Riinu

Lisätty sivulle: 2016-11-07

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Riinu
22.01.2017 Riinu sai kodin Porvoosta.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

27.10.2017 Riinu nauttii elämästä uudessa kodissa. Riinu on pysynyt terveenä, ainoa eläinlääkärikäynti on ollut rokotusten uusiminen. Riinu ja perheen toinen koira Opa, leikkivät mielellään keskenään ja kaverukset tulevat loistavasti juttuun keskenään. Riinu on hyvin saanut lihaa luittensä päälle ja päässyt normaalipainoon.

30.01.2017 Kotiutuminen on sujunut paremmin kuin hyvin ja Riinu tulee mainiosti juttuun uuden koirakaverinsa Opan kanssa. Tarhaolot stressasivat Riinua ja syöminen siellä oli heikkoa ja tullessaan Riinu oli kovin hoikka. Nyt kotioloissa ruoka maistuu hyvin ja pikkuhiljaa lihasmassaakin kasvatetaan pitkillä ja rauhallisilla lenkeillä. Riinu antaa kiltisti käsitellä itseään, kynnet on leikattu jo kahdesti ja pesulla käyntikin sujui hyvin. Tuntuu kuin Riinu olisi ollut meillä aina!

***

Steriloitu narttukoira 7v.

07.11.2016 Riinu on joutunut tarhalle sen omistajan kuoltua. Riinu on nyt ollut 2 kuukautta tarhalla ja on reipastunut hurjasti siinä ajassa. Alkuun Riinu oli todella arka ja eikä meinannut uskaltaa tulla kopistaan edes ulos. Edelleenkin uudet asiat ja uudet ihmiset jännittävät tyttöä, mutta päästessään rauhassa tutustumaan, jännitys katoaa ja Riinusta paljastuukin ihan toinen puoli. Jännityksestä yli päästyään, Riinu hakee kovasti huomiota ja rapsutuksia ja tulee mielellään ihan viereen ja kiipeää melkein syliin asti. Riinu osaa muutamia peruskäskyjä ja kulkee nätisti remmissä vetämättä. Entisessä kodissaan Riinulla on ollut toinen koira kaverina. Pieniin lapsiin Riinu ei ole tottunut. Riinu kaipaa kotia, jossa olisi aikaa totuttaa tyttöä rauhassa uusiin asioihin.

KULUKORVAUS leikatusta narttukoirasta on 300 €. Kulukorvauksella koira on saanut rabies- ja viitosrokotuksen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja leptospiroosi), ulkoloishäädön vähintään kerran sekä heisimadotuksen vähintään kerran (ekinokokki). Se on tunnistemerkitty ja siru on rekisteröity Turvasiru.fi- palveluun. Koiralla on virallinen EU-lemmikkieläinpassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.