Pettu

13.6.2007 Pettu sai uuden kodin Kuopiosta kahden kissan kaverina.

***

Kuulumisia kodista:

25.1.2009 Moip! Kyllähän tuo ihan himoliikkuja on. Isän kanssa saattavat ulkoilla kolmekin tuntia päivässä, koiran tahtiin. Aika hyvin tuo liukkaallakin pärjää, pidetään pitkiä kynsiä ihan nastoitusmielessä ja etsiytyy vikkelästi lumelle. Hyvät pohjat kunnolle saatiin kesällä kun oltiin kolmisen kuukautta mökillä putkeen, koira sai siellä omaan tahtiin juoksennella ja kyllähän se juoksikin, saaressa. Vahti ja juoksi ja kaivoi kirsu verillä. Järveen tuota ei saa millään ja veneessäkin on aika kamalaa vaikka kuin pelastusliivit päällä.

Aika jännä sinänsä, ell sanoi vissiin silloin että luuston perusteella koira ei enää kasvaisi mutta ensimmäisen vuoden kasvoi korkeutta ja viimeisen puoli vuotta jykevyyttä. Oli siis ihan kersa meille tullessaan.

Koirakoulu on koeran mielestä maailman ihaninta. Ihan syväntä lämmittää kun toinen niin iloisena ja tomerana tottelee.

Tässäpä kuvia loppuvuodelta. Ensimmäinen marraskuulta. Valokuvamalli mikä valokuvamalli, peitto suussa. Toisessa ollaan jouluna pihalla ja kolmannessa köllötetään. Aika tyypillistä Pettua :)

Mutta nyt lumilenkille jäälle, päästänen lupsukaisen vähän nuuskimaan ilman remmiä. Voikaa paksusti siellä etelässä! Anna

23.1.2009 Moi! Tuollapa yksi hra Lupsukainen parhaillaan matolla köllii ja unia näkee. Vähän on elämänmuutosta puskenut kun omille ihmisille tuli ero, ja miesomis muutti Jyväskylään. Aluksi oli kova ikävä toisella silmin nähden mutta nyt on jo homma tasoittunut. Isona ja korvaamattomana apuna on ollut isäni, jonka luona Pettula on ollut päivähoidossa minun ollessani duunissa ja koulussa. Leskimies kävelee nykyään polleena Pettupojan kanssa kaupungilla ja tädit tulevat juttelemaan :)

Hierontaa harrastetaan säännöllisesti eikä nyt silmin nähden kipuja ole ollut. Vieläkinhän tuo remmirähjää mutta isän kanssa höpätessä homma on jäänyt minimiin – nykyään tuolla on jopa remmikaverikoiria! Viuviuviu vaan kuuluu kun pitää kaverien luo päästä. Hirveesti rähjäämistä saapi vähemmäksi sillä että koeralla on riittävästi liikuntaa; sadepäivinä tuota ei saa pysymään ulkona vaikka miten kiskoisi, ja useamman sadepäivän jälkeen kovasti haukutaan taas vieraille. Puistoilemaan ei olla lähdetty ollenkaan kun otus on niin pomoa niin pomoa ja samalla hirmu arka.

Vieraita pitää muistaa varoittaa että jos Pettu on sitä mieltä että ei saa enää silittää, hän vilauttaa hammasta. Ei pure, mutta heilauttaa päätä jos kokee olonsa ahdistetuksi. Se on pikkuisen harmillista kun kaverilla on kaksivuotias, jonka lempihupia on koiran takaa-ajo. No, siinäpä oppivat molemmin puolin ja molempia vahditaan kyllä kuin haukkaa.

Ripset on edelleen hurmaavat! Aika mukava tuon kanssa on kulkea, ihmiset tulevat paljon juttusille, aikuisista miehistä kuoriutuu sekunnissa pikkupoika ja tuikeat mummutkin hymyilevät. On joitain ikäviä kommenttejakin kuulunut mutta kertovat lähinnä kommentoivasta itsestään. En harmi kyllä nyt ole kotikoneella jossa olisi ollut höppäkuvia joululta mutta pistän perässä. Talven jatkoa Rekkuväelle! Anna

***

Kastroitu uros, noin 1v.

11.5.2007 Pettu etsii uudelleen kotia. Perheen toinen uroskoira ei valitettavasti yrityksistä huolimatta hyväksy Pettua. Pettulle paras kotivaihtoehto olisi ainoana koirana tai narttukoiran kaverina. Pettu tulee toimeen kissojen kanssa erittäin hyvin. Petun vasen takajalka on amputoitu onnettomuuden seurauksena. Petulle puuttuva jalka ei ole hidaste, se pärjää siinä kuin mikä tahansa muukin koira. Uusi koti ei kuitenkaan tule olemaan talossa, jossa Pettu joutuu kiipeämään portaita. Uuden omistajan pitää sitoutua huollattamaan Petun lihaksia hierojalla tulevaisuudessakin. Pettu on Kuopiossa.

Koti kertoo: Pieni Pettu Prinssi Pippuri Leipänen hurmaa kaikki. On suorastaan ihme, miten kolmella töppöjalallaan huimaa vauhtia viilettävä elämäniloinen pakkaus on säilyttänyt iloisen ja leikkisän persoonallisuutensa kaiken kokemansa jälkeen. Pettu rakastaa palloja ja leluja. Hän leikkii hassusti itsestäänkin leluillaan paljon. Puruluut ovat myös aarteita. Jopa niin, että Pettu vahtii niitä ja oma paikka/peti on Petun oma reviiri, missä pitää saada olla rauhassa. Vihainen Pettu ei ole. Kun on vihdoinkin saanut jotain ihan omaa, ei niistä voi luopua. Eikä tarvitsekaan. Ne Pettu on varmasti ansainnut. Siksipä Pettua ei voi suositella perheeseen missä on pieniä lapsia.

Kissa- ja narttukoirakamut olisi kyllä kivoja. Pettu tykkää kovasti talon kissoista. Ja kissat Petusta, tietysti pienen säädyllisen tutustumisen jälkeen. Kissat saa olla ihan rauhassa, Pettu ei jahtaa eikä ahdistele turhia. Myös talon vanha narttukoira on Petusta ihana. Ja Pettu kohtelee herrasmiehen tavoin vanhaa arvokasta sydänvikaista ladya. Eli kaikenkaikkiaan, Pettu on aivan ihana koira. Oikeastaan unelmakoira. Petusta löytyy kaikki ne hyvät puolet, mitä koirasta voi toivoa.

Talossa asuu myös 1-vuotias bernhardinkoira uros. Kiltti ja lempeä jätti. Ainakin siihen asti, kun Pettu saapui taloon. Suruksemme saimme todeta, ettei yhteiselo saman katon alla onnistukaan herroilta, vaikka niin toivoimme ja kovasti yritimme. Jätti kokee Petun suureksi uhkaksi, ja on valmis taistelemaan henkeen ja vereen asemastaan perheessä. Jätin stressitaso on noussut jo siihen pisteeseen, että hän hyökkäilee vanhan sydänvikaisen nartun päälle, verisin seurauksin.

Pettu odottaa uutta kotia, omaa huolta pitävää ja rakastavaa ihmistä saunaosastolla eristettynä muusta perheestä. Pienen Pettu Prinssin, elämän kaltoinkohteleman sitkeän selviytyjän olisi aika saada se viimeinen oikea koti, jossa ketään eikä mitään tarvitse enää koskaan pelätä. Tilanne on räjähdysaltis, joten jo sen takia kodin löytymisellä on kiire.

***

17.3.2007 Pettu sai kodin Kuopiosta kahden koiran ja kolmen kissan kaverina.

***

Uros, noin 2v.

15.3.2007 Pettu on ollut meillä hoidossa nyt pian 1 1/2 kuukautta. Ensimmäiset päivät Pettu totutteli täkäläiseen elämänmenoon ulvomalla, vinkumalla ja hieman haukkumallakin. Välillä olimmekin ihmeissämme, miksi koira ulvoo, vaikka se oli juuri tullut ulkoa, vatsa oli täynnä ruokaa, ihmiset ja lelut olivat lähellä ja kipulääkettäkin oli otettu. Nyt ulvominen ja muu rauhattomuus on mennyttä elämää. Tai oikeastaan, kyllä Pettu edelleen ulvoo ja pitää erilaisia ääniä. Nyt niiden sävy vaan on muuttunut “Apua, kauheeta, nyt sattuu kauheesti, mua tapetaan” -tyylisistä kailotuksista käskevämmiksi ja iloisemmiksi tervehdyksiksi ja hoputuksiksi.

Tänäänkin Pettu ulvoi makuuhuoneen sängyllä kuullessaan miehen tulevan töistä. Petun häntä vipatti ja kun mies ei Petun mielestä mennyt tarpeeksi nopeasti koiraa tervehtimään kutsuhuudoista huolimatta, Pettu hyppäsi alas sängyltä ja juoksi itse eteiseen antamaan miehelle naaman täydeltä pusuja. Petun TODELLA persoonallinen äänimaailma ei vieläkään ole meille täysin auennut, se on niin monimutkainen ja monipuolinen. :) Petulle en voisi kuvitellakaan käyttäväni sitruunapantaa tai mitään, mikä estäisi Pettua kertomasta omia juttujaan. Pettu ei loilottele turhaan, sillä on vakavaa asiaa. :)

Alkuajat, eli ensimmäisen kuukauden, panostimme rauhallisen elämän tarjoamiseen Petulle. Elämä oli tavallista sisällä oloa, lepäilyä, ulkona käyskentelyä ja itsetunnon kehittämistä. Ruokaa Pettu sai syödä niin paljon kuin halusi. Pettu oli alipainoinen, mutta siitä huolimatta kaukana ahneesta. Painoa Pettu keräsi kuukauden aikana ehkä korkeintaan kilon. Vakaa elämänrytmi teki Petulle hyvää. Se alkoi leikkimään ja loikkimaan ilosta. Petun lempileluja ovat pallot. Palloja Pettu jaksaa pyöritellä ja niillä se käy tökkimässä ihmistä toivoen ihmistä liittymään leikkiin. Oman koiramme samoin kuin muidenkin kanssa Pettu paini ja leikki mielellään. Tyttökoirat saavat Pojan tepsuttelemaan onnesta soikeana, mutta leikkikaveriksi käy kuka vaan. Pettu tietää omat rajoitteensa ja laskeutuu helposti painimaan maasta käsin, missä ei ole kaatumisvaaraa. Minusta on näyttänyt siltä kuin moni koira tajuaisi Petun rajat ja ne otetaan kahdenkeskisissä leikeissä YLEENSÄ huomioon. Pettu tietysti kiljaisee, jos joku jyrää. Kiintoisaa on ollut nähdä, miten muut koirat menevät maasta käsin leikkimään Petun esimerkistä. Jos Pettu alussa olikin alistuva, eikä uskaltanut pitää puoliaan, on se nykyään itsetietoinen koira, joka ulkonakin viheltelee ohikulkeville koirille omaperäisellä tavallaan. Joskus huutelu kuulostaa siltä kuin Pettua tallottaisiin varpaille. Niin, ja ei Pettu mikään turha vahtikaan ole. Kyllä se osaa murahtaa vieraille ihmisille, jos nämä näyttävät Petun mielestä epäilyttäviltä. On ollut hienoa seurata, miten takkuisen huopaantuneesta “laamasta” on kuoriutunut kaunis, elämäniloinen, pallohullu villakoirapoika.

Aluksi yksinjääminen oli Petulle kauheaa, ja varmasti se oli sitä naapureillekin. Teippasin pari anteeksipyyntölappua talon seinille ja toivoin, ettei kukaan valittaisi äänekkäästä kerrostaloasukista. Ja hyvin tuntuivat ihmiset ymmärtävät, ainakaan ei kukaan ole mitään pahaa sanonut. Päinvastoin seinänaapuri harmitteli Petun kurjaa menneisyyttä luettuaan lappuseni. Palkkana yksinjäämisestä ja vaihtoehtona uloslähtemiselle Pettu sai ja saa edelleenkin possunkorvan tai ydinluun. Pettu rakastaa uloslähtemistä ja huomatessaan ihmisten pukevan ensimmäistä ulkovaatetta, alkaa Pettu trampata takajaloillaan, se hyppii ilmaan ja pyörii piruetteja. Ydinluilla lahjominen oli kuitenkin varsin hyväksyttävää Petun mielestä, koska saadessaan herkun poika näytti käyvän kanssamme sanattoman keskustelun: “Mitäääh, en pääsekään mukaan? Byääh. Ai, saan ydinluun! Okei, moikka!” Aidoista luista on ollut sekin hyöty, että Petun hampaat ovat kirkastuneet silmissä. Hampaissa oli ennen ruskeankeltaisia hammaskiviläikkiä. Ennen niin pahanhajuinen hengityskin haisee nykyään enää vain koiran hengitykseltä. Pettu oli menneisyydessään turhautuneena pureskellut häkkiään (tai ketjuaan) niin, että etuhampaat ovat kuluneet. Pettu varmasti osaa arvostaa herkkujen pureskelua metallin sijaan. Herkut ja makuupaikka ovatkin Petulle niin tärkeitä, että se häätää tunkeilevat koirat murahduksella kauemmas. Ja hyvä niin, kyllä Pettukin paikkansa ansaitsee.

Hoitotoimenpiteiden tekeminen Petulle on ollut varsin mielenkiintoinen oppikoulu. Ensimmäinen pesu oli Petusta kauhistus ja toinenkin pesu vielä hirveä. Pesun aikana Petun nenästä! ilmoille kaikunut ääni etsii vertaistaan. Joka kerta tehtävät toimenpiteet ovat onneksi tulleet helpommiksi – ja vähemmän äänekkäiksi. ;) Pettu olisi leikkauksen jälkeen niin mielellään hoitanut itsekin itseään, että sille jouduttiin laittamaan oman kaulurin päälle toinen, isompi, kauluri. Pettu Notkea oppi asettelemaan kaulurin sellaiseen asentoon, että ylsi nuolemaan tikkejä. Nyt Pettu antaa hieroa itseään, siltä saa saksia takkuja pois, silmiä saa puhdistaa jne. Petulla oli alusta asti kova halu luottaa ihmisiin!

Autossa matkustaminen on nostattanut Petun mieleen säveliä aariasta. Ja ne ovat kanssamatkustajat saaneet kuulla – korkealta ja kovaa. :) Tällä viikolla tehdyt matkat Pettu oli jo ajoittain hiljaakin! Kyllä se vielä oppii. Aänen sävy on autossa muuttunut kauhistuneesta kummastelevaksi.

Petun amputaatioleikkaus tehtiin 2.3. Sen jälkeen vastarakennettu luottamussuhteemme Petun kanssa joutui todella koville. Pari päivää leikkauksen jälkeen poistettu kipulaastari teki revittäessä niin kipeää, että Pettu suuttui. Sen jälkeen murina ja rähähtely tulivat tutuiksi eleiksi, kun hääräsimme Petun luona toimenpiteitä, joiden luonteesta Pettu ei ollut varma. Eikä ihme, että Pettu säikähti. Pettuhan oli todella sairas niin ison leikkauksen jälkeen. Se pelkäsi, että teemme sille taas jotain yhtä ikävää. Koskaan emme Pettua moittineet irvistelystä tai murinasta. Uskoimme koiran varoituksia ja annoimme sille aikaa rauhoittua itsekseen ennen kuin toimenpidettä jatkettiin. Ja aina kaikki saatiin tehtyä!

Lääkkeitä Pettu joutui syömään aamuin illoin. Aluksi Petulle määrätty Metacam ei auttanut kipuun, joten saimme onneksi pyytämällä lisäapua. Kolmena yönä Petun oloa helpotettiin Diapamilla, koska muuten koiran nukkumisesta ei tullut YHTÄÄN mitään. Pettu vinkui koko ajan, enintään 5 minuuttia se saattoi olla hiljaa. Antibioottia Pettu söi 10 päivää. Kipulääke vaihtui Rimadyliin, joka on niin herkullisen maksanmakuista, että koirat suorastaan rakastavat sitä. No, ei Pettu. Joka päivä oli sama ongelma edessä – mitä herkkua keksisimme, että Petun saa huijattua ottamaan päivän lääkkeet (yhteensä 8 osassa). Milloin tehosi juusto, milloin voi, myös makkara, lihapullat, maksamakkara, neu ja naudanlihasuikaleet ainakin tuli kokeiltua ja käytettyä. Ei olisi ollut ihme, jos Petusta olisi tullut nirso rakki. Mutta ei hätää, kyllä Petulle ruoka alkoi maistua, kun reilu viikko oli vierähtänyt. Siihen asti oli kaikki pitänyt kädestä syöttää.

Petun yleiskunto oli jo tullessa heikohko. Ja leikkauksen jälkeen se luonnollisesti laski, koska Petulla oli lääkärin määräämä ehdoton liikuntakielto. Ulkona sai käväistä asioilla ja sitten takaisin kotiin lepäämään. Ja eipä Pettu tosiaan pitkään olisi jaksanutkaan liikkua. Koira mielellään pysähtyi nojaamaan seinään tai laskeutui maahan makoilemaan, jos tuli joku pysähdys. Keholla on kova sopeutuminen siihen, että sen rakenne on nyt erilainen. Pettu on amputaation jälkeen saanut Tens-sähkövirtahoitoa lievittämään lihasjäykkyyttä ja helpottamaan lihasrasituksesta johtuvaa kipua. En olisi ikinä uskonut, että koira voi nauttia sähköimpulsseista niin paljon! Elektrodien alkaessa sykkiä jännittynyt Pettu retkahti kyljelleen, sulki silmänsä ja nukahti rentouttavan näköiseen uneen. Tulevalla omistajalla on luvassa pitkä prosessi hoidattaa Petun olemattomia lihaksia kuntoon korvaamaan puuttuva jalka. Jalan säilyttäminen olisi ollut turhaa, koska siitä ei juuri hyötyä ollut, mutta kipuja sitäkin enemmän.

Pettu tuli meille tänne Turkuun alunperin hoitoon siksi, että täällä Petun tiedettiin saavan asianmukaista hoitoa ortopediltä. Nyt yhteinen aikamme on loppumaisillaan ja pian Pettu muuttaa omaan kotiin. Pettu on todella ihana koira, aivan tosi hellyttävä sylihalimussukka. Pettu näyttää höpsöltä Ransu-koiralta. Pettu on niin uskomattoman anteeksiantavainen ja haluaa uskoa ihmisistä parasta. Pettu on yhdellä sanalla kuvattuna KILTTI. Se on kiltti ihmisille, kiltti toisille koirille ja käsittämättömn kiltti kissoille. Pettu antaa kissojen olla aivan rauhassa vaikka kainalossaan nukkumassa. Petussa ei ole kuin yksi vika. Se todennäköisesti lähtisi viipottamaan tyttökoirien hajujen perään, jos saisi tilaisuuden. Kerran lenkillä Petun hihnasta petti lukko ja silloin oltiikin hätää kärsimässä. Yksi rampa jalka ei Petun vauhtia hidastanut! Viekkaudella sain tuon koiramaailman hurmurin onneksi kiinni. Sydän tykytti vielä pitkään sen jälkeen. Eiköhän nuo menohalutkin vähene, kun Pettu käy kunnolla toivuttuaan ja kotiuduttuaan eläinlääkärin pakeilla nipsnapsleikkauksessa.

Alunperin vasen takajalka ei edes ollut se suurin murhe, kun Pettu vietiin ensimmäistä kertaa eläinlääkärille Virossa. Petun oikeassa takajalassa oli nimittäin selvä haavauma ja noin 2-3 sentin levyinen tiukka rinkula, joka vaikutti siltä kuin karvoihin olisi tarttunut pikeä ja jalka oli vaarassa joutua kuolioon, ellei jo ollut. Onneksi kiristävä rinkula saatiin trimmauksen yhteydessä irti. Vielä nytkin jalassa huomaa jäljet tästä rinkulasta. Petun turkki on kasvanut trimmauksen jälkeen. Tullessaan Petulta puuttui kuononpääliskarvat, jotka nekin ovat nyt kasvaneet paikoilleen kauniin vaaleina. Muuten Petun iho on koko Suomessaoloajan ollut hyvässä kunnossa. Eli terve koira noin muuten. :)

Minusta Petun vasemman jalan operoiminen oli oikea päätös. Kun kahdelta eläinlääkäriltä suoraan kysyin, mikä heidän mielipiteensä Petusta on, niin heidän mielestään eutanasia EI ollut se heidän tarjoamansa vaihtoehto. Pohdiskellessani klinikalla ääneen ihmisten suhtautumista kolmijalkaiseen koiraan, niin eläinlääkäri muistutti minua, etteivät nämä ihmiset ymmärrä Petun olleen todellisuudessa kolmijalkainen jo pitkään. Kolmijalkaisenakin Pettu juoksee, hyppii, tekee asiat ulos normaalisti jne. Koiran sopeutumiskyky on uskomaton! Petun lopettaminen olisi minun mielestäni ollut silkkaa elämän haaskausta. Pettu näyttää aivan liian eläväiseltä mennäkseen piikille. :) Kun nyt katson tarha-aikaisia kuvia Petusta, en voi olla ihmettelemättä sitä, miten ja miksi ihmeessä tämä kaunis koira on sellaiseen kuntoon joutunut. Pettua ei niistä kuvista edes tunnista. Kiitos kaikille, jotka tuitte Petun pääsyä leikkaukseen!

5.2.2007 Petun huopamöykkyjen alta on paljastunut noin 1-vuotias villakoira- terrieripoika. Pettu on hento poika, paino tällä hetkellä 16 kg. Pettu tuli eilen Suomeen. Pettu on reipas poika ja helppo käsiteltävä. Järkyttävän hajunsa vuoksi hoitoon tottumaton Pettu pääsi kotihoidossa ensimmäiseksi shampoopesulle. Pesu sujui yllättävän helposti yhdeltä ihmiseltä. Avuksi tarvittiin vain pyyhe koiran jalkojen alle, jotta Pettu pysyi kylpyhuoneessa pystyssä. Liukkaat lattiat eivät sovi pojalle. Jalkapuolen ulkokuoren alta löytyy oikea mies. Pettu merkkailee reviiriään touhukkaasti ja tyttökoirat ovat tosi mielenkiintoisia. Mikään tunkeilija Pettu ei ole. Hoitokodin leikattu narttu saa olla rauhassa niin halutessaan. Pettu on tullut toimeen kaikkien koirien kanssa. Myös kissat ovat olleet ok.

Autossa kulkeminen on Petulle uusi kokemus, silloin jänskättää ja pitää loikauttaa ilmoille ulahduksia. Tässä asiassa on edistytty nopeasti siihen pisteeseen, että täysaikaisesta ulinasta on päästy vain satunnaisiin ölähdyksiin. Sisällä Pettua hirvitti hoitokodissa aluksi vieras paikka ja vieraat eläimet. Ihmetys kuului toiseen huoneeseen vinkumisena, joka kyllä loppui aikanaan alkaakseen sitten uudelleen. Pettu asettelee itseään makuulle pitkään pyörien, vinkuminen voi johtua ihan kivuistakin. Pettua totutetaan alusta asti siihen, ettei yksin jääminen tarkoita hylkäämistä, eikä sisällä tarvitse olla ihmisessä koko ajan kiinni. Tällä pyritään ehkäisemään eroahdistusta, josta Pettu virolaisessa hoitopaikassaan kärsi.

Tämänpäiväisessä eläinlääkäritarkastuksessa Pettu käyttäytyi mallikkaasti ja eläinlääkäri ihastelikin Petun hyvää luonnetta. Pettu kuvattiin röntgenissä ja diagnoosi on tämä: “Vasemmassa reisiluussa vanha murtuma, johon on kehittynyt valenivel puoliväliin. Jalka tästä n 60 asteen kulmassa, hiukan liikkuva, tästä kohtaa erittäin kipeä. Jalka on lyhentynyt lähes 10 cm. Hoitamaton murtuma on johtanut lihaskontraktioon, joka on aiheuttanut sen että alaraaja on jäykistynyt suoraksi, polvi ja kinner ei taivu lainkaan, ja jalassa on voimakas lihaskato. Koska vamma on vanha ja jalka toimintakyvytön, suosittelen amputaatiota ainoana hoitovaihtoehtona, tällä saadaan valenivelen aiheuttama kipu pois.” Amputaation hinnaksi arvioitiin 500 euroa. Reisiluun murtuma on todennäköisesti kolarin seurausta.

5.1.2007 Pettu on n. 2-vuotias keskikokoinen uroskoira, joka on ollut Haapsalun varjupaikissa noin kuukauden ajan. Pettun turkki on järkyttävässä kunnossa, niin pahasti huopaantunutta turkkia en ole aiemmin nähnyt. Iho oli myös paikoin tulehtunut ja mätivä koska huopaantunut, likainen ja kostea turkki ei ole päästänyt ihoa hengittämään. Pettun ongelmat eivät lopu tähän, sen toinen takajalka on ilmeisesti jonkun onnettomuuden seurauksena surkastunut ja lihakseton.

Onnettomasta ulkomuodostaan huolimatta häkistä päästyä Pettu oli reipas ja pirteä, mutta se tarvitsee paljon hoitoa voidakseen paremmin. Yhdistyksemme yrittää auttaa Pettua tällä tavoin, koska eläinlääkäri ei Haapsalussa suostunut lopettamaan sitä. Lisäksi maksamme Pettun eläinlääkärikulut sen hoidosta Viron puolelle. Pettua ei luovuteta kerrostaloon eikä ensimmäiseksi koiraksi. Pettun uusi omistaja hakee koiran Virosta yhdistyksen avustuksella. Luovutusmaksu 150 e.