Polli

Lisätty sivulle: 2010-11-05

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Polli
24.4.2011 Polli sai kodin Tampereelta.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

7.6.2011 Polli on nyt asustellut Tampereella kuusi viikkoa ja yhteiselo sujuu hyvin. Jo hakumatkalla selvisi, että neiti on kovin reipas tyttö, joka ei paljon mistään hätkähtele. Uusia paikkoja, eri-ikäisiä ihmisiä, koiria ja asioita on kohdattu jos jonkin moisia. Kerrostaloasuminen onnistuu todella hyvin; Polli ei hauku juuri koskaan edes ulkona ja yksin osaa myös olla tosi nätisti. Sisällä neitokainen relaa eikä turhia häsellä.

Pitkä tarha-aika (kahdeksan kuukautta) on varmasti kerryttänyt tytölle haluja mennä ja tutkia maailmaa, joten puhtia piisaa lenkeille. Aamulla ja iltapäivällä ollaan tehty pitkät lenkit Kaupin urheilupuiston metsissä ja lähitienoon kävelyteillä. Metsäpoluilla juokseminen on Pollista ja emännästä tosi kivaa. Ihan canicrossaamiseksi menoa ei vielä voi kutsua kun nuuskuttelu tuppaa välillä olemaan kivempaa kuin juoksu. Näsijärvessä Polli kahlailee päivittäin ja onpa tyttö kaksi kertaa ottanut jo uintivetojakin, ensimmäisen kerran vähän vahingossa kun sinne humpsahti.

Koirakavereitakin on, molempia sukupuolia ja eri ikäisiä. Polli osaa leikkiä nätisti myös pennun kanssa ja sitä molemminpuolista iloa on ihana seurata. Ainoa treenattava asia on varmaankin yli-innokkuuden kitkeminen tytöstä; kaikki koirat pitäisi päästä nuuhkimaan ja Polli ei oikein ymmärrä että aina näin ei tehdä. Silloin hypähdellään remmissä ja välillä öristäänkin. Pikkuhiljaa ollaan edistytty kuitenkin tässäkin asiassa. Polli myös örpöttää leikkiessään mikä on aluksi ihmetyttänyt muutamia koirakamujen omistajia.

Tottelevaisuuskoulutusta ollaan tehty hiukan, “istu” ja erityisesti “maahan” menee hienosti, nyt työn alla on “paikka”, mikä on välillä ihan hirmuisen vaikeaa Pollista. Luoksetuloa on tarkoitus treenata nyt kunnolla, sillä maailman hajut ja näyt kyllä voittavat emännän kutsun vielä. Metsässä Polli on välillä saanut olla vapaana ja seuraa kyllä että emäntä ei katoa.

Polli antaa nätisti tehdä hoitotoimenpiteitä vaikka turkin pesu ei ollut yhtään mieleen. Korvat, silmät, tassut ja suun saa putsata ilman ongelmia. Nappulan suhteen neiti hieman nirsoilee, mutta nälkä vie onneksi voiton aina lopulta. Puruluut maittavat ja aktivointipallosta saa välillä kaivaa makkaraa. Palloista Polli tykkää ja pelailee niillä keskenäänkin. Tennispallon noutaminen sujuu jo jotenkuten.

Kaikenkaikkiaan Pollukka on ihan mahtava koiruus! Kiitoksia Rekku Rescuen ja Virumaan tarhan väelle!

***

Narttu, noin 1,5-2v.

Polli on n. 1,5-2 vuotias kaunotar, joka odottelee omaa kotiaan Virumaalla

13.11.2010 Pollin kaunis ja todella “tyttömäinen” ulkonäkö ei jää varmasti tarhalla keltään huomaamatta, ja lenkillehän tämäkin kaunokainen on otettava. Polli on mukava talutettava, vaikka toki tyttöstä maailman hajut ja myyrien kolot kiinnostivat :) Lenkillä eivät nakit neidolle kelvanneet, vaan ne syljettiin pois. Rapsutukset sen sijaan olivat Pollin mielestä tosi pop, ja niitä neitokainen sitten hakikin aktiivisesti. Kameraa Polli selvästi arasteli ja olisi mieluusti katsellut kaikkialle muualle paitsi siihen. Arastelussaan Polli selvästi turvasi taluttajaansa ja kameraakin uskallettiin tarkemmin tutkia meikäläisen jalkojen takaa. Voisin uskoa että uudessa kodissa tulee olemaan Pollille vielä monta uutta ja ihmeellistä asiaa, ja tästä syystä neiti tarvitsee omistajan johon se pystyy turvaamaan. Myöskään kaupungin keskusta/muu vilkas alue ei välttämättä ole Pollin asuinaluetta. Polli on n. 55-60cm korkea neitonen.

Polli luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Uusi omistaja noutaa Pollin Tallinnasta. Omistajalla on myös mahdollisuus lähteä noutamaan Pollia suoraan tarhalta yhdistyksen edustajan kanssa.
Kulukorvaus 150 euroa