Rami

Lisätty sivulle: 2008-07-02

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Rami
12/2009 Rami sai uuden kodin.

***

Kastroitu uros, noin 2v.

18.5.2009 Rami etsii jälleen uutta ja nyt toivottavasti sitä lopullista kotia!

Omistajan kertomaan: Rami on särmikäs ja valloittava n. 2-vuotias leikattu uroskoira paljolla potentiaalilla varustettuna. Ramin lempipuuhaa on luiden jyystämisen (joista tosin on hyvin suojelevainen) Lisäski on kaiken maailman narujen ja keppien vetoleikki, temppujen tekeminen ja muu kiva. Koirapuistoissa käyminen kuuluu ehdottomiin suosikkeihin. Lenkkejä poika rakastaa ja liikuntaa se tarvitsee paljon. Käskyistä Rami osaa peruskäskyt eli istu, maahan ja tassun anto. Uusia temppuja Rami on oppinut hienosti esimerkiksi selälle menon ja läpyn annon (molemmat tassut ilmaan), tosin tämäkin silloin kun herraa huvittaa, mutta aina kuitenkin jos tarjolla on makupaloja.

Kuten siis todettu, potentiaalia ja energiaa riittää pojalla aikas paljon. Pienellä vaivalla ja koulutuksella siitä saa ihan varmasti kelpo koiruuden. Lenkeillä Rami käyttäytyy pääasiassa hyvin, tietysti niitä poikkeuksia lukuunottamatta. Nenä maassa mennään suurin osa ajasta ulkona, mutta muille (isommille) koirille täytyy aina vähän haukkua. Lenkeillä Rami saattaa innostua helposti, ja siitä lähtee usein riehuminen, mikä joskus on hankala saada loppumaan. Riehuessa Ramin mielestä on tosi kivaa hyppiä remmiin ja samalla vähän käsiinkin. Tämä ei kuitenkaan pojalta tule pahaa tarkoittaen, vaan ihan silkasta energian ja leikin ilosta. Aikaisempi leikin huumassa tapahtunut näykkiminen on jo melkein saatu kitkettyä kokonaan pois, mutta helposti poika vielä suuhunsa hamuaa kättä tai jalkaa.

Ramin kanssa täytyy kuitenkin olla jämäkkä, eikä sille saa antaa periksi, koska rajojaan poika kokeilee herkästi. Rami uskoo kunhan käsky tulee tiukasti tarpeen vaatiesssa. Poika on suloinen ja ihana, mutta vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä omistajaltaan. Aikaisempi kokemus koirista ei siis ole pahitteeksi. Rami on hieno koira joka tarvitsee ja ansaitsee enemmän kuin mitä tällä hetkellä saa. Rami on n. 60-65cm korkea.

Kulukorvaus Ramista on 60€

***

11.1.2009 Rami saa jäädä kotiinsa :)

***

Uros, noin 1,5v.

5.12.2008 Rami etsii uutta kotia allergian vuoksi. Rami on n. 1,5vuotias uros.

Omistajan kertomaa: Rami on yllättävän fiksu otus silloin kun se jaksaa yrittää, osaa odottaa, istua ja kaikki muut perus temput. Lenkeillä nenä maassa jatkuvasti eli ei aina huomioi lenkkeilyttäjää halutulla tavalla, paitsi jos on juustoa taskussa! Silloin ei juurikaan ongelmia ilmene! Toiset koirat tietenkin kiinnostaa nuorta urosta, mutta ei muuta kuin tutustumis- ja leikkimielessä. Kuitenkaan toisen uroksen kaveriksi ei Ramia luovuteta.

Pienten lapsien kanssa tulee hyvin toimeen eikä edes yritä leikkiä juuri muiden kun isännän kanssa, kaksivuotias voi ruokkia Ramia kädestä eikä tarvitse Ramin käytöstä pelätä. Rami osaa olla yksin kotona täydet työpäivät saamatta minkäänlaista hepulia taikka kohtausta, tosin lenkille on hyvä lähteä heti kun pystyy. Sen huomaa Ramista helposti kun ulos tekee mieli: haukottelee “vinkuvasti” kokoajan. Kotona Rami haukkuu kummalisia ääniä, mutta lopettaa heti kun tottuu niihin, eli voi ottaa vaikka kerrostalo asuntoon. Kaiken kaikkiaan rami on hyvä seurakoira josta luovutaan raskain mielin allergian vuoksi

***

24.10.2008 Rami sai oman kodin Tampereelta

***

Uros, noin 1-1,5v.

19.10.2008 Lisätty uusia kuvia!

10.10.2008 Rami täällä taas moro! Viime kuulumisten jälkeen onkin ehtinyt tapahtua paljon. Mä odottelen nykyään omaa kotiani Tampereella uusien ihmisten ja uuden tyttökoiran kanssa. Tuo uusi hoitaja oli kuulemma hiukan miettinyt, että kuinka mä sopeudun uuteen paikkaan, mutta tiättekö että hienosti! Mä vaan marssin sisälle taloon ja olin kun olisin täällä aina ollu.

Uusi tyttökaveri on kyllä aika narttu, se on pistäny mut alusta asti ojennukseen ja ehkä ihan hyväkin niin, sillä nyt meillä on kauheen kivaa enkä mä yhtään enää yritä nousta sen selkään. Tulevassakin kodissa saisi olla mulle narttukoira kaverina, ja mieluummin sitten tuollainen “justiina” sillä arempia mä en usko yhtä hyvin. Mä tykkään kovasti leikkiä leluilla niin yksin, ihmisen, kuin ton toisen koirankin kanssa. Ruoka on hyvää ja sitä ei koskaan ole riittävästi, tosin olen kuulemma laihassa kunnossa edelleen, mutta enhän mä kerkee lihomaan kun kokoajan on niin paljon touhuttavaa.

Lenkille mä olen valmis lähtemään koska tahansa! Hiukan pitää muille koirille haukkua (varsinkin jos tuo tyttö haukkuu ensin!) ja kiirehän mulla vähän meinaa olla jokapaikkaan. Hoitajan mukaan kuonopannan avulla mua on kuitenkin tosi helppo taluttaa.

Ihan yksin mä en hirveesti ole ollut, mutta ton tyttökoiran kanssa me pärjätään hienosti normaalit työpäivät täällä. Mitään en luvatonta en oo täällä tehny, paitsi pari kertaa ollaan ton tytön kanssa roskis levitelty. Mitäs jättävät sen eteiseen eivätkä vie ulos asti. Vieraille äänille haukun sisällä, mutta oikeastaan vain silloin kun toi hoitajakin on kotona. Mä kerron sille että nyt tuolla rapussa mekastetaan ja sitten se käskee mun olla hiljaa, ja siinä kohtaa olen hommani hoitanut. Mikään turhan räksyttäjä en kuitenkaan ole ja kerrostalossa nytkin aikaani kulutan.

Rapstutuksista ja huomiosta mä tykkään paljon ja usein nukunkin ton hoitajan vieressä yöni. Mustasukkainen en kuitenkaan ole ja usein hoitajalla on sylissään kaksi koiraa. Mulle haetaan nyt sellaista loppuelämän kotia, jossa ymmärretään mua ja halutaan touhuta mun kanssa. Kuulemma kokemustakin sais löytyä ja ihan pieniä lapsia mun vilkkauden takia ei sais olla. Jos nyt kuullostaisin sellaselta sun koiralta, niin otappa yhteyttä mun hoitajaani Hämyyn!

25.9.2008 Hoitokotiin päästyäni ja tyttökoiraan tutustuttuani olin uupunut pitkästä matkasta, ja nukuinkin hyvin koko yön. Minua kuitenkin jännitti joudunko lähtemään täältä heti aamulla ja jännityksissäni pissasin lattialle. Hieman noloahan tuo, koska olen sisäsiisti. Aamulla koitti iloinen yllätys kun minulle herättyäni laitettiin kaulapanta kaulaan. Minulle laitettiin kuonoon myös joku tyhmä hihna, joka ärsyttää minua, kun innokkaasti tahtoisin mennä eteenpäin. Mutta voi tätä riemua sillä minua viedään monta kertaa päivässä ulos ja saan ruokaa säännöllisesti. Kun tuo tyttökoira vielä minulle lämpiäisi niin kaikki olisi täydellistä! Eniten minua hämmästyttää oudot äänet kun en tiedä mistä ne tulevat, silloin saatan haukahtaa. Täällä niitä ei onneksi ole ollut paljoa joten olen ollut todella hiljaa.

Kaiken tämän lisäksi minua on harjattu ja käsitelty, ja kovasti on kehuttu
miten kiltti olen. Joskus olen kuulemma kiltimpi kuin tuo tyttö, ja sekö minut
tekeekin iloiseksi! Rapsutuksia olen kova kerjäämään, ja osaan olla niin söpö
että niitä paljon saankin. Kun minua silittää niin painaudun söpösti jalkoja vasten niin ettei kukaan voi olla minua silittämättä. Jotain pieniä ihmisiäkin täällä kävi, ja ne olivat tosi mukavia, mutta hieman pelkäsivät minua, kun innostuksissani yritin pussailla niitä! Tykkään siis kovasti myös pusutella, jos en muistanut sitä vielä kertoa!

Olin melko nätisti myös, kun he löysivät jotain poskestani, kuulemma punkki. Hieman piti heilutella päätä, kun en nähnyt mitä he tekivät, mutta yhtään se ei sattunut joten en siitä meteliä nostanut.

Hoitosetä ja täti ovat kummallisia. He ovat ravanneet ovesta ulos ja sisään
ilman mitään järkevää syytä. Minäpä olenkin vain kiltisti odottanut että he
tulevat takaisin. Luulivat kai että olisin tuhma tai jotain. Mutta minäpä
näytin heille että olenkin kiltti poika ja olin ihan hiljaa! Joskus he hieman
komentavat minua kun yritän heitä komentaa. Esimerkiksi jos ovat liian hitaita antamaan ruokaa ja joudun odottamaan.

Mutta nyt minua viedään suihkuun joten jatkan myöhemmin! En nyt muista mikä se
on, mutta veikkaan että se on jotain hyvää! Mikäli kuulostan kivalta pojalta,
ja haluat minut kotiisi niin älä epäröi soittaa! Haluaisin asettua aloilleni,
niin ettei minun tarvitse pelätä joutuvani taas uuteen paikkaan. -Rami-

ps. Pari uutta kuvaakin laitoin että näette millainen komistus olen! Toisessa
kuvassa olen myös sen söpön tytön kanssa!

22.8.2008 Morjensta taas! Tanja kävi mua tarhalla pitkästä aikaa moikkaamassa ja malttamattomana mä sitä häkissäni jo odottelinkin. Kyllähän musta täällä tarhalla kovasti tykätään ja vapaaehtoiset lenkittää mua välillä oikeen urakalla. Kuitenkin kaipaisin jo kovasti omaan kotiin sillä elämä tarhalla on melkoisen stressaavaa.

Vauhdilla mä Tanjaa aluksi vein perässäni, mutta melko nopeasti kyllä rauhotuin. Olihan paikalla myös pari muuta kaksijalkasta, joten ajattelin että nyt on meikäläisellä näytön paikka. Mikäpä siinä mulla ollessa kun naiset vuoronperään vattasta rapsuttelivat ja pitivät hyvänä:). Välillä mun piti näyttää niille kuinka istutaan ja siitä sitten sai nakkia palkinnoksi. Nakkien antaminen kesti välillä vaan liian kauan ja haukkumalla yritin hiukan nopeuttaa palvelua. Eipä tuo vaan näyttänyt toimivan.

Paikalle tuli myös semmonen nelijalkanen sakukaunotar ja yritin lähestyä sitä oikeen rauhallisesti ja ystävällisesti. Heiluttelin nartulle häntäänikin, mutta eipä se oikein lämmennyt meikäläiselle. Kai mun on tunnustettava, että narttu komensi mua oikeen urakalla ja minäpoikahan pelästyin ja väistin kauemmaksi. Nartuista kyllä tykkään, mutta noin tulista luonnetta kyllä jo hiukan säikkyän.

Mutta mikäli tällainen nuori, koulutettavissa oleva uros kolahtaa niin ottakaahan yhteyttä! -Rami-

18.7.2008 Se on Rami taas täs moro! Nyt ois päivitetty pari uutta kuvaa meikäläisestä sivuille. Edelleen etsin tositarkoituksella elinikäistä kumppania itselleni. -Rami-

2.7.2008 Moi! Täällä kirjottelee rasavilli “miehenalku” Rami. Ikää meikäläiseltä löytyy noin 1-1,5 vuotta eli parhaat vuodet onpi vielä edessä päin:)

Etsin itselleni tositarkoituksella elinikäistä kumppania jakamaan arjen ilot ja surut kanssani. Minut on jo kertaalleen hylätty ja en halua kokea sitä tuskaa enää uudelleen. Toivon sinulta löytyvän huumorintajua, pitkää pinnaa ja kokemusta kaltaisistani hurmureista. Olenhan sentään vasta nuori mies ja siten hiukan jääräpäinen ja kokeilunhaluinen.

Säkäkorkeudeltani olen noin 60 senttimetriä ja luonteeltani ihmisystävällinen ja kiltti, tosin melko äänekäs ja energinen sellainen joten en siis kaipaa mitään sohvaperunaa kaverikseni. Suosikkihommiani on talutushihnan repiminen ja kiskominen ja ylipäätään kovaa meneminen. Olen kyllä nopea oppimaan ja oivaltamaan jos minua vain osataan oikein ja johdonmukaisesti ohjaistaa.

Jos kiinnostuit tositarkoituksella ole ystävällinen ja ota Hämyyn yhteyttä. -Rami-