Peto

Lisätty sivulle: 2007-01-15

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Peto
8/2004 Peto sai oman kodin Huittisista rottweilerin kaverina

***

Kuulumisia kodista

2.1.2008 Petohan haettiin virosta 2005 kesällä ja silloin sillä todettiin Viron eläinlääkärissä sydämen vajaa toiminta ja munuaisten vajaatoiminta. Pedolle kertyy nestettä sydän pussiin ja ruokakin tulee olla omanlaistansa. Eläinlääkärissä veikattiin sen elin iäksi puoli vuotta tai vastaavaa.

Nyt on kuitenkin jo vuosi 2008 ja Pedosta kyllä huomaa, että se nauttii elämästään Suomessa. Ihmisten ympärillä se on iloinen ja tuppaa jokaisen syliin kenet vaan hiemankin tuntee. Täysin vieraita se vieläkin hieman ujostelee, mutta joka tapauksessa se on edelleen pirteä ja hyvävointinen. Oikean lääkityksen ja ruokamuutoksien johdosta se ei enää niin usein tee vahinkoja sisälle. Meillä on edelleen toinenkin koira, rottweiler josta Peto otti yliotteen jo ensimmäisellä mulkaisulla pihaan tulessaan. Näin on edelleen, koirien marssijärjestys on edelleen selvä.

Mielellään Peto lähtee tutkimaan metsässä ja vieraissa käydessämme uusia paikkoja, muttei silti päästä meitä silmistään vaan pitää kyllä huolen, että pääsee aina takaisin kotiin. Lenkiltä sillä tulee aina kiire takaisin lämpimään. Pitkiäkin lenkkejä se silti jaksaa tehdä, eikä siitä ikinä näy väsymisen merkkejä. Leluista se ei vieläkään ole saanut mitään käsitystä, mutta kai se on jo tuollaisella 11vuotiaalla papparaisella normaalia ettei lelut kiinnosta. Joskus se kyllä innostuukin niistä ja se on hauskaa katseltavaa kun hyppii ja pomppii niiden perässä.

Eläinlääkärissä käydessämme lääkäri on aina sanonut, että sydän sillä lyö miten
sattuu ja kuulostaa pahalta. Muttei se tunnu mitenkään Pedon menoa haittaavan eikä näy kyllä mitenkään päälle päin. T: Rami, Miia, Peto ja Rasmus

5/2005 Täällä on menny kaikki ihan kivasti. Peto on ollut viime ajat terve, eikä vatsan löysyys, eikä tärinäkään enää vaivaa. Pedon tärisi meille tullessaan aina kamalasti ja sen vuoksi kävimmekin asian tiimoilta lääkärissä, kunhan Peto oli meille kunnolla kotiutunut. Silti otettiin verta ja tutkittiin kahteenkin otteeseen. Sitten munuaisista vika löytyikin ja nyt Pedolla on erikois ruokavalio ollut jo monta kuukautta. Ruokaa saa vain eläinlääkäristä ja sen joutuu tilaamaan. Mutta tärinä on täysin lakannut, samoin nesteenpoisto lääkkeeseen on löytynyt sopiva annos, nyt se saa jo pidäteltyä pissansa aika hyvin. Välillä lirahtaa sisällekin, mutta ei se ole vaarallista. Onneksi toinen koiramme Rasmus rottweiler ei kuitenkaan merkkaa sisälle, vaikka ulkona aina jonossa pissalla käyvätkin.

Rasmus yrittää aina välillä saada Petoa mukaan leikkiinkin, mutta siihen ei Peto suurena johtajana tietenkään lähde vaan murahtaa vaan päälle ja 10 kertaa suurempi Rasmus poistuu takavasemmalle. Peto on ottanut koirista alun alkaen selkeän johtajan roolin. Hyvä niin, on ehkä meillekin helpompaa. Kynsien leikkuut ja muut hoitotoimenpiteet luonaa niin hyvin kuin vain voi toivoa. Peto ei koita tilanteesta pois vaan, paremminkin nukahtaa syliin kun viilataan tai leikataan kynsiä. Sänky on sille maailman paras paikka ja se saakin núkkua vieressämme pää tyynyllä. Joskus nukkuu myös sängyn alla Rasmuksen kanssa. Ulkona se tykkää olla, mutta todella harvoin osaa ulkona rentoutua ja heittää makuulle. Kova touhu on aina päällä ja pienikin poissa olo kyllä huomataan. Tervetulleiksi toivotukset ovat mahdottomat, joskus rasittaviakin kun ei meinaa pomppiminen ja syliin tuleminen loppua millään. Kova vahtikoirakin se on, kun Rasmus murahtaa ulkoa kuuluvaa ääntä alkaa Peto myös haukkumaan ja ryntää kiukkuisena ovelle. Harvemmin kuitenkaan kukaan edes tulee, mutta hyvä kun yrittää =) Hyvää kevään jatkoa ja kesää kaikille!!

***

Uros, noin 8v.

Peto on n. 8-vuotias poika, joka tuotiin kodista tarhalle omistjan jouduttua sairaalaan. Virossa eläinlääkärissä pojalla todettiin sydänvika, johon se sai lääkkeet. Hellyyttävä herra, joka vie sydämen tuijottamalla suurilla silmillään suoraan silmiin. Peto oli laihassa kunnossa.

Peto on voinut hyvin meillä ollessaan ja piristynyt päivä päivältä enemmän
ja enemmän. Sydänlääkityksestä johtuen se pissii ja juo kuin hevonen.

Rasmuksen kanssa on tullut hyvin toimeen, tosin heti muutaman päivä meille
tulon jälkeen se otti niistä kahdesta johtaja aseman ja 50kg painavampi
Rotikka alentuu sille mukisematta, pari pientä rähähdystä on pedon puolelta
tullut Rassille, mutta ei mitään vakavaa.Lenkeillä käydään ja siellä Peto liikkuu häntä pystyssä ja haistelee iloisena, sen minkä meidän vierestä rohkeaa lähteä. Kotiin tullessa häntä heiluu jo iloisesti.

Ruualle se on melko nirso noin hoikaksi pojaksi, mutta makkara kelpaa joskus
kinkkukin menee. Tänään ostettiin Luppaa ja se näytti maistuvan, mutta on
vähän niinkuin vettä jois. Et muutakin tarvis saada syömään jossa olis
jotain ravintoa, rasvaa ja proteiinia.Vajaassa kahdessa viikossa on tullut puolisen kiloa lisää, eikä kylkiluut tunnu enää niin pahasti. Painoa on jo kokonaiset 7,2 kiloa. Iso poika jo =) Narussa Petoa ei ole tarvinnut koko aikana pitää, paitsi kun lähdetään lenkille niin että vain toinen meistä on mukana, silloin painetaan äkkiä takaisin katsomaan, et mihin toinen jäi.

Melkoinen syli vauva se on, aina hyppää syliin kun mahdollista. Kova se on hyppimään paikasta toiseen. Yksi ilta hyppäsi sänkyyn n.60Cm pitkä rasmuksen rullaluu suussa, et energiaa piisaa, eikä pumppuvika vaivaa. Turkki on parantunut pörröisemmäksi, mutta haisee vielä vähän märkänä, että tarvis pestä uudestaan. Vieraissa paikoissa se on kyllä tutkivainen, mutta seuraa meitä kuin hai laivaa. Ei pitkiä matkoja yksin uskalla.

Kaikki on mennyt ihan kivasti kaikkineen. Peto on tosi iloinen ja oikein häsä, kun tulee kotiin. Tai vaikka vaan käy pikaseen pihalla. Häntä heiluu ja hyppii ja pomppii edes takaisin. Tosi pelokas se on vieraita ihmisiä, varsinkin naisia kohtaan. Kotona on rohkea ja puolustaa jopa reviiriään vieraiden tullessa, haukkumalla ja rähisemällä.

Rasmuksen kans tilanne on hieman tasaantunut ja kyllä Peto vieläkin pomo on, jossei kuitenkaan enää niin vakavasti, Rasmus uskaltaa jo hieman puolustaa tavaroitaan. Hienosti tullaan toimeen.

Pieni vatsataudin poikanen oli, joka kesti 3 päivää ja jonka seurauksena jouduttiin käymään eläinlääkärissä ja Peto sai hieman lisäpuhtia, kun laitettiin vähän nestettä ihon alle. Onneks mentiin heti kun lakkas juomasta, oli jo hieman kuivunut ripulin seurauksena. Sai samalla toisen sydän lääkkeen, jotain lihasta vahvistavaa. Sen seurauksena on tullut iloa lisää elämään ja nyt on oikein hännän heiluttaja mestari.

Istumaan on oppinut käskystä. Tietää myös sanonnat; kuka tulee ja ei tule. Muuta ei olla vielä saatu oppimaan. Ei oikein osaa keskittyä. Täysin sisäsiistikään se ei kyllä oo ja joskus lirahtaa sisälle, mut ei se vaarallista ole ja osiltaan varmasti johtuu siitä nesteenpoisto lääkkeestä. Lääkäri tuplasi annoksen suomessa, joka kyllä sit pudotettiin takas, kun ei pystynyt hetkeäkään pidättämään.

Todella kiintyy ihmisiin jotka uskaltaa alkaa tuntemaan. Hyppää heti syliin ja nukahtaa välittömästi. Miehiin luottaa naisia paremmin. Tiedä mistä johtuu, ehkä sitä on virossa kohdellut nainen kaltoin, omistajahan oli nainen. No toivottavasti Pedolla on vielä runsaasti aikaa jäljellä ja vielä oppii suomalaiseen elämän rytmiin ja luottamaan kaikkiin. T:Rami, Miia, Peto ja Rasmus.