Pikku (nyk. Morris)
Lisätty sivulle: 2015-03-30
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
19.4.2015 Pikku-Morriksen kotiutuminen meille on sujunut hyvin. Vaikuttaa mukavalta normaalilta kotikoiralta:) Syö hyvin ja nukkuu rauhallisesti yöt omassa pesässään. Tosin kaikki muutkin uuden kodin mahdolliset makuupaikat on testattu, kuten kuvista näkyy! Olemme kiitollisia, että saimme näin hyvin meille sopeutuvan koiran:)
***
Leikattu uros, noin 5 v.
30.3.2015 Pikku oli tarhalle joutuessaan alussa kovin peloissaan. Pikku on ystävällinen ihmisille ja lenkillä käy mieluusti, mutta alkuun uudet ihmiset jännittävät poikaa. Stressaa jonkun verran tarhaolosuhteista. Saattaa puolustaa ruokaansa. Pikku etsii kotia joko ainoana koirana tai pienemmän ystävällisen nartun kaverina. Perheessä ei tulisi olla ihan pieniä lapsia arkuuden takia. Pikku painaa n. 7 kg.
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä sekä leikattuna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen Eviran vaatimuksia noudattaen. Koiran mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun. Kulukorvaus leikatusta uroskoirasta on 250 euroa.






