Riki

Lisätty sivulle: 2015-07-20

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Riki
15.1.2016 Riki sai kodin Pirkkalasta.

***

Kuulumisia kodista:

20.1.2016 Riki-koira on tosi ihana kaveri! Kiltti,leikkisä ja hyvin fiksu. Hän rupeaa pikkuhilja rentoutumaan ja uskomaan siihen, että hänellä on koti ja oma perhe. Ainoa,mikä on vielä tottumisen päässä on se, ettei tarvitse pelätä,kun kotiin tullaan. Riki taitaa pelätä, että hänen kanssa aletaan riitelemään ja on hyvin iloinen,kun näkee, ettei riidelläkään.

***

Leikattu uros, 2 v. kotihoidossa Sastamalassa

16.12.2015 Riki on paljon petrannut, eikä enää ole ruuastaan toisille koirille tarkka, osaa olla sekä koirakaverien, että ilman koirakavereita, yksin kotona rauhassa, ja osallistui Riki myös Riihimäen Unelmalemmikit-liikkeessä Rekkujen kotiaetsivien esittelyyn ja Tampereella joulun Kynttiläkulkueeseen kymmenien muiden koirien kanssa. Riki on siis oikein kelpo seurakoira myös vilkkaammissa paikoissa ja osaa olla koirien keskellä ihan koiriksi. Rikille olisikin paras joululahja se oma koti!

24.10.2015 Rikille lisätty kuvia syksyiseltä metsälenkiltä. Rikistä olisi monenlaiseen harrastukseen kaveriksi, mutta iso piha ja pitkät lenkitkin Rikille kelpaa, missä touhuta yhdessä omistajan ja mahdollisen koirakaverin kanssa.

30.9.2015 Riki odottaa omaa kotiaan hoitopaikan nuorten koirakavereiden kanssa touhuten ja leikkien. Riki osaa olla oikein hyvin yksin kotona, joten eroahdistus ja rauhattomuus johtui todennäköisesti edellisen hoitopaikan koiran ja Rikin huonoista väleistä. Riki vahtii ruokaa ja ruokasäkkejä, joten ruoka on parasta pitää poissa näkyvistä ja ruoka annettava joko eri huoneessa tai tarpeeksi kaukana toisesta koirasta.

Rikiä kannattaa siis käydä katsomassa mahdollisen tulevan koirakaverin kanssa, jotta varmasti kemiat kohtaa, eikä tule minkäänlaisia ahdistuksia kummallekaan osapuolelle. Riki ottaa vieraat vastaan iloisesti, vaikka vahtihaukku täytyykin ensin toimittaa.

15.9.2015 Riki löysi hoitopaikan, joten nyt puuttuu vain se oma koti. Rikillä on sekä vahti- että jahtiviettiä, joten paras paikka olisi omakotitalossa, jossa aidatulla pihalla saisi touhuta energiat pois vaikkapa tasapainoisen, mutta leikkisän kaverin kanssa. Riki tulee toimeen toisten koirien kanssa, jos koira ei ole liian tuppautuva tai ahdisteleva, vaan antaa Rikin rauhassa tutustua. Myös eroahdistus on helpottanut, kun on tarpeeksi puuhaa ja koirakavereita, jotka osaavat olla rauhallisesti yksinollessaan. Muiden eläinten kanssa Rikiä ei voi edelleenkään suositella, joten kissalliseen tai jyrsijälliseen taloon Riki ei sovi. Myöskään lapsiperheen koira Riki ei ole. Rikin säkäkorkeus on 60 cm ja poika painaa tällä hetkellä 18 kg, mutta saisi vaikka kilon tai pari saada lisääkin. Riki osaa istua, mennä maahan ja antaa tassua, mutta vielä on harjoiteltavaa varsinkin hihnakäyttäytymisessä, sillä Riki vetää, vaikka ottaakin kontaktia, jos taluttaja pysähtyy.

31.8.2015 Rikillä on kiire löytää koti tai edes uusi kotihoitopaikka,sillä poika ei tule hoitopaikan toisen koiran kanssa toimeen.Lisäksi Riki kärsii eroahdistuksesta, johon tulevan kodin tulee olla varautunut.

30.07.2015 Riki odottelee edelleen omaa kotiaan. Pojasta on kuoriutunut oikein hellyydenkipeä kaveri. Tulee toimeen hyvin kotihoitopaikan narttujen kanssa, hihnassa on oppinut jo kävelemään aika hyvin vetämättä joten oppimishaluja pojalta löytyy.

20.07.2015 Riki on ystävällinen nuori uros, joka siirtyi yhdistyksen hoitokotiin odottelemaan uutta kotia. Rikistä luovuttiin koska Riki oli ruvennut näykkimään perheen lasta ja yhteiselo ei enää toiminut. Poika tarvitsee tapakoulutusta, vetää hieman hihnassa mutta kuuntelee kyllä ja osaa rauhoittua. Tulee toisten koirien kanssa toimeen, kissoista Riki ei tykkää. Autolla matkustaminen sujui pojalta erittäin mallikkaasti. Rotuina Rikissä on ainakin pystykorvaa ja poikaa katsellessa tulee vaan mieleen televisiosta tuttu Ransu koira sekä Kulkuri, poika on kerrassaan veikeän näköinen paketti. Rikille etsitään kotia joko rivi-tai omakotitalosta, on haukahdellut pihalta kantautuville äänille joten kerrostalo ei tälle pojalle olisi paras mahdollinen paikka. Ei lapsiperheeseen.

KULUKORVAUS leikatusta uroskoirasta on 250 €. Kulukorvauksella koira on saanut rabies- ja viitosrokotuksen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja leptospiroosi), ja on madotettu vähintään kertaalleen. Se on tunnistemerkitty ja siru on rekisteröity Turvasiru.fi- palveluun. Koira on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi.