisia kodista:

29.10.2012 Mona on nyt ollut meillä viikon ja hyvin on kaikki mennyt. Mona on sisäsiisti, oli sitä jo tullessaankin, vahinkoja ei ole tullut lainkaan. Mona on rauhallinen ja kiltti koira, ei ota omin luvin tavaroita, ei jyrsi mitään, eikä ongi ruokia pöydältä. Pikkusen pomottelee Alfia, mutta Alf väistyy, eikä suuremmin välitä asiasta. Tulevat hyvin toimeen keskenään ja nukkuvat yöt samassa huoneessa ihan hiljaa. Kissa hieman vierastaa Monaa, mutta Monan käytöksestä näkee, että se on tottunut kissoihin.

Mona syö hyvin samoja nappuloita kuin Alf ja vatsa toimii myös, joten siinäkään ei ole ongelmaa. Lenkillä on käyty, mutta nyt lumen tulon jälkeen ei ole menty Monan kanssa kovin pitkälle lenkille, kun sen tassuihin tarttuu lunta ja pitää pysähdellä vähän väliä niitä irroittelemaan. Ajattelin hankkia Monalle takin ja tossut talveksi. Iltaisin Mona tulee minun viereen nojatuoliin “katsomaan televisiota” ja nukkuu siinä osittain sylissä. Kovin mielellään se pysyy ihmisensä lähellä, mutta osaa jäädä kiltisti kotiinkin, kun menen käymään kaupassa. Mona on sopeutunut tänne niin hyvin, että ihmettelen, kuinka noin kiltti ja viisaan oloinen koira on voinut joutua kadulle. Mona tulee pihalta aina sisälle ihan juoksujalkaa, kun on saanut tarpeensa tehtyä. Ihan pieni alue pihasta tutkitaan vain kerrallaan ja sitten on jo kiire rappusille.

Paljon kiitoksia sinulle ja Katariinalle tästä Rimy-Mona veitikasta. Toivoisin myös, että sinne Tallinnan tarhalle menee sydämelliset kiitokset Laralle siitä, että haki Monan sieltä Tartosta asti. Luonnossa Mona on kyllä tosi söpöläinen suurine silmineen ja hiuspehkoineen. Lähetän myöhemmin kuvia, kunhan tässä nyt ensin päästään oikein tavalliseen elämään. Terveisin; Pirkko

***

Steriloitu narttukoira, noin 4-6v.

11.10.2012 Rimy-Moona 4-6 vuotta on siirtynyt Tallinnan tarhalle. Rimy-Moona on steriloitu ja painaa 7 kiloa. Kaikki rokotukset ovat kunnossa, joten tyttö on valmis matkaamaan heti kotiin. On tarhan väen mielestä aivan super ihana tyttö ja oikea kaunotar kuparinvärisessä turkissaan. Kaipaa kyllä shampoota ja harjaa, jotta oikea “helmi” pääsee oikeuksiinsa.

17.8.2012 Rimy-Moona on aikuinen, kuparinruskea narttu Tarton koiratarhalla.
Moona on polvenkorkuinen. Lisätietoja tulossa. Rimy-Moona on viety tarhalle 28.6.2012

Uusi omistaja noutaa koiran tarhalta yhdistyksen avulla. Luovutusmaksu 250e sisältää mikrosirun, rokotukset, ulko- ja sisäloishäädöt sekä steriloinnin. Koiralla on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.