Ponni
Lisätty sivulle: 2011-01-05
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia kodista:
29.9.2012 Laitanpa pitkästä aikaa Ponnin kuulumisia ja kuvia. Ponnille kuuluu hyvää! Pienestä ja arasta hauvasta on kasvanut kaunis, pystykorvainen koiraneiti, joka ei ole enää ihan niin kauhean arka. Kaksivuotissynttäreitä vietettiin heinäkuussa. Kompakti, kymmenkiloinen minisaksanpaimenkoira herättää ihastusta kotona ja lenkillä. Ponnilla on suuret ja ilmeikkäät korvat, jotka tekevät siitä vähän pentumaisen näköisen.
Ponni on reipas,leikkisä ja vikkelä tyyppi, joka tulee loistavasti toimeen muiden koirien kanssa. Arkielämä ja yksinolo sujuu mutkattomasti ja sairasteluja ei ole ollut. Ponni rakastaa leikkimistä! Alussa ressukka osasi leikkiä vain yksin, mutta leikkii nykyisin mielellään niin yksin, yhdessä kuin toisten koirienkin kanssa. Parhaita ovat juoksu- ja vesileikit, sekä etsintäleikit joissa se tarkkanenäisenä pääsee loistamaan. Tästä syystä jäljestystä ja kanttarelliharjoituksia onkin aloiteltu. Leikin vastapainoksi Ponni rakastaa nokosia pehmeillä pedeillä. Rapsutuksista pidetään myös, ja niitä se osaa vaatia lisää tassulla kuopaisemalla.
Haasteena ovat ainoastaan kotiin tulevat vieraat ihmiset, joita Ponni pelkää edelleen kovasti. Harjoitukset jatkuvat koirakouluttajan ohjauksessa. Mutta toisaalta tutuiksi tulleista ihmisistä Ponni pitää aivan erityisen paljon, ja nauttii ihmisystäviensä seurasta.
Kaiken kaikkiaan Ponnin kanssa on siis mennyt hurjan hienosti. Tätä kirjoittaessani Ponni kuorsaa kaikki neljä tassua pitkänä petillä ja vaikuttaa ylen tyytyväiseltä koiralta. :)
6.3.2011 Ponni tuli meidän kahden aikuisen huusholliimme Helsinkiin noin seitsemän kuukauden ikäisenä, ja on asunut meillä nyt yli kuukauden. Odotettu uusi perheenjäsen kotiutui meille hyvin nopeasti. Alkuun Ponni arasteli ja väisteli meitä, mutta se meni ohi parissa päivässä.
Yöt Ponni on nukkunut alusta saakka sikeästi omassa petissään. Mutta aamulla, sekunnilleen samaan aikaan herätyskellon kanssa, ilmestyy neljä tassua ja innokas kuono meidän sänkyymme komentamaan lenkille! Kotona yksinoloon totuttelu on mennyt ilman suurta dramatiikkaa, mitä nyt parit pissat meidän sänkyymme. Merkeistä päätellen yksin ollessaan Ponni leikkii ja nukkuu eli on varsin kiltisti, välillä rahaa vaatteita ja tohveleita lattialle jos niihin käsiksi pääsee, mutta ei niitäkään pureskele rikki.
Ponni on aika pelokas uusia asioita ja etenkin ihmisiä kohtaan, mutta edistystä ja rohkeutta tulee joka päivä lisää. Hihnassa kauniisti kulkemista vielä treenataan, mutta muuten Ponni on kyllä tosi nokkela oppimaan uusia asioita. Ponni viihtyy hyvin toisten koirien seurassa, ja onkin löytänyt jo kivoja kavereita. Ainoa ongelma Ponnin kanssa on ollut vieraiden tulo meille kotiin, sillä alussa Ponni puolusti kotiaan haukkumalla lähes taukoamatta kaikkia vieraitamme. Tähän on saatu apua ja hyviä vinkkejä koirakouluttajalta. Suurin apu on saatu kuitenkin toisista koirista, jotka ovat tulleet meille kotiin kylään. Ponni ottaa selvästi mallia muiden koirien rennosta käytöksestä, ja vieraille haukkuminen ja stressaaminen ovat vähentyneet huomattavasti. Ponni suhtautuu muutenkin luottavaisesti sellaisiin ihmisiin, joilla on oma koira.
Ponni on veikeän leikkisä ja välillä on aika paljon vauhtia päällä, mutta rauhoittuminenkin onnistuu. Ulos meillä lähdetään mielellään ja haisteleminen, lumen kuopiminen ja juoksuhepulit ulkona jäällä ovat parasta! Vapaana ollessaan tyttö pysyy hyvällä etäisyydellä ja tulee luokse kun kutsutaan. Ruoka maistuu paremmin kuin hyvin, mutta toisinaan hieman valikoiden, hauvassa tuntuukin asustavan pieni kulinaristi. Kaikki on tähän mennessä sujunut paljon paremmin tämän aran pikkuneidin kanssa kuin ikinä uskalsimme odottaakaan! Luonnollisesti myös Ponnin isovanhemmat ja muu lähipiiri ovat aivan myytyjä kaunokaiselle. Jännää nähdä, mitä kaikkea Ponnin ensimmäinen kevät tuo tullessaan.
Terveisin, Ponni perheineen
***
Narttu, noin 7kk
15.1.2011 Ponni siirtyi Pärnun tarhalta kotihoitoon opettelemaan kotikoiran elämää. Lisätietoa tulossa myöhemmin.
5.1.2011 Ponni on noin 7-8 kuukauden ikäinen pienikokoinen tyttöpentu Pärnun tarhalla.
Ponni on hieman arka ja kestää hetken ennen kuin tyttö ei luiki luotani karkuun. Kun vihdoin pääsin Ponnin luokse, tyttö ei olisi millään enää halunnut pois sylistä. Kun Ponnin luottamuksen voittaa, kuoriutuu pienestä hyvin hellyydenkipeä sylihauva.
Ponni etsii kotia, jossa löytyy aikaa ja ymmärrystä aralle koiralle. Pentu jakaa häkin hieman vanhemman narttupennun kanssa. Tämä pari tulee hyvin toimeen. Tulevasta kodista voisi siis jo valmiiksi löytyä ystävällinen koira. Ponni sopii myös ainoaksi koiraksi, kunhan perheessä riittää huomiota tälle herkälle koiranalulle.
Ponni luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Ponnin kulukorvaus on 180 euroa.






